Heippa!
Vauva syntyy huhtikuussa ja nyt alkanut mietityttämään lemmikkieni kohtalo.(2 koiraa)
Kuinka moni teistä on joutunut luopumaan eläimistään vauvan terveyden vuoksi?
Miten allergia ilmeni vauvassa?onko perittyä?
Kiitti kokemuksistanne näin etukäteen...
Ja kertokaa toki tekin ketkä olette lemmikkinne voineet pitää!! =)
Vauva syntyy huhtikuussa ja nyt alkanut mietityttämään lemmikkieni kohtalo.(2 koiraa)
Kuinka moni teistä on joutunut luopumaan eläimistään vauvan terveyden vuoksi?
Miten allergia ilmeni vauvassa?onko perittyä?
Kiitti kokemuksistanne näin etukäteen...
Ja kertokaa toki tekin ketkä olette lemmikkinne voineet pitää!! =)
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jos teillä ei ole suvussa allergiaa niin aika pienet todennäköisyydet että vauvakaan olisi allerginen.
Useimmitenhan ihmiset pistää ne eläimet menemään, kun eivät jaksa enää niitä hoitaa vauvan myötä. Sellaiset asiat tosin pitäisi miettiä valmiiksi ennen lapsia, eläimen otettuaan siihen sitoutuu huolehtimaan sen loppuelämän ajan.
terveisin neljän kissan ja yhden koiran emäntä, ja vauvaa naurattaa elukoita katsellessa :D
ottaessaan, et hei jospa hankin 6 vuoden päästä lapsia mites sitten koiran/kissan kanssa sujuu??
Ei esim. 16-vuotiaalta voi sellaista edes vaatia. Koira on koira, kissa on kissa ja, jos taloon tulee vauva niin kyllä vauva menee elukoiden edelle, jopa sen edelle, ettei koiran ulkoiluttaminen vauvan- tai taapero- ikäisen kanssa ole mitenkään rentouttavaa esim. aamulla. Ei kaikilla ole aktiivista miestä, joka juoksuttaa koiraa ulkona aamulla, päivällä ja illalla, eikä aina ole mahdollistakaan (useimmat käyvät töissä). Eri asia on, jos asutaan omakotitalossa. Kerrostalossa puet ensin vauvan ja ahtaudut hissiin, siitä vaan puurtamaan ja katselemaan, kun vauva naureskelee koiralle.
Ymmärrä täysin jollei pysty/halua repiä energiaa siinä elämäntilanteessa.
Usein näkee nuoren äidin lykkäävän vaunuja ja narussa kulkee ylienerginen koira... äiti näyttää todella väsyneeltä. Harvoin näitä yhdistelmiä kovin kauaa näkee, ilmeisesti myyvät/antavat koiransa täällä suomi24:lla.
Sittenpähän näkee jaksaako valvoa koliikkesen vauvan kanssa ja lähteä aamulla vauvan nukahdettua viemään koiruutta ulos?? Eipä siinä muuta kuin onnea ja pitkää pinnaa.
Olet aivan oikeassa. Harva sitä niin pitkälle ajattelee. Itse olen kaksi kissoistani ottanut 16-vuotiaana eli kuusi vuotta sitten. Koira on todellakin pakko käyttää ulkona ja jos asuu kerrostalossa, niin silti. Ei se suuri vaiva kuitenkaan ole vaunujen kanssa ulos lähteä.
Mutta 16-vuotiaaltakin sitä voi vaatia. Jos hän asuu kotona ja ottaa lemmikin, vastuullinen vanhempi tekee asian selväksi. Jos asuu itsenäisesti, toivoisin että jokainen joka lemmikin pois antaa, selvittäisi myös omistajan vastuullisuuden.
Suomessa on totuttu siihen että eläimiä otetaan vaikka muutamaksi vuodeksi, kun ne on niin kivoja ja söpöjä, eikä todellisuudessa kuitenkaan kanneta vastuuta siitä, että siitä tulisi huolehtia koko elinaika.
Koliikkivauvakaan ei ole peruste eläimestä luopumiselle, kun koliikki kestää useimmiten sen 3kk.
Meidän koirakin on energinen yhdeksänvuotiaaksi, vaikka lykin sen kanssa lähes päivittäin pitkät lenkit. Virtaa voi olla koirassa, vaikka se hyvät lenkit päivittäin saisikin.
varsinkin, jos on lapsiin tottumattomia koiria ja etenkin paimenkoirat voi ruveta ylisuojeleviksi. Eli ei vauvaa ja koiria koskaan kahden kesken ja etenkin sit, ku vauva alkaa liikkuun. Ei saa päästä koiran ruoka-astian lähelle, ettei tule väärinkäsityksiä. Ei saa repiä, tunkea sormia silmiin tai muuten ahdistella koiraa, nukkuva, syövä, pakeneva koira jätettävä rauhaan. Molemmin puolinen kunnioitus opetettava molemmilla pienestä pitäen ja koirille paljon huomiota myös lapsen synnyttyä, etteivät koe lasta uhkaksi. Jos aggressiivisuutta ilmenee, niin muistettava, että lapsen turvallisuus aina tärkein.
Meillä 2 nöffiä (3 ja 6v.) Lapsi 5kk. Nuorempi nöffi on todella kiinnostunut vauvasta ja haistelee mielellään häntä, eli ei mustis. Vanhempi "rouva" on alusta asti lähteyt pois, jos lähestyt vauvan kanssa.
Minä vauva sylissä-lähestyminen on ruennut jo onnistumaan pikkuhiljaa mutta mieheni vauva sylissään saa aikaan todella mustasukkaista murinaa ja varoittavia ääniä. (koira ollut miehellä pidempään kuin minä...)Itseäkin vähän arveluttaa mitä sitten kuin vauva lähtee liikenteeseen...?
Itse olen totuttanut koiria menemällä lattialle istumaan vauvan kanssa ja kutsunut koiraa luokse makupaloilla ja palkinnut, jos mennyt hyvin. Koirien ja lapsen kanssa ulkoilu on ainakin meillä onnistunut (asutaan omakotitalossa). Pientä organisointia vaatii tietysti aina ulos lähteminen : ruoki koirat, pue itsesi, pue vauva jne. mut hyvin on vielä selvitty. Ja tuskinpa tulis niin paljoa liikuttua ellei koiria olisi.
Kertokaa lisää koirien totuttamisesta vauvaan, kenellä on kokemusta asiasta...
Mul on yli 30 vuoden kokemus koirista eli vanhemmil niitä on ollut koko elämäni, parhaillaan kennelissä 7 aikuista ja 9 pentua samaan aikaan. Kaikki ei toki ole sisällä asuneet, mutta aina yksi tai kaksi kuitenkin. Ajokoiria ja temperamenttisia kettuterrierejä.
Täl hetkel äidil on enää yksi koira, joka jäi mun isältä ns. perintönä kuollessaan. Toinen kuoli syöpään pari vuotta sitten. Tää on tosi tottumaton lapsiin ja suoraan sanottuna inhoaa lapsia, kun lapset on kivittäneet koiraa sen oman häkkiin. Nykäsee ja urahtaa vaikka kadulla, jos tulee lapset juosten liian läheltä.
Mielenkiintoinen pointti kuitenkin, että koira rakastaa mun vuoden vanhaa poikaa. Asutaan kaukana ja käydään korkeintaan 3 krt vuodessa mummolassa. Kovaäänisestä itkusta "pakenee", mutta koskaan ei ole osoittanut mitään aggressiivisuutta poikaa kohtaan, päinvastoin, mutta varmasti osin siksi, että olen aina huomioinut koiran ja pojan kasvaessa ja kiinnostuessa koirasta, ollaan tutustuttu koiraan koiran ehdoilla.
Siis koira saa tehdä aloitteen ja olen pitänyt huolen, että poika ei pääse repiin turkista tai sohimaan, vaan opettanut heti oikeaoppisen silittämisen, poika on tarjonnut koiralle herkkupaloja omasta kädestään (ja sit heti käsipesulle) ja koira on päässyt rataslenkille. Mummo kun on ollut töissä, niin koira on ollut päinvastoin tyytyväinen, että on saanut meistä seuraa eikä tarvi yksin olla. Rakkaussuhdekin on molemminpuolinen: poika hoki koiran nimeä sujuvasti jo 7-kuisena ja joulun aikaan kun käytiin, muisti koiran välittömästi ja alkoi nauraan, ei pelosta tietoakaan.
Pikkusen on nyt saanut kiellellä poikaa, kun parin viikon reissun aikana alkoi mennä nukkuvan koiran perässä silitteleen, mutta ihmeen hyvin kuitenkin antoi rauhan koiralle -ja koira pojalle-koirakin kävi nuuskuttamassa poikaa ja poikaa pikkusen pelonsekaistakin innostusnaurua tirskui, kun koira kookkaampi kuin itse. Koskaan en koiraa kieltänyt lähestymästä lasta, paitsi ruoka-aikana, ja koira jopa nuolasi pikkumiestä olkapäästä -asia, jota hän harvoin tekee edes omistajalleen, että pitää olla tosi tykätty, että se koira nuolaisee.
Sellainen tuli vielä mieleen, että koirahan on tietenkin alkukantaisesta eläimestä kesytetty ja sillä voi jossain tapauksessa laueta saalistusvietti odottamattomassa tilanteessa - jos lapsi juoksee tai vilahtaa pulkalla ohi kelkkamäessä. Näistä on sit syntynyt jotain ikäviä tapauksia, joista on saanut lukea Ilta-Sanomista. Eli varovaisuutta ja varsinkin isojen koirien kans.
Hei !
Minulla on neljä vuotias cockerspanieli ja pelkäsin/jännitin vähän odotusaikana että kuinka kaikki lähtee sujumaan. Koiramme on lisäksi aika kova jännittäjä/pelkuri ja ollut lapsia kohtaan aika pelokas, haukkunut ja perääntynyt ja pelästyttänyt sillä monta lasta = (
Itse kuitenkin ajattelin että kaikkeni teen että arki lähtisi sujumaan. En itse hyväksy ajatusta että koira saa lähtöpassit vain sen takia että lapsi tulee taloon ..... kyllä murkkuikäinenkin sen ymmärtää! Eri asia on oikeasti jos agressiivisuutta tai nimenomaa koirasta johtuvaa allergiaa ilmenee, totta kai lapsi on ykkönen silloin.
Mutta poikani täyttää tulevana sunnuntaina 1 vuotta ja meillä on sujunut tosi hyvin. Pakko se on myöntää, että oli aika (muutama kk) kun se ulkoiluttaminen yms. ei aina ollut niin kivaa (väsymyksen takia), mutta ei olisi tullut mieleenkään antaa koiraa pois sen takia.
En tiedä kumpi jumaloi kumpaa enempi .... poika koiraa vai koira poikaa = )
Mutta siis itse olen tyytyväinen molempien "lapsieni" toilailusta, hyvin mahdumme pieneen kaksioon, mies, minä, koira ja lapsi ..... = )
KAIKKEA HYVÄÄ SINULLE !
Hei!
Meillä on pian 9kk -ikäinen neiti ja 4-vuotias labradorinnoutaja. Hyvin ovat tulleet toimeen alusta asti eikä mitään mustasukkaisuuksia ole ilmennyt.
Meillä neitiä vaivasi ihan järkyttävä koliikki, huutoa oli pahimmillaan 12-15 tuntia vuorokaudessa. Silloin koira tuli monesti mun luo ja paino päänsä mun syliini, nuolasi tai oli muuten vaan lähellä. Tuntuu varmasti naurettavalta, mutta se ihan oikeasti auttoi jaksamaan ja selviämään sen pahimman yli. Se oli ihan oikeasti henkisenä tukena.
Ja mitä ulkoiluun tulee, niin mie en ole missään vaiheessa pitäny sitä hankalana, että on koira ja vaunut ja pitää ahtautua pieneen hissiin. Mie oon kokenu sen pikemminki henkireikänä, että pääsee neljän seinän sisältä vähäks aikaa ulos. Kotia tullessa on taas niin paljon energisempi ja onnellisempi olo, kun on saanut reippailla raittiissa säässä. Mulle se oli ahdistavaa, kun vaunut oli rikki enkä päässyt ulkoileen. Jouduin jäämään sisälle vauvan kanssa, kun mies lähti koiraa ulkoiluttaan.
Ainoa miinuspuoli on ollut se, että tämmösenä kura-aikana koira kantaa ihan järkyttävät määrät rapaa ja hiekkaa sisälle ja on tosi kova homma pitää koti siistinä. Ja kuitenki tuo neiti työllistää päivän aikana ihan tarpeeksi, niin ei hirveästi ole intoa mitään ylimääräistä tehdä. Jos lattian on joutunu pyyhkimään neljä kertaa päivässä, niin silloin on muutaman kerran tuntunu, että vitsi kuinka helppoa ois jos tuota karvaturria ei ois... Toisaalta, kuinka helppoa se elämä oiskaan jos ei ois miestä, lasta eikä koiraa? Paljon se ottaa, paljon se antaa! Kaikkea hyvää kaikille!
aiheuttavat allergioita, kissat enemmänkin.
Mutta itse olen kuullut monelta taholta, että on hyvä jos lapsiperheessä on myös eläimiä koska se vaikuttaa lapsen terveyteen nimenomaan niinpäin että sitä luontaista vastustuskykyä syntyy.
... kaksi Jackrusselinterrieriä ja 2 kk vauva. Koirat 11 ja 8 vuotiaita ja todellakaan eivät ole lasten kanssa olleet koko elinikänään tekemisissä. Nuorempi pelkää lapsia ja etenkin sellaiset 1-2 vuotiaat hieman kömpelösti liikkuvat lapset saavat aikaan pelonsekaisen haukkumisreaktion.
Omaan vauvaamme ovat saaneet tutustua pikkuhiljaa edeten. Noin kuukauden päivät meni, kunnes vauva ei enää aiheuttanut suurempia intohimoja. Tällähetkellä nuorempaa koiraa ei juuri vähempää voisi vauva kiinnostaa ja vanhempi tykkää olla paljon vauvan ja minun lähellä. Ahdistuu kovasti (haukahtelee ja uikuttaa) jos vauva itkee ja yritän ajaa sen pois jaloista pyörimästä... Sohvallakin istutaan useimmiten niin, että vauva on sylissäni ja vanhemman koiran pää lepää vauvan jalkojen päällä=)
Seuraava jännityksenaihe onkin sitten aika, kun lapsi lähtee liikkeelle. Täytyy myöntää, että ihan hirvityksellä odotan, miten nuorempi mahtaa lapseen sitten suhtautua. Olikin lohduttavaa lukea lapsia inhoavasta kettuterrieristä, joka kuitenkin sietää yhtä tiettyä lasta.
Kyllähän se niin on, ettei luonto millään antaisi periksi luopua terveistä koirista vauvan takia. Tietysti sitten tilanne on melkein mahdoton, jos koira osoittaa selkeää agressiota lasta kohtaan. Ja meillä ei varmasti ikinä tule olemaan sellaista tilannetta, että luottaisin koirieni käytökseen lasten kanssa vaan kyllä tämä yhteiselo välillä vaatii silmiä selässäkin. Kieltämättä olisi helpompaa, jos ei tarvitsisi kokoajan vahtia ja olla siivoamassa koirankarvoja. Meillä onneksi isäntä hoitaa koirien aamulenkkeilytykset ja minä sitten päivällä ulkoilen vaunujen ja koirien kanssa. Alkuun se olikin melkoista menoa=) mutta nyt sujuu sekin mallikkaasti.
Enkä usko koirien altistavan allergialle, päinvastoin, eiköhän vauvankin vastustuskyky kasva kaikkia muitakin pöpöjä kohtaan, kun ei niin steriilisti eletä.
Yhteiselo vauvan kanssa varmaan onnistuu, kunhan muistaa että koira on koira ja sillä on koiran vaistot. Yritetään opettaa molmemminpuolista kunnioitusta koirillemme ja lapsillemme=)
Ajattelitko ihan varmuuden vuoksi luopua koiristasi jos vaikka sattuisi tulemaan allergia???
Meillä poika 8kk ja koira 2v. Koira on erittäin seurallinen ja välillä riehakas, oli meille "vauva" ennen oikean vauvan syntymää. Kaikki on menny TOSI hyvin vaikka itseä tilanne jännitti tosi paljon. Vahtiahan niitä kahta pitää, mutta hyvin koirakin ymmärtää olla rauhallisempi vauvan kanssa. Vaikka meillä kovasti yritetään siivota niin koiran karvoja saa olla usein ottamassa pois vauvan käsistä. Liekö sitten saanut siitä vastustuskykyäkin, kun ei vielä kertaakaan ole ollut kipeänä.
Perheessämme on 5 vuotias Borderterrieri, joka on suhtautunut lapsiin varovaisen ystävällisesti, eli antaa paijata, mutta mielummin häipyy paikalta.
Kun vauva tuli taloon (nyt 4kk), oli koira aluksi tosi kiinnostunut, sitten se rupes suojelemaan, eli oli sitä mieltä, että miehet ei siihen kajoa, no onneksi tuo suojelu- into meni miesten osalta ohi. Nyt ei oikeastaan välitä ollenkaan koko tenavasta, paitsi välillä pyrkii liian lähelle, ja yrittää nuolla päästä. Kun vaavi on sitterissä, tuo koira pallojaan sen jalkoihin välillä... jos se vaikka rupeais leikkimään. Vähän pelotti tämä yhteiselämä, mutta hyvin on sujunut.
Koskaan en jätä lasta yksin koiran kanssa ja koiralla on muutenkin tiedossa tiukat rajat, mitä se saa tehdä ja mikä ei ole toivottua käytöstä.
Onneks asutaan omakotitalossa, niin on voinut tiukan paikan tullen päästää koiran ovesta pihalle...