Äitimme kuoli syksyllä 2006. Hän oli ollut avoliitossa noin 20-vuotta. Yhteisiä lapsia ei tuosta avoliitosta heillä ollut, vaan molemmilla avopuolisoilla on aikuiset lapset edellisestä avioliitosta.
Avomies piti itsellään suurimman osan äitimme henkilökohtaisesta omaisuudesta ja saimme vain hänen vaatteet ja hieman irtainta. Äidin alusvaatteista hän raaski luopua 3 kuukautta äitimme kuoleman jälkeen, jolloin hän toi ne jätesäkissä siskoni oven taakse.
Avomiehellä siis on vielä koira, auto ja muuta irtaimistoa, sekä lisäksi heidän yhteinen irtaimisto heidän yhteisessä kodissaan. Koska toisen omistaman omaisuuden omiminen itselleen ei ole poliisin, eikä oikeuslaitoksen mielestä väärin (rikollista), niin nyt sitten olemme menossa käräjäoikeuteen tästä. Ei ole auttanut osto-kuittien, kauppakirjojen, tiliotteiden tms. näytöt todentamaan että äitimme on mm. ostanut koiran itselleen tai auton jne. Eli Suomessa saa laillisesti varastaa asuinkumppanin omaisuuden siinä vaiheessa kun toinen kuolee. Nähtäväksi jää onko käräjäoikeus samaa mieltä.
Me maksamme perintöveron, mutta emme saa omaisuutta haltuumme. Avomiehen hyväksi ei ollut testamenttia. Tämä vetää aika sanattomaksi, että tällainen on edes mahdollista.
Avomies piti itsellään suurimman osan äitimme henkilökohtaisesta omaisuudesta ja saimme vain hänen vaatteet ja hieman irtainta. Äidin alusvaatteista hän raaski luopua 3 kuukautta äitimme kuoleman jälkeen, jolloin hän toi ne jätesäkissä siskoni oven taakse.
Avomiehellä siis on vielä koira, auto ja muuta irtaimistoa, sekä lisäksi heidän yhteinen irtaimisto heidän yhteisessä kodissaan. Koska toisen omistaman omaisuuden omiminen itselleen ei ole poliisin, eikä oikeuslaitoksen mielestä väärin (rikollista), niin nyt sitten olemme menossa käräjäoikeuteen tästä. Ei ole auttanut osto-kuittien, kauppakirjojen, tiliotteiden tms. näytöt todentamaan että äitimme on mm. ostanut koiran itselleen tai auton jne. Eli Suomessa saa laillisesti varastaa asuinkumppanin omaisuuden siinä vaiheessa kun toinen kuolee. Nähtäväksi jää onko käräjäoikeus samaa mieltä.
Me maksamme perintöveron, mutta emme saa omaisuutta haltuumme. Avomiehen hyväksi ei ollut testamenttia. Tämä vetää aika sanattomaksi, että tällainen on edes mahdollista.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itsekkin olen kokenut vastaavaa, eli äitimme kuoleman jälkeen yksi perikunnan jäsenistä putsasi tilit, arvokkaamman omaisuuden ja irtaimiston ja kukaan ei voi mitään.
Siinäpä sitten vain ihmettelet missä on oikeus ja kohtuus. Vain röyhkeimmät ja rosvot pärjäävät näissä pesänselvittelyasioissa. Jos otat siihen lakimiehen, maksat kaiken lisäksi itsesi vararikkoon ja tulos on edelleen nolla.
Ei muuta kuin voimia taisteluun sinullekkin. Meillä tämä on kestänyt jo vuosia, terveys menee ja omaisuus häviää.
Pakko kysyä, eikä tarkoitus ole olla ilkeä.
Miksi esim. se koira täytyy saada avomieheltä pois? Jos se on elänyt hänen kanssaan, eikö sen ole parempi jäädä sinne?
Samaa mietin kyllä muustakin irtaimistosta, miksi ne täytyy saada pois? Olisiko äitinne toivonut sitä?
Mies on huomattavasti varakkaampi kuin äitimme oli. Äiti maksoi talouteen ruoat ja osan laskuista ja hoiti huushollin. Äiti oli yrittäjänä 1992-2002 ja tienasi silloin aika hyvin, eli hän on omilla varoillaan hankkinut tuon oman omaisuutensa. Miksi se pitäisi jättää miehelle, jolla on omaisuutta miljoonia markkoja ja hänen lapsilleen, joille on jo oman omaisuutensa jakanut ennakkoon? Avomies on 73v. ja sairastelee. Koira on vasta 3v. eli koiralla on pitkä elämä vielä edessä, avomiehellä - tuskin. Äiti hankki koiran näyttely- ja jalostus käyttöön. Äiti harrasti koiria, ei mies. Mies ei ole rokottanut koiraa, ei madottanut, eikä hänellä ole osaamista eikä kiinnostusta käyttää koiraa siihen tarkoitukseen, kuin mihin äiti sen hankki ja käytti. Seurakoiria on saatavilla, jos haluaa rapsutella. Me äitimme tyttäret sen sijaa itseki harrastamme näyttely- ja jalostustoimintaa ja meille olisi tärkeää saada jatkaa sitä, niin kuin äitimme sitä myös meiltä toivoi. Äitimme itse toi eläessään selkeästi meille esiin, että hän toivoo että me huolehdimme hänen koiristaan. (toisen koiran avomies antoi meille, koska se oli vielä ihan pentu). No, irtaimisto koostuu pääasiassa meidän mummon jäämistöstä, eli niillä on tunnearvoa ja eivät millään tavalla kuulu avomiehelle. Autolla on rahallinen arvo. Vaikka et kysymystäsi tarkoittanut ilkeämielisesti, niin yksiselitteinen vastaus kysymykseesi on, että miksi ne pitäisi avomiehelle jättää? Avomiehelle, joka ei osallistunut äitimme hautajaisiin, kun halusi että auto olisi siirretty hänen nimiin alle vuorokausi äidin kuolemasta, miehelle, joka nimitteli äitiämme hänen piiakseen ja totesi perään, että äitimme on asunut hänen siivellään koko ajan. Vaikka äitimme on koko ikänsä tehnyt työtä, josta on ansainnut. Laittanut ruoat ja pessyt pyykit jne. ts. elättänyt ja maksanut arkiset menot, että tämä kroisos on voinut rauhassa harrastaa veteraaniautoja ja ryypätä entisten business-tuttujensa kanssa. Ei, omaisuus ei missään tapauksessa kuulu avomiehelle. Mielummin otamme omaisuuden haltuumme ja realisoimme sen ja vaikkapa lahjoitamme johonkin hyvään tarkoitukseen..
Ikävältä kuulostava tilanne.
En tosiaan osaa neuvoa suuntaan enkä toiseen, osallistuin keskusteluun ihan mielenkiinnosta. Olen työni kautta nähnyt juuri niitä vastakohtia - ihmisiä jotka tuntuvat odottavan läheisten kuolemaa jotta saisivat perinnön. Ja mikäli testamentissa varat on osoitettu hyväntekeväisyyteen lapsi/lapset vaatiikin sitä itselleen, ja saakin. Siksi kiinnosti, en ymmärrä sellaista lainkaan. Tässä ei kuitenkaan tainnut olla ollenkaan kyse sellaisesta (onneksi).
Mikäli koette että mies ei hoida koiraa hyvin, voitte ottaa yhteyttä kaupungin eläinlääkäriin tai eläinsuojeluvalvojaan.
Toivottavasti saatte asiat selvitettyä pian!
Eläisuojelullisista syistä ei koiraa sieltä pois saa, yritimme. Koira saa vettä, ruokaa ja pääsee ulos käymään ja se riittää. Ei rokotukset, kynnet jne. ole asioita jotka riittäisivät eläinsuojeluvalvojalle.
Ikävintä tässä on kuitenkin se, että asioista varmasti meidän puolelta olisi pystynyt sopimaan. Myös koiran osalta. Parastahan olisi niin koiralle kuin avomiehellekkin, se että hän olisi voinut välillä pitää koiraa luonaan virkistyksenä, mutta perushuollosta ja muusta olisimme me huolehtineet.
Avomies ei ole suostunut keskustelemaan, vaan uhoaa ja uhkailee. Äidin yllättävä poismeno 59-vuotiaana on kuitenkin niin meille, kuin avomiehellekkin kova paikka, että ei olisi tällaisista tarvinnut ruveta riitelemään. Mutta katsotaan kuinka käy. Tässä kuitenkin yrittää itselle hokea, että materiaa se vaan on ja elämässä on meillä muilla onneksi sisältöä. Avomiehellä ei ole enää muuta kuin yksinäisyys, kun ei hänen omat lapset jaksa häntä. Poikakin on kyninyt jo isänsä kuiviin omaisuudesta ja odottaa, että saisi hänet laitokseen ja viimeisenkin auton tallista itselleen ja isän talon myyntiin..
kerta kun kirjoitat samasta asiasta tänne.Valtavan katkera tunnut olevan,myönnän että tietenkin jo itse asia katkeroittaa jos tuntuu ettei saa oikeutta.Mutta jotain sinulla selvästi on tuota miestä vastaan,miksi?Elihän äitisi hänen kanssaan 20v,mikä on pitkä aika.Jos et ole oikeutta saanut,tuskin saat sitä näiltäkään palstoilta.
Tämä palsta tuskin jakaa varsinaista oikeutta kenellekkään. Oikeutta jakaa ihan toiset instanssit. Neuvoja ja hyviäkin sellaisia tällä palstalla kyllä välillä jaetaan, mikä kaiketi on yksi tarkoituskin. No, mukaan mahtuu luonnollisesti myös näitä "vähemmän järkeviä" kommentoijiakin. Kaiketi keskustelupalstojen perimmäinen tarkoitus on antaa ihmisille kanava, jossa voivat kertoa tarinaansa ja niistä syntyy keskustelua. Harvoinpa näillä palstoilla iloisia asioita kerrotaan ja ilmeisesti koska sinäkin täällä asioit, pidät ainakin toisten "katkerien"
tarinoiden lukemisesta ja ilmeisesti myös nautit esittää tyhmiäkin vastakysymyksiä.
Kysyit kirjoittajalta:"Mutta jotain sinulla selvästi on tuota miestä vastaan,miksi?
Eikö ole ilmiselvää, että jos toinen vie toisen omaisuutta tahi pitää sen oikeudetta itsellään, niin ei siinä mitään ihmeellisiä muita syitä tarvita. Tuossahan on syytä riittämiin.
Jo on aikoihin eletty. Avoliitossahan ei kummallakaan osapuolella ole oikeutta toisen nimissä olevaan omaisuuteen. Luulisi sen olevan ihan selvä hallinnanloukkaus, jos avopuoliso ei luovuta oikeudenomistajille heille kuuluvaa omaisuutta ja silloin se olisi myös rikos. Olen kuullut ennenkin tällaisista tapauksista ja minusta näihin tulisi puuttua lain avulla. Ilmeisesti on kuitenkin niin, että poliisilla ei ole osaamista hoitaa tällaisia juttuja. Selvästä taposta, murhasta, pahoinpitelystä ja näistä he pystyvät ymmärtämään että on kyse on rikoksesta, mutta kun mennään omaisuusasioiden puolelle, niin jo menee sormi suuhun ja moni poliisihan siinä vaiheessa ei tee mitään, ettei vaan tulisi virhettä tehdyksi. Tosin en halua yleistää, että kaikki poliisit näin toimisivat, fiksujakin joukkoon mahtuu siihenkin ammattikuntaan.
Tovotan teille voimia tämän asianne kanssa ja älkää antako periksi. Tässä vois olla dokumenttiainesta..
Jos auto on ollut rekisteröitynä vainajan nimiin, niin viimeistään perunkirjoitusten jälkeen se siirtyy kuolinpesän nimiin ja kuolinpesä saa tehdä autolle mitä lystää, leski ei sille taida voida mitään. Leski voi toki tehdä kiusaa yms, mutta auton omistaa silti perikunta ja perikunta voi ottaa auton haltuunsa. Ja leski ei kuulu perikuntaan. Jos taas auto onkin lesken nimissä niin olette kyllä aika heikoilla.
Jos koira taas on rotukoira, niin eikös niiden omistajat kirjata rekisteriin ja omistusoikeus selviää sitä kautta?
Irtaimen omaisuuden suhteen olette heikommilla, mutta omistusoikeuksia voi tietysti yrittää selvitellä vaikka valokuvin yms.
Jos haluatte sinne käräjäoikeuteen mennä niin valmistautukaa maksamaan lystistä tuhansia euroja.
Auto on vainajan nimiin rekisteröity ja nyt se on perikunnan nimissä. Avaimet ja auto on avolesken hallussa, koska vainaja asui samassa osoitteessa ja ne ovat siellä sen vuoksi. Avoleski ei suostu antamaan avaimia, että voisimme ajaa auton sieltä pois. Poliisi ei auta. Auto on perikunnan toimesta laitettu seisontaan, eli ei avoleskikään sillä ajella voi.
Koira on vainajan nimiin rekisteröity kenneliitossa. Sama homma. Koira oli äidin kuollessa heidän kotona ja avoleski ei sitä sieltä anna ja poliisi ei anna virka-apua jne. Eli Suomessa on mahdollista omia toisen omaisuutta. Me emme oikeuteen haluaisi mennä, koska asiat pitäisi pystyä muutenkin selvittämään, mutta eipä ole vaihtoehoja. Ja koska omaisuus on äitimme nimissä ja meillä on olemassa dokumentit ostoista, niin avoleski maksaa lystin.. vaikka mahdollistahan Suomessa on sekin, että näin selvä juttu voidaan käräjäoikeudessa saattaa ihan toisenlaiseen päätökseen. Johan se on nähty, että oikeutta puolustava virkavaltakin voi olla tekemättä mitään selkeän varkauden/hallinnan loukkauksen/luvattoman käytön suhteen, eli sulkea vain silmät ja väittää että ei ole rikollista ottaa toisen omaisuutta.
Auto on vainajan nimiin rekisteröity ja nyt se on perikunnan nimissä. Avaimet ja auto on avolesken hallussa, koska vainaja asui samassa osoitteessa ja ne ovat siellä sen vuoksi. Avoleski ei suostu antamaan avaimia, että voisimme ajaa auton sieltä pois. Poliisi ei auta. Auto on perikunnan toimesta laitettu seisontaan, eli ei avoleskikään sillä ajella voi.
Koira on vainajan nimiin rekisteröity kenneliitossa. Sama homma. Koira oli äidin kuollessa heidän kotona ja avoleski ei sitä sieltä anna ja poliisi ei anna virka-apua jne. Eli Suomessa on mahdollista omia toisen omaisuutta. Me emme oikeuteen haluaisi mennä, koska asiat pitäisi pystyä muutenkin selvittämään, mutta eipä ole vaihtoehoja. Ja koska omaisuus on äitimme nimissä ja meillä on olemassa dokumentit ostoista, niin avoleski maksaa lystin.. vaikka mahdollistahan Suomessa on sekin, että näin selvä juttu voidaan käräjäoikeudessa saattaa ihan toisenlaiseen päätökseen. Johan se on nähty, että oikeutta puolustava virkavaltakin voi olla tekemättä mitään selkeän varkauden/hallinnan loukkauksen/luvattoman käytön suhteen, eli sulkea vain silmät ja väittää että ei ole rikollista ottaa toisen omaisuutta.
tavanomaista.
Onko tarina saanut uusia käänteitä?