Auringonsäde aamulla herättää
se silmiä hivelee ja loistollaan häikäisee
Sen lempeät, pehmeät kädet taivaalta huoneeseeni kurottelee
ne seinät, tavarat oranssilla sivelee
Sen lämmössä kissa kerällä kehrää ja
värikkäät perhoset taivaalla lentää
Aurinko kultainen taivaalle kiipeää ja
jaksaa iltaan saakka lämmittää
Illalla sen on aika väistyä pimeältä, kylmyydeltä
pois hopean, kelmeän kuun tieltä
Kimmeltävät säteet se vie mukanaan kauas vuorten taa
maailman värit taskussaan
Aamulla sitä jaksaa taas odottaa
aurinkoa ja sen hymyä ilahduttavaa
sillä rakas aurinko ei petä koskaan!
Antakaahan palautetta, kiitos!!
Aamu
se silmiä hivelee ja loistollaan häikäisee
Sen lempeät, pehmeät kädet taivaalta huoneeseeni kurottelee
ne seinät, tavarat oranssilla sivelee
Sen lämmössä kissa kerällä kehrää ja
värikkäät perhoset taivaalla lentää
Aurinko kultainen taivaalle kiipeää ja
jaksaa iltaan saakka lämmittää
Illalla sen on aika väistyä pimeältä, kylmyydeltä
pois hopean, kelmeän kuun tieltä
Kimmeltävät säteet se vie mukanaan kauas vuorten taa
maailman värit taskussaan
Aamulla sitä jaksaa taas odottaa
aurinkoa ja sen hymyä ilahduttavaa
sillä rakas aurinko ei petä koskaan!
Antakaahan palautetta, kiitos!!
Aamu
Vastaukset 7
Vanhimmat
nii, toi aamu tuol lopus ei meinaa mitää...
tuli kai vahigos...
Tulin hyvälle tuulelle tätä lukiessani.Aurinkoinen runo!
Tässä on kritiikkiä molempiin runoihisi, sillä niitä vaivaa sama "tauti": oman äänen puute, liiallinen ruusunpunaisuus, ikäisellesi tyypillinen romanttisuus, latteus ja "kuluneisuus".
Esim. Aurinko-runon alku voisi uudistuneena olla vaikkapa tällainen:
Huoneessani auringon hehkuvat sormet
polttaa seinät, tavarat
Oranssi kissa kehrää
perhosia silmissään
Yritin jo päivällä antaa palautetta, mutta teksti katosi. Kritiikkini koskee molempia runojasi, sillä niitä vaivaa sama tauti: ne ovat vailla "omaa ääntä", ikäisellesi tyypillistä romantisointia, täynnä "kuluneita" ilmaisuja, liiallista selittämistä ja monisanaisuutta.
Ensimmäisessäni viestissäni kirjoitin sinulle uuden alun Aurinko-runoosi. Se meni muistaakseni jotakuinkin näin, pienin muutoksin:
"Auringon hohtavat kädet huoneessani
maalaa seinät ja tavarat
Oranssi kissa kehrää
perhosia silmissään"
Huomaatko ero verrattuna omaasi, vaikka tuota minunkin versiotani voisi vielä muokata. Ajatusten tiivistäminen ja sanojen täyttäminen merkityksillä saavat runon elämään, eikä se ole valmiiksi pureksittua tarinointia kuten sinulla.
noi sun runot onki tollasii tylyjä ja töksähtäviä!
Mä haluunki just selittää ihanii yksityiskohtii...sillee ilosel taval...
osaan kýl kirjottaa sillein, miten ehdotit...niitä on jopa kehuttu moneeeeen kertaan.
Sun runois aihe muuttuu, koko runon teema menee jotenki sumuseks ja kylmäks...
kuten varmaanki tiedät, runoja on kahenlaisii...
Mutta KIITOS palautteesta...kritiikki on just tarpeen!!:)
Sinun iässäsi minä kirjoitin ihan samalla tavalla ja lähettelinkin runojani kustantajille, mutta sain aina palautteeksi, että runomaailmani näkyi ruusunpunaisten silmälasien läpi. Nyt olen 36-vuotias ja ruusunpunaiset silmälasit ovat auttamattomasti elämänkokemuksen myötä poissa.
Itse tiedän kirjoittamisesta aika paljon, eikä antamani esimerkki ollut suinkaan töksähtävä, vaan sellainen, millaisen "oikean" runon kuuluu olla, jos haluaa niitä myös julkaistavaksi. Itselleen voi toki tehdä miten rönsyäviä runoja tahansa, mutta muuten runomaailmassa pätee tiettyjä sääntöjä. Liikaa ei saa paljastaa, sillä lukijalta menee muutoin kuvittelun ilo. Runon tehtävä on olla tiivis ajatuspaketti, jonka jokainen lukija avaa tavallaan. Jos haluaa kirjoittaa rönsyävämpää, niin silloin kannattaa kirjoittaa asioita proosamuodossa. Silloinkaan liian pateettinen romantisointi ei nykyaikana ole enää uutta ja tehokasta, vaan se luokitellaan aina "murrosikäisten" tyttöjen teiniromantiikkaan.
Älä loukkaannu neuvoistani, vaan ota ohjeistani vaarin, niin huomaat, että kirjoituksistasi löytyykin "oma äänesi", ei tuhansien muiden ikäistesi tyttöjen ääni. Sinussa on kyllä ainesta tulla hyväksi kirjoittajaksi.