Mitä tuumaatte, kun lähestulkoon jokaisella seurueeseen otettavalla hahmolla on joku henkilökohtainen ongelma ratkaistavana. Kellä on mitäkin naisongelmia tai sukulaisen kissanristiäisten ratkaisemista ja toiset täytyy pelastaa muunlaisista pulmatilanteista.
Musta se tuo kivan säväyksen jokaisen hahmon luonteeseen, tuoda tolleen henkilökohtainen elämä mukaan pelin rakenteeseen, mutta rasittaa jotenkin semmoset melko kliseiset tyypit mitkä sitä kautta rakentuu. (vrt. Keldorn - isi joka ei ole ikinä kotona..)
Ja sitten kuten tohon yhteen matamin viestiin jo kommentoinkin, niin on vähän tumpeloo, ettei mitään voi kommunikoida noiden "seikkailijoiden" perheiden yms. kanssa ennen kuin varsinainen ongelma sattuu kohdalle. Eli esim. Jan kun on mukana ryhmässä, niin jos menee Slummeissa "jansen home" kämppään sisälle, niin ne kakarat siellä sanoo "hello stranger" tai muuta vastaavaa. Sitten kun tulee oikein ongelma vastaan, ja pienimuotoinen tehtävä Janin perheen parissa, niin sitten ne tunnistaa ja juttelee kuin parhaalle ystävälle.
-------------
tahtoo kotiin oman tekoälyn
Musta se tuo kivan säväyksen jokaisen hahmon luonteeseen, tuoda tolleen henkilökohtainen elämä mukaan pelin rakenteeseen, mutta rasittaa jotenkin semmoset melko kliseiset tyypit mitkä sitä kautta rakentuu. (vrt. Keldorn - isi joka ei ole ikinä kotona..)
Ja sitten kuten tohon yhteen matamin viestiin jo kommentoinkin, niin on vähän tumpeloo, ettei mitään voi kommunikoida noiden "seikkailijoiden" perheiden yms. kanssa ennen kuin varsinainen ongelma sattuu kohdalle. Eli esim. Jan kun on mukana ryhmässä, niin jos menee Slummeissa "jansen home" kämppään sisälle, niin ne kakarat siellä sanoo "hello stranger" tai muuta vastaavaa. Sitten kun tulee oikein ongelma vastaan, ja pienimuotoinen tehtävä Janin perheen parissa, niin sitten ne tunnistaa ja juttelee kuin parhaalle ystävälle.
-------------
tahtoo kotiin oman tekoälyn
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eiks Fantasiaskene oo kaiken kaikkiaan aika kliseistä?
Kyllä, fantasia on todella kliseinen ja samojen ideoiden pyörittämistä pelistä ja aiheesta toiseen.
Kaikki sai tietysti alkunsa Tolkienista ja varmasti muistakin alan veteraaneista, kuten Howardista ja Moorcockista.
Haltiat ja kääpiöt ovat fantasiarotuina niin kliseisiä että välillä kaipaisi skeneen jotain radikaaleja muutoksia. Joka pelissä on vähän omaa variaatiota mutta lähtökohdat ovat aina samat. Harvoissa fantasiaan liittyvissä peleissä tai fiktiossa on nykyisin mitään omaa näkemystä tai mullistavaa.
Tämä sanottuna, fantasia on kuitenkin yhä elossa. Yksi elvyttävä osatekijä on viime vuosina ollut elokuvateollisuus joka on tajunnut vihdoinkin kuinka suosittua fantasiakirjallisuus on nuorison keskuudessa. Potter ja Sormukset kiinnostavat ja myyvät.
Luulisin silti että fantasia tulee olemaan yksi kategoria joka on tullut jäädäkseen.