nyt ja aina.

Yksin lähdin eilen ja palasin tämän päivän puolella, kuin niin monta kertaa aiemminkin. Aika yksin olen ollut vuositolkulla, suhteeni ovat olleet aina lyhyitä, usein yksipuolisia. Söpöt ja nätit tytöt ovat kaipaukseni kohteena. Minulla on käsitykseni kauneudesta, ystävieni ulkonäöllä ei sen sijaan ole suurempaa merkitystä. Etsin tuota kaunista palasta elämääni joskus epätoivoisesti ja toisinaan vain samoilla rutiinikaavoilla. Tuntuu, että söpöt ja hoikat tytöt käyvät 'kauppaa' itsellään. Enkä minä pysty tekemään tarpeeksi korkeata 'tarjousta' heille. Koska vaikutan jotenkin sellaiselta ettei kiinnostus minua kohtaan muodostu kestäväksi. Haluan vielä sanoa, ettei miellyttävä ulkonäkö ole minulle koskaan itsetarkoitus, vaan yksi asia muiden joukossa, mutta kuitenkin merkityksellinen.
Selvennän vielä, että itse olen tyytyväinen siihen miltä näytän, eli sen takia ei minun pitäisi ketään karkoittaa. Sosiaalinen verkostoni on vain rajoittunut, eikä kenelläkään näytä olevan rohkeutta liittyä osaksi sitä. Töissä tai koulussa on vaikeaa tai mahdotonta tutustua ihmisiin, koska siellä ihmiset eivät ole ikäluokkaani.
3439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Moro!

Kannattais vaan ruveta pikkuhiljaa kasvamaan aikuiseksi. Eli jos viestiäsi tulkkaa niin se kertoo seuraavaa:

Sinä olet komea ja ellet komea niin ainakin hyvännäköinen omasta mielestäsi.
Nyt sinä haluaisit kauniin ja hoikan naisen. Mikä tahansa ei kelpaa vaan täytyy olla mieluusti missin mitat täyttävä.

Tajua nyt saatana että ulkonäöllä ei ole merkitystä. Ulkonäkö katoaa ajan myötä, eikä kukaan meistä ole enää aidosti kaunis täytettyään 50 vuotta. Eli ihmiset tulee mitata luonteessa ei ulkonäössä. Jos haluat pelkästään naida niin katso vaan ulkonäköä, mutta jos haluat ihmissuhteen niin tutustu ihmisiin kunnolla.

Äänestä
  • kyllä se ulkonäkö kuitenkin merkkaa. koska ulkonäkö kertoo siitä, miten huolehdit itsestäsi! ei tämä alkup. kirjoittaja varmaan tarkoittanut että hän hakee missityyppiä, vaan ihan tavallista, itsestään huolehtivaa tyttöä. ja hänhän nimenomaan sanoi, ettei ulkonäkö ole ainoa asia mikä merkitsee! lue viestit tarkemmin ennenkuin ryhdyt vastaamaan.

    Äänestä

Olisipa noin oikeassa elämässäkin. Silloin harvoin, kun pääsen treffeille, puhun asioista sekä tunteistani, jos minua kiinnostaa sanon sen ja yritän pitää yhteyttä tapaamisen jälkeenkin. Kuitenkin vaikuttaa, että alitajuisesti lähettäisin jotain, miksi juttu ei voi syventyä. On totta, että olen suuren osan ajasta masentunut, mutta tällaisiin mukaviin hetkiin pystyn yleensä hyppäämään mukaan.
Treffien jälkeen kommentti on usein: "Voitaisko me olla kavereita?" Sen verran minulle on selvinnyt, että se tarkoittaa suunnilleen: "En ole oikeastaan kiinnostunut sinusta niinkään"

Jaksamista kohtalotovereille! Vaikka ei näitä monikaan lue..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onneton80 kirjoitti:

Yksin lähdin eilen ja palasin tämän päivän puolella, kuin niin monta kertaa aiemminkin. Aika yksin olen ollut vuositolkulla, suhteeni ovat olleet aina lyhyitä, usein yksipuolisia. Söpöt ja nätit tytöt ovat kaipaukseni kohteena. Minulla on käsitykseni kauneudesta, ystävieni ulkonäöllä ei sen sijaan ole suurempaa merkitystä. Etsin tuota kaunista palasta elämääni joskus epätoivoisesti ja toisinaan vain samoilla rutiinikaavoilla. Tuntuu, että söpöt ja hoikat tytöt käyvät 'kauppaa' itsellään. Enkä minä pysty tekemään tarpeeksi korkeata 'tarjousta' heille. Koska vaikutan jotenkin sellaiselta ettei kiinnostus minua kohtaan muodostu kestäväksi. Haluan vielä sanoa, ettei miellyttävä ulkonäkö ole minulle koskaan itsetarkoitus, vaan yksi asia muiden joukossa, mutta kuitenkin merkityksellinen.
Selvennän vielä, että itse olen tyytyväinen siihen miltä näytän, eli sen takia ei minun pitäisi ketään karkoittaa. Sosiaalinen verkostoni on vain rajoittunut, eikä kenelläkään näytä olevan rohkeutta liittyä osaksi sitä. Töissä tai koulussa on vaikeaa tai mahdotonta tutustua ihmisiin, koska siellä ihmiset eivät ole ikäluokkaani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu