meillä on tällä hetkellä kaaos kotona. olen itse uupunut ja väsynyt ja jokin ulospääsy pitäisi keksiä.
mies sairastui psyykkisesti pari vuotta sitten. sen jälkeen on mennyt häränpyllyä elämä. olen yrittänyt pitää lasten elämän mahdollisimman normaalina, mikä tarkoittaa sitä, että mistään ei ole luovuttu. se, minkä mies hoiti aiemmin, on vain jäänyt minulle.
kolme kertaa viikossa vien lapsia harjoituksiin. viikonloput menevät kisamatkoihin. asumme maalla ja lapset pitää viedä autolla ja matkaa on sen verran, etten mene kotiin välillä, vaan käyn kaupassa, kävelyllä, vain olen harkkapaikalla, ja koko iltahan siihen menee. kotona klo 20 ja kauhealla kiiruulla läksyjen tarkastus, iltapalat ja pesut. monesti lasten nukkumaanmeno venyy klo 22, vanhemmalla jopa klo 23, kun uni ei tule heti silmään, ja se on liikaa koululaiselle. iät lapsilla 10 ja 8.
koulusta tulee väliin lappuja, että läksyt tekemättä, kun en aina ehdi tai edes muista tarkistaa, lapset väsyneitä ja ärtyisiä, silti harrastuksiin pääseminen on henki ja elämä, niistä kuulemma viimeksi luovutaan. miestä pitäisi tukea ja ymmärtää, mutta väsyneenä lähinnä tiuskin ja ilkeilen. ja se taas näkyy miehessä väsyneisyytenä ja toimintatarmon hiipumisena. mies viettää päivänsä nukkuen, lukien, katsoen telkkaa ja näpräten omia harrastuksiaan. ja syöden - painoa on tullut rajusti.
minun viikkoni: ma klo 6 ylös, klo 7 lapset ylös, pukeisiin ja syömään. klo 7.30 lähden töihin (mummu hoitaa lapset kouluun). lapset kun tulevat koulusta, hoitaa mummu heille ruuan ja joskus katsoo läksyjä. kun tulen töistä n klo 17, lähdemme koko perhe hiihtämään ym.... eli ma "normaali ilta" voin itse päästä jo klo 10 nukkumaankin. ti muuten samoin, mutta kun tulen töistä, lähden miltei samantien viemään harjoituksiin, josta kotiudumme klo 20. kun pesut, iltapalat ym on tehty, on kello paaaljon. kun saan lapset petiin, siivoan ym, katson seuraavan päivän ruuat ym. nukkumaan n klo 24-01. sama ke ja to. pe taas yritetään ulkoilla koko perhe ja viikonlopusta yleensä ainakin toinen päivä menee kisamatkaan ja toisena päivänä yritän selvitä pyykeistä, viikkosiivoista ym.
mitä pitäisi tehdä? olen todella uupunut sekaiseen kotiin ja ainaiseen kuljettamiseen. ja unenpuutteeseen. työtkään eivät suju kuten ennen ja olen usein pahasti jäljessä aikatauluista, jälkeni ei myöskään ole enää niin huolellista kuin ennen. töissä tietävät tilanteen ja ovat ymmärtäneet mutta miten kauan? tekisi mieli hakea vuorotteluvapaata, mutta siihen ei kukkaro kykene.
mies sairastui psyykkisesti pari vuotta sitten. sen jälkeen on mennyt häränpyllyä elämä. olen yrittänyt pitää lasten elämän mahdollisimman normaalina, mikä tarkoittaa sitä, että mistään ei ole luovuttu. se, minkä mies hoiti aiemmin, on vain jäänyt minulle.
kolme kertaa viikossa vien lapsia harjoituksiin. viikonloput menevät kisamatkoihin. asumme maalla ja lapset pitää viedä autolla ja matkaa on sen verran, etten mene kotiin välillä, vaan käyn kaupassa, kävelyllä, vain olen harkkapaikalla, ja koko iltahan siihen menee. kotona klo 20 ja kauhealla kiiruulla läksyjen tarkastus, iltapalat ja pesut. monesti lasten nukkumaanmeno venyy klo 22, vanhemmalla jopa klo 23, kun uni ei tule heti silmään, ja se on liikaa koululaiselle. iät lapsilla 10 ja 8.
koulusta tulee väliin lappuja, että läksyt tekemättä, kun en aina ehdi tai edes muista tarkistaa, lapset väsyneitä ja ärtyisiä, silti harrastuksiin pääseminen on henki ja elämä, niistä kuulemma viimeksi luovutaan. miestä pitäisi tukea ja ymmärtää, mutta väsyneenä lähinnä tiuskin ja ilkeilen. ja se taas näkyy miehessä väsyneisyytenä ja toimintatarmon hiipumisena. mies viettää päivänsä nukkuen, lukien, katsoen telkkaa ja näpräten omia harrastuksiaan. ja syöden - painoa on tullut rajusti.
minun viikkoni: ma klo 6 ylös, klo 7 lapset ylös, pukeisiin ja syömään. klo 7.30 lähden töihin (mummu hoitaa lapset kouluun). lapset kun tulevat koulusta, hoitaa mummu heille ruuan ja joskus katsoo läksyjä. kun tulen töistä n klo 17, lähdemme koko perhe hiihtämään ym.... eli ma "normaali ilta" voin itse päästä jo klo 10 nukkumaankin. ti muuten samoin, mutta kun tulen töistä, lähden miltei samantien viemään harjoituksiin, josta kotiudumme klo 20. kun pesut, iltapalat ym on tehty, on kello paaaljon. kun saan lapset petiin, siivoan ym, katson seuraavan päivän ruuat ym. nukkumaan n klo 24-01. sama ke ja to. pe taas yritetään ulkoilla koko perhe ja viikonlopusta yleensä ainakin toinen päivä menee kisamatkaan ja toisena päivänä yritän selvitä pyykeistä, viikkosiivoista ym.
mitä pitäisi tehdä? olen todella uupunut sekaiseen kotiin ja ainaiseen kuljettamiseen. ja unenpuutteeseen. työtkään eivät suju kuten ennen ja olen usein pahasti jäljessä aikatauluista, jälkeni ei myöskään ole enää niin huolellista kuin ennen. töissä tietävät tilanteen ja ovat ymmärtäneet mutta miten kauan? tekisi mieli hakea vuorotteluvapaata, mutta siihen ei kukkaro kykene.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olisiko nyt vain niin, ettette näe metsää puilta. Mikä on tärkeää - harrastus vai koulu? Rauhallinen perhe-elämä vai ajelu loskassa harjoituksiin lähes joka ilta? Kisamatkat vai ihana viikonloppu rentoutuen kotona ja nauttien toinen toistensa seurasta?
Mielestäni on täysin sairasta antaa yhden urheiluharrastuksen jyrätä koko perheen viikkojärjestyksen yli niin, että kaikki väsyvät. Harrastukset ovat loistojuttu mutta niiden pitäisi olla _harrastuksia_ eikä tuollaisia orjuuttavia pakkomielteitä!
Teepä aikuinen teko ja pistä rutiinit tosiaan järjestykseen. Eipä ihme että kaikki voivat pahoin kun yksi urheilu pilaa kaikkien rauhan.
On todella hankalaa, kun toinen vanhemmista sairastuu joko fyysisesti tai psyykkisesti, eikä enää pysty hoitamaan omaa osuuttaan perheen rutiineista. Se rasittaa ihan käytännössä ja myös henkisesti. En ihmettele yhtään, että olet väsynyt tilanteeseen, etkä jaksa aina mieheesikään suhtautua rauhallisesti ja ymmärtävästi. Koeta kuitenkin joskus muistaa sanoa hänelle, että et syytä häntä omasta tiukille joutumisestasi, koska eihän hän ole tahallaan sairastunut ja saattaa itsekin hiljaa tuntea syyllisyyttä siitä, että ei pysty enää samaan kuin ennen. Sano vaikka, ettet syytä häntä, mutta olet vain niin väsynyt ja ahdistunut, että purat oman turhautumisesi häneen ja pyydä sitä reilusti anteeksi. Näin et turhaan tee hänen taakkaansa entistä raskaammaksi ja välinne pysyvät parempina. Olettehan aikanaan yhteen menneet ja luvanneet rakastaa toisianne hyvinä ja pahoina päivinä. Nyt on niitä pahempia päiviä, mutta toivotaan, että vielä parempiakin on luvassa.
Koeta muistella niitä hyviä puolia miehessäsi, joista olet aina pitänyt, ja kerro niistä hänelle! "Olen aina tykännyt siitä, kun sinä..." "Minusta tuntuu hyvältä, kun sinä..." "Olen aina ihaillut sinussa sitä, kun..." Tuollaiset viestit lohduttavat ja rohkaisevat häntä ja myös antavat itsellesi hyvää mieltä ja auttavat muistamaan, että omasta rakkaastasi on kysymys.
Koeta myös olla tekemättä isästä syyllistä lastensa silmissä ja opeta lapsiakin olemaan myötätuntoisia ja ymmärtäväisiä isänsä sairautta kohtaan. Olisikohan jotakin, millä lapset voisivat häntä ilahduttaa? Vastuuta isästä ei tietenkään saa lapsille sälyttää, mutta jos on jotakin, mitä mielellään yhdessä tekevät,niin sellaiseen kannattaa kannustaa. Lapsille kannattaa myös opettaa se, että ei ole yhtään hävettävämpää sairastua psyykkisesti kuin fyysisestikään ja että psyykkisestä sairaudesta voi puhua avoimesti. Silloin ei tule salailun taakkaa kannettavaksi muun taakan lisäksi.
Miehellesi voisi olla todella hyväksi päästä johonkin mielenterveyskuntoutujien päivätoimintaan. Sellaisesta erään ystäväni veli (masennuksen vuoksi sairauseläkkeellä) on saanut paljon hyvää elämäänsä. Säännöllinen päivärytmi, mielekästä työtä (4-6 h/pv), työkavereita ym. Myös erilaisia keskustelu- ja harrastusryhmiä on, joten koettakaa ottaa sellaisista selvää ja kokeilla jotakin sellaista. Siinä yleensä mieli virkistyy, itsetunto kohenee ja jää myös vähemmän aikaa syödä :) Toivottavasti hänellä on myös lääkitys ja mahdollinen terapia ym. kunnossa. Toivotan hyvää paranemista hänelle ja kärsivällisyyttä, voimia ja rakkautta sinulle! On arvokasta, että et hylkää miestäsi tässä tilanteessa.
Muita käytännön neuvoja tuohon tilanteeseen on sitten vaikeampi keksiä. Onneksi teillä on edes se mummu apuna. Toisaalta minunkin tekisi mieli suositella harkoissa käyntien vähentämistä, mutta jos ne ovat lapsille todella tärkeitä, niin ei sekään välttämättä olisi hyvä. Silloin lapset saattaisivat alkaa syyttää isäänsä siitä, että hänen takiaan piti mieleinen harrastus jättää, eikä se olisi hyvä heidän suhteelleen. Onko mahdollista, että joku muu kuin sinä (kummit, naapurit, kavereiden vanhemmat) kuljettaisi edes joskus, jolloin sinä saisit edes jonkin illan viikossa ottaa rauhallisemmin? Jos ei lähipiiristä löydy sellaisia, voisikohan asian ottaa puheeksi lasten valmentajien kanssa, koska he voisivat keksiä jonkun, joka asuu sen verran samalla suunnalla, että voisi esim. bensakulut saadessaan kuljettaa myös sinun lapset.
On itsestään selvää, että esim. kodin siisteys ei teillä nyt ole ykkösasia, joten siitä ei kannata ottaa liikaa paineita. Jatkuva epäsiisteys tosin käy myös hermoille, joten aivan hunningolle ei kannata kotia päästää. Uskoisin, että hyvä ratkaisu olisi sopia lasten kanssa heille molemmille omat sopivankokoiset vastuualueet kodin siisteydestä huolehtimisessa, joiden hoitaminen on harkkoihin kuljettamisen edellytys. Jos heillä on kova motivaatio harrastukseen, työt tulee kyllä tehdyiksi, kun niitä ei ole liikaa, ja kun jämäkästi vaadit pitämään kiinni siitä, mikä on yhdessä kunkin hommaksi sovittu. Esim. viikoksi voidaan tehdä tietty sopimus ja pitää sitten viikottain uusi neuvottelu, jos on tarpeen. Uskon, että sinua jo kummasti helpottaa, jos voi iloita päivittäin jo siitä, että esim. roskat on viety, tiskikone tyhjennetty, eteisestä lakaistu hiekat, keittiön pöytä ja tiskipöytä raivattu, oma huone suunnilleen järjestyksessä yms.
En tiedä miehesti tilanteesta tarkemmin, mutta olisiko mahdollista, että hänen kanssaan voisi jostakin hommasta sopia, minkä hän jaksaisi ja voisi tehdä? Sinusta tuntuisi helpommalta ja hänestäkin varmaan hyvältä, jos edes jostakin pienestäkin voisi huolehtia. Jaksaako yhtään lapsien kanssa, jolloin voisi esim. niitä läksyjä tarkistaa.
Oman jaksamisesi kannalta voisi olla myös hyvä, jos pääsisit joskus juttelemaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Mielenterveysongelmaisten omaisille on ryhmiä, mutta sellaiseen osallistuminen voi olla vaikeaa ajanpuutteen takia, mutta aina kannattaa ottaa selvää. Netistä luulisi myös löytyvän sellaisia keskusteluryhmiä. Itselläni ei ole juuri tuollaista ongelmaa ollut, mutta muita kyllä yllin kyllin, ja olen kokenut vertaistuen todella hyvänä.
Olen itse uskova kristitty ja monessa raskaassa tilanteessa olen saanut voimia ja sisäistä rauhaa ylhäältä, ja niiden avulla selvinnyt päivästä toiseen. Sitä apua voin vain suositella toisillekin, vaikka se ei ennestään tuttu olisikaan. Yksinkertainen rukous "Jeesus, auta meitä!" riittää. Raamatussa luvataan "Avuksesi huuda minua hädän päivänä ja minä olen auttava sinua ja sinä olet kunnioittava minua." Asiat eivät välttämättä aina heti mene niin kuin itse toivoisi, mutta jälkeenpäin huomaa, miten ne on hyvin johdettu.
Toivotan kaikkea hyvää teille koko perheelle!
Jos oikein ymmärsin, niin maanantai ja perjaintaille kirjoitit, että illasta menette yhdessä ulkoilemaan. Mites jos ne päivät pyhittäisitte levolle. Silloin teillä olisi ma-ilta ns. lepopäivä, ti,ke ja to harkat, pe-ilta lepopäivä, la kisapäivä, ja sunnuntaina pakolliset siivoukset, muu aika lepäämiseen ja kotona olemiseen.
En tiedä toimiiko, mutta äkkiseltään saisitte ainakin muutaman tunnin enemmän viikossa lepoaikaa.
Jos treenit on kolmena arki-iltana viikossa ja kisoihin menee viikonlopun toinen päivä, niin täysin vapaatahan teillä on kahtena arki-iltana ja toisena päivänä viikonloppuna. Rauhoita nämä ajat kotona oloon (miksi ihmeessä pitää mennä illalla hiihtämään, jos elämä tuntuu kiireiselle?) ja tee vaikka viikkosiivoukset ja pyykinpesu jompana kumpana vapaana arki-iltana, jolloin viikonlopun vapaa jää täysin rentoutumiseen.
Kaupassakäynnit hoidat kun lapset ovat treeneissä ja sille ajalle voit myös ottaa jonkin oman harrastuksen.
Läksyt lasten pitää hoitaa itse heti koulun jälkeen, niitä ei tarvitse tarkistaa. Mikäli koulusta tulee lappuja tekemättömistä läksyistä, niin harrastus loppuu siihen!
Iltapalan voi syödä autossa kotimatkalla treeneistä, tämä säästää aikaa kun kotiin palattua tekee vain nopeat iltapesut ja menee sänkyyn, tällöin nukkumaan pitäisi ehtiä jo 20.30.
Meilläkin on aktiivisesti harrastavat lapset (ja liikumme toki itsekin), eikä viikossa ole yhtään vapaapäivää, mutta hyvällä organisoinnilla melko lailla stressittä on selvitty.
sinulle ja muillekin vastaajille.
Sattuu olemaan vain niin, että se hiihto on yksi harrastus. Eli lapset hiihtävät myös kilpaa ja suksille pitäisi päästä muilloinkin kuin kisoissa. En ole vielä pakottanut valitsemaan eri lajien väliltä, mutta joskus kai sekin on tehtävä. He hiihtävät jo nyt paljon vähemmän, eli vain tuon 2 kertaa viikossa, kuin muut kilpailevat hiihtäjät.
Kaupassa jo käyn treenien aikana. Iltapalaa joskus syötiin treenien jälkeen autossa, mutta oli aika sotkuista puuhaa. Mutta jos ummistaisi silmänsä rasvatahroilta, autohan se vaan on... Ensi viikolla treenejä aikaistetaan puolella tunnilla, joten pääsemme aiemmin kotiinkin.
Kimppakyytejä en voi pyytää, sillä lapset ovat varmaan ainoat paikkakuntamme harrastajat lajissaan ja vien heitä naapurikuntaan n. 40 km: päähän 2 kertaa viikossa. Lisäksi vanhempi pelaa joukkueessa jonka harjoitukset ovat kerran viikossa tuolloin keskiviikkona. Se on vähän lyhyempi matka omaan keskustaamme n 20 km:n päähän. Hyvä aika käydä kirjastossa.
Eilen pyysin mummua tulevaisuudessa tekemään viikkosiivon jonkun aikaa (mies avustaa) ja maksan siitä hänelle. Ongelmana vain on, että miten saan mummun ottamaan rahan vastaan.
Mies myös lupasi kiinnittää huomiota enemmän lasten kouluun ja tehtäviin. Hän vain unohtelee asioita ja joskus on ns. huono päivä, jolloin hän vain nukkuu... mutta hän on toivottavasti parempaan menossa ja on viime aikoina ollut ihan mukavassa toimintavireessä.
Kisamatkoja on jo jonkun verran vähennetty, kaikkeenhan ei ole pakko lähteä. Eli esim tänäkin viikonloppuna olemme ihan kotona. Viikon päästä sitten onkin kisat la su, mitkä kuulemma ovat niin tärkeät, että mukaan pitää päästä.
Hienoa, että jo vähän näyttää umpisolmut olevan aukeamassa : ) Kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu, uskon niin. Ongelmatontahan tämä elämä ei koskaan ole, mutta toivottavasti jo pahimmasta alatte päästä.
Hyvä, kun miehesi lupasi enemmän huolehtia niistä lasten kouluasioista. Ns. täyttä panosta ei varmaan vielä voi häneltä vaatia, mutta parempi aina edes jonkin verran kuin ei mitään. Tuolla toisen vastaajan kirjoituksessa oli minusta hyvä ehdotus se, että lapsilta voi vaatia sitä, että koulutehtävät tehdään huolella, jos harrastuksia halutaan jatkaa. Lasten pitää ymmärtää se, että koulu on se kaikkein tärkein huolehdittava. Tietysti huippuoppilas ei tarvitse olla, mutta kuitenkin omien kykyjensä mukaan suoriutua.
Ota vain vapaasti ja kiitollisena vastaan mummun tarjoama siivousapu. Hyvähän se on siitä maksuakin tarjota, mutta jos hän ei halua maksua ottaa vastaan, niin älä suotta ota siitä paineita. Hänellä on nyt mahdollisuus auttaa teitä, ja te sitten taas jossakin vaiheessa mahdollisuuksienne mukaan autatte joko häntä tai joitakin muita, jotka ovat avun tarpeessa.
Onnea ja tsemppiä myös lasten urheiluharrastuksille! On mukavaa, kun intoa ja yritteliäisyyttä löytyy noin paljon.