Eli, menemme kyseiseen hot. Banjondilloon viikoksi, ja olemme varanneet kaksion parvekkeella. Onko kokemuksia ko. hotellista??
hot.Bajondillo Torremolinos
31
20114
Vastaukset
- bajondillo
todella hyvä hotelli. olin viime kesänä kyseisessä hotellissa ja ei ole muuta kuin kehuttavaa. ilalla on myös tapahtumia joten jos tykkää muusikista niin parvekkeelta on hyvä katsoa flamenco tanssia tai vaikka tom jonesia siis matkijaa.
olimme kylläkin vain yksiössä mutta se oli todella tilava ja parveke sisäpihalle päin taisi olla 7 kerros.
toivottavasti te saatte myös parvekkeen mikä on sisäpihalle päin, näkyy myös todella hienosti merelle päin ja aamu auringon.
kysele vain jos tulee mieleen jotain muuta, tai et saanut selvää tästä epäselvästä viestistä.- hippuli
Kiitos vastauksestasi! Kiva kuulla, että hotellimme on ihan ok. Matkatoimistosta sanottiin, että kaksiot ovat 85 neliön kokoisia - TODELLA ISOJA, ainakin minun mielestäni.
Minkälainen kaupunki muuten tämmöiselle pariskunnalle, joka ei viihdy missään meluisissa discoissa, vaan enemmänkin pubikulttuuri on se meidän "juttu".
Haluaisimme snorklata, mutta ei taida olla paljonkaan kateltavaa...
Mitä nähtävyyksiä suosittelet???Hintataso???
Kauheasti kysyttävää...Kiitos jos jaksat vastailla!! :) - bajondillo
hippuli kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Kiva kuulla, että hotellimme on ihan ok. Matkatoimistosta sanottiin, että kaksiot ovat 85 neliön kokoisia - TODELLA ISOJA, ainakin minun mielestäni.
Minkälainen kaupunki muuten tämmöiselle pariskunnalle, joka ei viihdy missään meluisissa discoissa, vaan enemmänkin pubikulttuuri on se meidän "juttu".
Haluaisimme snorklata, mutta ei taida olla paljonkaan kateltavaa...
Mitä nähtävyyksiä suosittelet???Hintataso???
Kauheasti kysyttävää...Kiitos jos jaksat vastailla!! :)joo elikkä pubeja on ja paljon koska paikka on britti turistien suosima eli valinnan varaa on.
kannattaa käydä katsomassa myös kaupunkit fuengirola ja malaga. torremolinoksen keskustasta lähtee paikallis juna renfe (maanalta läheltä burger kingiä). junat ovat ilmastoituja ja halpoja edestakaisin vaikka malagaan maksaa noin 5e 2 hengeltä. jos vaivaa jaksaa nähdä niin fuengirolasta pääsee busilla marbeillaan noin 50min ja maksaa noin 4 e suunta 2 hengeltä bussii lähtee bussiasemalta. marbeillasta kannattaa mennä viellä puerto banukseen miljoonamiesten satamaan hienoja autoja ja veneitä.
yksi käymisen arvoinen paikka on benalmadenan satama minun mielestä ehkä maailman hienoin satama ja on myös äänestetty jokunen vuosi sitten hienoimmaksi satamaksi.sinne pääsee kun astutte teidän hotellinne porteista ulos ja käännytte oikealle rannavierestä johtavalle tielle ja kävelette niin pitkään kuin tulee vastaan benalmadenan satama matkaa noin 3km mutta kävelessä näkee paljon. ennen benalmadenaa tulee carihuelan satama "kylä" joka on myös hyvä ruokapaikka jos tykkää kalaruuasta , miekkakala on hyvää.
myös fuengirolassa on todella hyvä eläintarha joka kannattaa käydä katsomassa jos vähänkin on kiinostunut eläimistä todella aidon oloinen ja viihtyisä paikka .
kysele vaan jos vielä tulee kysyttävää 3 käynyt toressa, vastailen sitä mukaa kun ehdin - hippuli
bajondillo kirjoitti:
joo elikkä pubeja on ja paljon koska paikka on britti turistien suosima eli valinnan varaa on.
kannattaa käydä katsomassa myös kaupunkit fuengirola ja malaga. torremolinoksen keskustasta lähtee paikallis juna renfe (maanalta läheltä burger kingiä). junat ovat ilmastoituja ja halpoja edestakaisin vaikka malagaan maksaa noin 5e 2 hengeltä. jos vaivaa jaksaa nähdä niin fuengirolasta pääsee busilla marbeillaan noin 50min ja maksaa noin 4 e suunta 2 hengeltä bussii lähtee bussiasemalta. marbeillasta kannattaa mennä viellä puerto banukseen miljoonamiesten satamaan hienoja autoja ja veneitä.
yksi käymisen arvoinen paikka on benalmadenan satama minun mielestä ehkä maailman hienoin satama ja on myös äänestetty jokunen vuosi sitten hienoimmaksi satamaksi.sinne pääsee kun astutte teidän hotellinne porteista ulos ja käännytte oikealle rannavierestä johtavalle tielle ja kävelette niin pitkään kuin tulee vastaan benalmadenan satama matkaa noin 3km mutta kävelessä näkee paljon. ennen benalmadenaa tulee carihuelan satama "kylä" joka on myös hyvä ruokapaikka jos tykkää kalaruuasta , miekkakala on hyvää.
myös fuengirolassa on todella hyvä eläintarha joka kannattaa käydä katsomassa jos vähänkin on kiinostunut eläimistä todella aidon oloinen ja viihtyisä paikka .
kysele vaan jos vielä tulee kysyttävää 3 käynyt toressa, vastailen sitä mukaa kun ehdinKiitos taas kerran...
Joo, olemme molemmat kalaruuan ystäviä, joten testaamme varmasti paikallisia erikoisuuksia. Kiitos eläintarhan vinkistä - olemme molemmat eläinrakkaita. Luin jostakin, että hotellin takana/sivulla on joku lasten tivoli, joka on auki 02.00 asti yöllä, ja meteli kuulemma sen mukainen - kuuluu sisälle asti!!!Tiedätkö tästä mitään?? Onkos huoneissa minkälainen keittiövarustus(vedenkeitin toivottavasti)? - bajondillo
hippuli kirjoitti:
Kiitos taas kerran...
Joo, olemme molemmat kalaruuan ystäviä, joten testaamme varmasti paikallisia erikoisuuksia. Kiitos eläintarhan vinkistä - olemme molemmat eläinrakkaita. Luin jostakin, että hotellin takana/sivulla on joku lasten tivoli, joka on auki 02.00 asti yöllä, ja meteli kuulemma sen mukainen - kuuluu sisälle asti!!!Tiedätkö tästä mitään?? Onkos huoneissa minkälainen keittiövarustus(vedenkeitin toivottavasti)?no joo kai sitä voi tivoliksi sanoa, ei kuulu sisään mitään tivolin ääniä, ainut mitä sisään voi kuulua niin nekin ovat sisäpihalta tulevien esitysten ääniä mutta nekin aika vähäiset.
Vedenkeitintä ei ollut eika kahvin keitintä, ihan perusvarustus kattiloita ja laseja, veitset, haarukat lautaset ja jokunen kannu taisi olla.
liesi ja jääkaappi sekä paistinpannu. nämä olivat ainakin yksiössä mutta kaksioista en tiedä. kaksiot olivat muuten todella hyvällä paikalla ne olivat aina talojen pääsä eli kun hotelli on u mallinen niin aina päissä oli kaksioita ja Todella isolla parvekkeella.
hoteliin takaa muuten lähtee hissi kaupunkiin jossei jaksa aina kävellä ylös asti, maksoi kylläkin 5 centtia suuunta mutta aina välillä oiva tapa säästää jalkoja. - hippuli
bajondillo kirjoitti:
no joo kai sitä voi tivoliksi sanoa, ei kuulu sisään mitään tivolin ääniä, ainut mitä sisään voi kuulua niin nekin ovat sisäpihalta tulevien esitysten ääniä mutta nekin aika vähäiset.
Vedenkeitintä ei ollut eika kahvin keitintä, ihan perusvarustus kattiloita ja laseja, veitset, haarukat lautaset ja jokunen kannu taisi olla.
liesi ja jääkaappi sekä paistinpannu. nämä olivat ainakin yksiössä mutta kaksioista en tiedä. kaksiot olivat muuten todella hyvällä paikalla ne olivat aina talojen pääsä eli kun hotelli on u mallinen niin aina päissä oli kaksioita ja Todella isolla parvekkeella.
hoteliin takaa muuten lähtee hissi kaupunkiin jossei jaksa aina kävellä ylös asti, maksoi kylläkin 5 centtia suuunta mutta aina välillä oiva tapa säästää jalkoja.Kiitos taas kerran vastauksista. Vielä semmoinen kysymys, että kun ollaan tämmöisiä aamuvirkkuja, niin se auringonnousu...Luuletkos, että kaksioiden parvekkeelta voisi ehkäpä ihailla sitäkin...
- voi ihailla
hippuli kirjoitti:
Kiitos taas kerran vastauksista. Vielä semmoinen kysymys, että kun ollaan tämmöisiä aamuvirkkuja, niin se auringonnousu...Luuletkos, että kaksioiden parvekkeelta voisi ehkäpä ihailla sitäkin...
Itsekin Bajondillon kaksiossa asuneena voin suositella sitä. Aamuvirkkuna istuskelin pitkät tovit parvekkeella, joka on tosiaan iso. Kaksio muuten hyvä, mutta keittokomero vähän alkeellinen. Hotellissa ystävällinen henkilökunta. Metrolla kannattaa käydä Malagassa ja Fuengirolassa ainakin, siellä on hyvä se eläintarha.Tivoli ei häiritse yhtään.
- edelliseen
voi ihailla kirjoitti:

Hotellin edustan bulevardia ja uimarantaa voit jo ihastella webbikameran osoitteesta :
www.andaluz-tv.de/torremolinos.php
Webbikameralle on kiva käydä huiskuttamassa terveisiä tutuille kotiin. Jos GoogleEarth on tuttu, niin sillä voit katsoa tarkkaa sateliittikuvaa kohteesta. Esim. Bajondillon uima-altaan koordinaatit ovat 36*37'24.28"N 4*29'40.73"W. - hippuli
edelliseen kirjoitti:
Hotellin edustan bulevardia ja uimarantaa voit jo ihastella webbikameran osoitteesta :
www.andaluz-tv.de/torremolinos.php
Webbikameralle on kiva käydä huiskuttamassa terveisiä tutuille kotiin. Jos GoogleEarth on tuttu, niin sillä voit katsoa tarkkaa sateliittikuvaa kohteesta. Esim. Bajondillon uima-altaan koordinaatit ovat 36*37'24.28"N 4*29'40.73"W.Kaunis KIITOS kaikille vastauksista. Uskon, että emme tule pettymään hotelliin ja Torremolinokseen, emmekä koko lomaamme ylipäätään. Kaikkea informaatiota otan edelleenkin mielelläni vastaan.
- toro85
hippuli kirjoitti:
Kaunis KIITOS kaikille vastauksista. Uskon, että emme tule pettymään hotelliin ja Torremolinokseen, emmekä koko lomaamme ylipäätään. Kaikkea informaatiota otan edelleenkin mielelläni vastaan.
Me olemme lähdössä 10.2 Torremolinokseen ja hotelli Bajondilloon.
- hippuli
toro85 kirjoitti:
Me olemme lähdössä 10.2 Torremolinokseen ja hotelli Bajondilloon.
Me lähdemme vasta kesäkuun alussa...tuskin maltan odottaa.
Hyvää matkaa sinulle - kerrothan lomatunnelmista kun kotiudut! - bajondillo
hippuli kirjoitti:
Me lähdemme vasta kesäkuun alussa...tuskin maltan odottaa.
Hyvää matkaa sinulle - kerrothan lomatunnelmista kun kotiudut!Kyllä vain itse ihailin sitä viimeisenä aamuna ja oli kyllä mahtava. Leuto tuuli puhalsi vähän ja ilma oli kostea ja lämmin. Itse olin 2 viikkoa mikä ei ollut kuin 300e kalliimpi kuin 1 viiko joten suosittelen 2 viikkoa jos siihen on mahdollisuus. Ei tarvitse mennä niin kovalla kiireellä joka paikkaan itse kun tykkään kokea mahdollisimman paljon kaikkea uutta ja näkemään.
SE eläintarha oli todella hieno kokemus suosittelen sitä todella kovasti. Itse tykkäsin eniten gorilloista jotka olivat luonnossa paljon isompia kuin luulinkaan .
kysele viellä jos tulee kysyttävää - hippuli
bajondillo kirjoitti:
Kyllä vain itse ihailin sitä viimeisenä aamuna ja oli kyllä mahtava. Leuto tuuli puhalsi vähän ja ilma oli kostea ja lämmin. Itse olin 2 viikkoa mikä ei ollut kuin 300e kalliimpi kuin 1 viiko joten suosittelen 2 viikkoa jos siihen on mahdollisuus. Ei tarvitse mennä niin kovalla kiireellä joka paikkaan itse kun tykkään kokea mahdollisimman paljon kaikkea uutta ja näkemään.
SE eläintarha oli todella hieno kokemus suosittelen sitä todella kovasti. Itse tykkäsin eniten gorilloista jotka olivat luonnossa paljon isompia kuin luulinkaan .
kysele viellä jos tulee kysyttävääJoo, olisimme varmasti kaksi viikkoa, mikäli vain aikataulu antaisi myöten - kyllä varmaan joskus...Olemme suunnitelleet, että menisimme Nerjaa, siellä voisi huhujen mukaan harrastaa snorklausta. Mitenköhän pitkä matka mahtanee olla Torresta? Riittääkö 60 kilsaa suunta, ja millä kulkupelillä olisi viisainta mennä??
- kjfdloeropepf
Hei,
Olen menossa tänä kesänä Torreen ja olen tutkinut Hotelli Bajondilloa netistä, se vaikuttaa todella lupaavalta mutta kertoisitko vielä vähän lisää kun olet siinä ollut? Minkälainen kylpyhuone huoneissa on, onko siisti ja viehättävä? Onko muuten viihtyisät huoneet? Entä uima-allas alue, tuleeko kadulta altaalle kovasti meteliä? Kiitos kovasti jos jaksat vastata :) - Pio
kjfdloeropepf kirjoitti:
Hei,
Olen menossa tänä kesänä Torreen ja olen tutkinut Hotelli Bajondilloa netistä, se vaikuttaa todella lupaavalta mutta kertoisitko vielä vähän lisää kun olet siinä ollut? Minkälainen kylpyhuone huoneissa on, onko siisti ja viehättävä? Onko muuten viihtyisät huoneet? Entä uima-allas alue, tuleeko kadulta altaalle kovasti meteliä? Kiitos kovasti jos jaksat vastata :)Hei!
En ole aikaisemmin tähän ketjuun kirjoittanut mutta tässä meidän kokemuksemme heinäkuulta 2006.
Hotelli on iso,meitä suomalaisia kourallinen muut lähinnä englantilaisia&irlantilaisia.
Meidän huoneisto oli pääportista katsoen vasemman puoleisessa rakennuksessa 3 kerroksessa, parvekkeelta näkyi merelle mutta parveke ei ollut erityisen viihtyisä joten emme siellä paljon istuskelleet. Makuuhuoneessa 2 sänkyä ja olohuoneessa sketseistäkin tuttu seinästä vedettävä(aika kova)sänky.Keittosyvennys aika huvittava;heti ovesta tullessa vasemmalla 2 kaasulevyä,pieni jääkaappi ja lavuaari,laskutilaa ei ollenkaan.
Kun astuimme hotellin pihaan, meidän hieman hygieniahysteeriset teinitytöt vilkaisivat kerran uima-allasta "tuolla me ei ainakaan uida" ja totta onkin että hotellin kokoon verrattuna pieni allas oli aina tupaten täynnä.Aurinkoa otettiin nurmikolla joko ilm. maksullisilla aurinkotuoleilla tai aika monet oman pyyhkeen päällä.
Hotellilla isot hyvin hoidetut yleiset tilat,huoneisto myös siisti,ei kuulunut meteliä mistään paitsi liikenteen äänet tietysti.
Me emme siis käyttäneet hotellin mitään palveluja(esim ravintolat),kerran pyysimme respan soittamaan taksin.
Ihan hyvä perushotelli,voisin mennä uudestaankin.Mutta ei kokkailijoille!
Niin ja allas on ihan tien vieressä joten varmasti kuuluu katumeteli.
Rannalle lyhyt matka ja hotellia vastapäätä olevassa rantaravintolassa hyviä kala-annoksia. Samoin hotellin takana oikealla kulmassa pieni ravintola, jossa hyvä ruoka ja todella hyvä palvelu(vanhempi rouva).
Hauskaa lomaa! - Ihana paikka
hippuli kirjoitti:
Kiitos vastauksestasi! Kiva kuulla, että hotellimme on ihan ok. Matkatoimistosta sanottiin, että kaksiot ovat 85 neliön kokoisia - TODELLA ISOJA, ainakin minun mielestäni.
Minkälainen kaupunki muuten tämmöiselle pariskunnalle, joka ei viihdy missään meluisissa discoissa, vaan enemmänkin pubikulttuuri on se meidän "juttu".
Haluaisimme snorklata, mutta ei taida olla paljonkaan kateltavaa...
Mitä nähtävyyksiä suosittelet???Hintataso???
Kauheasti kysyttävää...Kiitos jos jaksat vastailla!! :)Mijaksen kylässä, ylhäältä upeat maisemat.
- bajodillo
kjfdloeropepf kirjoitti:
Hei,
Olen menossa tänä kesänä Torreen ja olen tutkinut Hotelli Bajondilloa netistä, se vaikuttaa todella lupaavalta mutta kertoisitko vielä vähän lisää kun olet siinä ollut? Minkälainen kylpyhuone huoneissa on, onko siisti ja viehättävä? Onko muuten viihtyisät huoneet? Entä uima-allas alue, tuleeko kadulta altaalle kovasti meteliä? Kiitos kovasti jos jaksat vastata :)kävin itse joka aamu uimassa altaalla, oli todella virkistävää ja silloin ainakin vesi tuntui puhtaalta. kannattaa käydä varaamassa aurinkotuolit hyvissä ajoin jos meinaa olla altaalla päivällä. pihassa myös hyvä allasbaari jota ise käytin muutaman kerran, ostin pientä välipalaa esim sardiineja.
kokkasimme myös itse huoneessa ja se onnistui todella hyvin kunhan muistaa vaan avata parvekkeen oven, parvekeet olivat myös minun mielestäni ihan viihtyisät ainakin 7 kerroksessa. - "puuttua" / vasta...
bajodillo kirjoitti:
kävin itse joka aamu uimassa altaalla, oli todella virkistävää ja silloin ainakin vesi tuntui puhtaalta. kannattaa käydä varaamassa aurinkotuolit hyvissä ajoin jos meinaa olla altaalla päivällä. pihassa myös hyvä allasbaari jota ise käytin muutaman kerran, ostin pientä välipalaa esim sardiineja.
kokkasimme myös itse huoneessa ja se onnistui todella hyvin kunhan muistaa vaan avata parvekkeen oven, parvekeet olivat myös minun mielestäni ihan viihtyisät ainakin 7 kerroksessa.Miksi te varaatte niitä aurinkotuoleja jo aamusta aikaisinkin.Sitten ne tuolit on siellä varattuna,ja saattaa olla että niihin ei kukaan päivän aikana edes tule.
Sitten ne jotka oikeasti haluaisi olla altaalla eivät saa paikkoja. Tämä on mielestäni älytön homma.Olen ollut paikassa missä hotellin henkilökunta yhtenä aamuna kylmän rauhallisesti vei kaikki pyyhkeet pois tuoleista missä ei ketään ollut.Useassa paikassa lukee myös että varauksia ei saa tehdä. - bajondillo
"puuttua" / vasta... kirjoitti:
Miksi te varaatte niitä aurinkotuoleja jo aamusta aikaisinkin.Sitten ne tuolit on siellä varattuna,ja saattaa olla että niihin ei kukaan päivän aikana edes tule.
Sitten ne jotka oikeasti haluaisi olla altaalla eivät saa paikkoja. Tämä on mielestäni älytön homma.Olen ollut paikassa missä hotellin henkilökunta yhtenä aamuna kylmän rauhallisesti vei kaikki pyyhkeet pois tuoleista missä ei ketään ollut.Useassa paikassa lukee myös että varauksia ei saa tehdä.joo niinhän sen pitäisi mennä ja olisi hyvä jos menisi niin silloin kaikki saisivat tuolin kun sitä tarvitsee. Mutta kun tähän on menty niin pakko tehdä niin jos haluaa tuolin. asialle ei voi mitään, hotellin pitäsi tehdä se aloite niin silloin asia voisi toimia.
- tehdä jotakin, tosin
bajondillo kirjoitti:
joo niinhän sen pitäisi mennä ja olisi hyvä jos menisi niin silloin kaikki saisivat tuolin kun sitä tarvitsee. Mutta kun tähän on menty niin pakko tehdä niin jos haluaa tuolin. asialle ei voi mitään, hotellin pitäsi tehdä se aloite niin silloin asia voisi toimia.
pitkässä juoksussa korkaus tapahtuu.Asiasta infoa matkatoimistolle, hotelille,ihmisille ko.paikassa.Mutta tärkein on että hotellin henkilökunnalle.Eräässäkin paikassa aamulla 7 maissa meni mies varaamaan 7 petiä/tuolia.No päivän mittaan siinä sitten porukasta joku käväisikin makoilemassa,mutta muuten koko sakki istui baarissa.Joinakin päivinä olivat kaupungilla,retkillä ym. ja tuolit varattuna.
En itse edes kehtaisi tehdä tuolaista.
Altailla olevat aurinkotuolit ovat määrältää pieniä verattuna hotellissa olevien ihmisten määrää,johtunee mm.siitä että turvallisuuden kannalta tietyn kokoisella alueella saa olla tietty määrä tuoleja.
Ja olen sitä mieltä että kyllä meidän itsemme on tehtävä jotain tämänkin asian parantamiseksi.Hotellihan on muuten tehnyt jo aloitteen: kylteissä lukee että varauksia ei sallita.Samoin kuin että altaaseen mennessä on ensin käytävä suihkussa, altaaseen ei saa hypätä ym ym. kukahan vaan näitä ohjeita noudattaa.
- sandrine
mekin ollaan menos tähän kyseiseen hotelliin, tai siis suunnitellaan ainakin menevämme =). nyt kysyisinkin, että eikö yksiöissä ole ollenkaan wc tai kylppäriä??? sellasen vaikutelman saa ku noita sivuja lueskelee. osaako joku sanoa varmasti? kiitos!
- ep1
Kyllä on WC-kylppäri, ihan asiallinen. Hotelli on hyvä ja jos saatte huoneen ylemmistä kerroksista, niin ei mitkään äänet häiritse. Uimaranta on kadun toisella puolella, suosittelen myös tutustumista "vanhaan kaupunkiin",siellä asuu paikallisia paljon ja sieltä löytyy ihania pikkuputiikkeja.
- julia
ep1 kirjoitti:

onko yksiössä jääkaappi ja keittiö;pystykö siellä laittaa ruoka?
onko ranta hyvää? entä meri?
- Ripa
Bajondillo on loistava valinta.Olen itse ollut sielä n.15 kertaa.Jos haluat vähän rauhallisemmman huoneen,pyydä respasta pikkurakennukseen.Pubeja löytyy läheltä vaikka minkälaisia.Kannattaa kokeilla hotellilta vähän matkaa rappuja ylöspäin mennessä paikkaa nimeltä Red Lion.Kiva henkilökunta ja mukava pällistellä ohikulkevia turisteja.Kekustassa,San Miguel kadulta liikennevaloihin tultaessa,etuvasemmalla on paikka nimeltä Molino Viejo,aivan vilkkaan pääkadun varrella.Hyviä Bogadilloja ym.muuta purtavaa ja drinkkejä.Kantsii kokeilla Lumumba Frio nimistä juomaa.Ruokapaikoista kannattaa kokeilla vastapäätä Molino Viejoa,kongissa sijaitsevaa Pizzeria Romaa.Ei pelkkä Pizzeria vaan kaikenlaista muutakin ruokaa,suht edullisesti.Ps.Molino Viejossa myös paikalliset viihtyvät.Rantakadulla ravintolassa saa todella hyviä Boguerones annoksia.(Paistetun muikun tapaisia kaloja).Hintakaan ei päätä huimaa.Kivaa matkaa Torreen,toivottavasti viihdytte.Paikallisista matkatoimistoista löytyy tosi halpoja matkoja lähikaupunkeihin,joissa kannattaa ehdottomasti käydä jos aika riittää.Myös paikallisbussit ja juna ovat halpoja käyttää.
- ritul
Tulimme juuri, ihana , vanha apartamentos, kaunis piha ja yleiset tilat. Kaunis ihaNA, iso uima-allas. Huoneet, WC-kylppäri, huone ja parveke ok, mutta keittonurkkaus ahdas , ei yhtään työtilaa, ei edes kuppi mahdu reunalle, eipä muuta paljon ollut kuin kattilat ja pannu, astiat vain kahdelle. SIISTI.Vaativainen joutuu ulkoruokintaan, mutta myös hotellin ravintola tarjoaa 3-6E tapaseja. Uusi suomalainen ravintola pankki BBV:t vastapäätä käytävässä, olisiko lakuita tai jotain sellaista, emme ole ikinä syöneet niin hyvää pippuripihviä 12E.
- ??xx
Mennään marraskuun alussa Bajondilloon. Hotellissa pitäisi olla tanssimusiikkia tarjolla. Onko kenelläkään lähempää tietoa asiasta? Entäpä muuten Torren tanssimahdollisuudet?
- toukokuu2017
onko kyseisestä hotellista tuoreempaa tietoa?
- talvi16-17tilanne
remppa menossa nyt. ainakin osaa kaksioista ja yksiöistä remontoidaan. muutoin lienee ennallaan.
- juurikotiutunut
Olen ollut siellä useita kertoja. Keittiöiden ja kylppärien taso hieman vaihtelee. Isot huoneistot laadukkaimpia ja merinäköala taattu. Jos kokkaat niin tiskiharja, paistinlasta ja kauha mukaan. Vedenkeitintä ja kahvinkeitintä huoneissa ei myöskään ole. Eikä mikroa. Mutta mutta. Satelliittitv on luksusta, jota moni kalliimpi hotelli ei tarjoa. Menen sinne vielä uudelleen. Täysi vastine rahalle. Sijainti loistava. Ei liikaa suomalaisia.
- TonttuT
Onko tuoreempaa tietoa? Onko allas lämmitetty? Mitenhän kylmät huoneet maaliskuun alussa?
- Joulu_banjodillossa
Banjodillossa on remontti menossa 12.11.2018-28.2.2019, ainakin uima-allas ja muutakin pihalla rempataan. Maaliskuuhun mennessä pitäisi olla remppa jo ohi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161648
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361386Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1601223- 1291165
- 521125
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051064- 571061
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46939Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.109904