Kohta joillain on hilut kintuissa!
Oulun poliisi tutkii rasistista nettiuutisointia
17.1.2007 16:29
Oulun poliisi tutkii tapausta, jossa sanomalehti Kalevan kuva- ja uutismateriaalia on käytetty ilman lupaa juutalaisvastaista rotuoppia levittävällä nettisivustolla. Tapausta tutkitaan törkeänä kunnianloukkauksena.
Kuvassa esiintyneen kahden lapsen äiti teki rikosilmoituksen asiasta poliisille. Kalevassa tammikuun alussa julkaistun kuvan tekstiä oli nettisivustolla muutettu siten, että oululaisnuoret oli leimattu rikolliseksi maahanmuuttajajengiksi.
Tutkinnanjohtaja Tapani Tasannon mukaan tapausta tutkitaan törkeänä kunnianloukkauksena, koska tekovälineenä on joukkotiedotusväline ja koska nyt on merkkejä siitä, että tapauksesta on aiheutunut asianomistajille huomattavaa haittaa.
Rasististen nettisivujen ylläpitäjä toimii Yhdysvalloissa, joka poliisin mukaan vaikeuttaa tutkintaa.
Tasannon mukaan tutkittava tapaus on harvinainen, koska siinä on hyödynnetty lehden kuvaa.
Sanomalehti Kaleva harkitsee rikosilmoituksen tekemistä materiaalinsa käyttämisestä ilman lupaa.
Törkeästä kunnianloukkauksesta voi saada sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.
(STT)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.