Kuolemantuomio

Vanhoillislestadiolaisella palstalla oli mielenkiintoinen keskustelu kuolemantuomiosta, joten otetaan se puheeksi tännekin. Mitä mieltä olette: oikein vai väärin?

Minä en missään tapauksessa kannata kuolemantuomiota. Sotatilanne on aivan eri. Jokainen ihminen on saanut syntymälahjakseen oikeuden elämään, eikä se oikeus katoa vaikka olisit miten paha ihminen tahansa.

Sitten Raamatusta. Mooseksen laki antaa oikeiden tappaa toinen ihminen, aika heppoisinkin perustein. Jeesus kuitenkin asettui tätä vastaan. Hän ei sallinut kivitystuomiota, eikä hammas hampaasta -mentaliteettia.

Mm. Weha sanoi näin: En tajua mitä hyödyttää pitää jotakin sarjamurhaajaa tai lapsiinsekaantujaa hengissä? Hehän uusivat rikoksensa tunnetusti, kun vain on tilaisuus. **Ilmanmuuta kuolemanrangaistus vähentää murhia ja väkivaltaisia rikoksia, ainakin siten ettei ky. ihminen voi niitä enään uusia rikosta. Se toimii siten.

Itse ajattelisin tässä niin, että eikö elinkautinsella ole sama vaikutus? Jos olet sarjamurhaaja, niin ethän voi uusia rikoksia koska olet telkien takana.

Lisäksi esim. elinkautistuomio antaa suuremman mahdollisuuden tehdä parannuksen. Ja nyt joku voi sanoa, että jos tarkoitus olisi niin hän ehtisi tehdä se aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole! Jumala on voinut tarkoittaa, että henkilö tekee parannuksen vaikka 80-vuotiaana ja ihminen tulee tämän sotkemaan. Toisin sanoen ihminen puuttuu Jumalan säätämään järjestykseen.

Lisäksi esimerkiksi Amerikassa lääkärit, jotka ovat tehneet valan pitää ihmisen aina hengissä joutuvat tämän rikkomaan. Kuolemanrangaistuksen yhteydessä täytyy olla aina lääkäri ja muuta henkilökuntaa ja he joutuvat tähän vaikka eivät haluaisi. Näin sellaisetkin henkilöt, jotka eivät halua, joutuvat osaksi tappoa. On raportoitu, että se on hyvin traumaattista monille.

Ja weha kirjoitti: En tajua mitä hyödyttää pitää jotakin sarjamurhaajaa tai lapsiinsekaantujaa hengissä? Hehän uusivat rikoksensa tunnetusti, kun vain on tilaisuus.

Aina on kuitenkin mahdollisuus parantua. On paljon uusia hoitomuotoja, joilla on saatu hyviäkin tuloksia. Toisekseen täytyy muistaa, että usein mm. lapsiinsekaantujat ovat itse olleet uhreja. Eräs pedofiili kertoi jossain, että hän on tullut raiskatuksi tasaisesti 5-kuukautisesta vauvasta lähtien! :( :( Aivan kauheaa!!! Mitä edellytyksiä normaaliin elämään tällaisella on? Siksikin täytyisi muistaa, että he itse ovat sairaita ja tarvitsevat apua.

Ja minun mielestä siinä on ristiriita, että jos (maallisessa) laissa on kielletty, että ei saa tappaa, niin valtio voi sen tehdä. Toki valtiolla täytyy olla oikeudet rangaista, mutta ei tappaa. Valtion täytyy näyttää esimerkkiä ja olla humaani.On todettu, että kuolemantuomio lisää väkivaltaa, ei sitä ollenkaan vähennä.

Eli minä vastusta kuolemantuomiota, koska se ei edusta kristillista, lähimmäistä rakastavaa ajattelua. Miten muut? Tuolla vl-palstalla mm. O.M:llä oli hyviä ajatuksia.
9444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Täytyy sanoa, että minä kannatan kuolemantuomiota siinä tapauksessa, jos tuomittu on riistänyt hengen toiselta ihmiseltä. Raiskaajilta vähintään vehkeet pois.

Äänestä
  • kristillistä ajattelua, siitähän tässä on kyse. Jeesushan oli hammas hampaasta- periaatetta vastaan. Entä jos sinulla olisi lapsi tai vaikka sukulainen; isä, äiti, joka joskus olisi tappanut jonkun, niin kannatat automaattista kuolemantuomiota? Ja tällaista voi tapahtua. Tunnen erään perheen, jolla oli neljä lasta. Kaikki kasvatettiin ihan samalla tavalla, hyviä kasvattajia olivat. Poika eksyi väärään porukkaan ja humala/huumepäissään tappoi toisen samanikäisen pojan ollessaan vain 15-vuotias. Muut lapset opiskeli ja eli normaalia hyvää elämää.

    Onneksi suomessa ei ole kuolemantuomiota. Tänään tuo "poika" on aikuinen mies, joka sai avun vankilassa ollesssaan. Tuli uskoon ja tänään on itse neljän pienen lapsen isä! :)

    Tappo on kaikille vain kauhea muisto. Poika on saanut synnit anteeksi ja elää nyt onnellista elämää. Poika sai anteeksi myös surmatun pojan vanhemmilta. Heille riitti se, että tappaja tuomittiin ja hän kärsi sen. Eikö näin ole parempi?

    Silloin kun Munchenin olympialaisten aikaan palestiinalaiset tappoivat israelilaiset urheilijat, niin israelin valtio aloitti mielettömän teurastuskampanajan. He etsivät kaikki syylliset ja tappoivat siinä sivussa paljon viattomiakin. Joka kerta kun joku oli saatu pois päiviltä, he soittivat omaisille ja kertoivat tästä. Eräs omainen sanoi, että se tuntui todella pahalta. Eivät he halunneet lisää verilöylyä tai, että heidän takiaan tapettaisiin lisää. He vain halusivat, että tappajat tuomitaan, mutta ei tapeta.

    Äänestä

  • islamilaistyyppisen lainsäädännön?

    Kuolemantuomio on aina eettisesti täysin kestämätön ratkaisu.

    Äänestä

tarinan joka on tosi:

rintamalla kaksi kaveri karkas, heidät saatiin kiinni ja heidät tuomittiin kuolemaan.

he saivat ennen tuomiota jutella uskovaiselle papille. Pappi saarnasi synnit anteeksi. Ja uskovaiset kävelivät kohti kuoleman tuomiota, mutta samalla kohti vapautta.

On totta että Kristus sanoi:

38. Te kuulitte sanotuksi: silmä silmästä, ja hammas hampaasta.
39. Mutta minä sanon teille: älkäät olko pahaa vastaan; vaan joka sinua lyö oikialle poskelle, niin käännä myös hänelle toinen.

Mutta tämä ei tarkoita mielestäni, että kuoleman tuomio olisi väärin sillä:

esivallan ei pidä turhaan miekkaa kannattaman,

Niin kuin Kristus joka oli viatoin kuoli esivallan kuoleman tuomioon, ja eikä sitä vastustanut. Vaan antoi hän oikean poskensa heille jotta heidän häpiänsä julki tulisi.

Äänestä
  • että pitäisi asettua esivaltaa vastaan.

    Jeesushan ei osallistunut politiikkaan millään tavalla. Meille ihmisille on kuitenkin annettu se oikeus/velvollisuus, että voimme osallistua poliittiseen päätöksentekoon.

    Jos kuvitellaan, että Suomeen tulisi sellainen hallitus, joka päättäisi vaikka että kirkko on erotettava valtiosta, abortti on saatava entistä vapaammaksi, lapsia ei saa tulla kuin 1 per perhe jne. Eli valtiovalta tekisi kaikkea sellaista, mistä uskovainen ei pidä, niin pitäisikö vain ajatella, ettei tilannetta saa muuttaa millään tavalla? Ei tietenkään! Meidän on toteltava lakia, mutta voimme lain sallimissa keinoissa ryhtyä muuttamaan tilannetta. Ei meidän tarvitse hyväksyä tehtyjä päätöksiä.

    Sama kuolemantuomiossa. Jos joku hallitus on tuonut sen mahdollisuudeksi, niin kyllä ihmiset voimme sitä vastustaa. Osallistuvathan vanhoillislestadiolaisetkin aktiivisesti politiikkaan ja erityisesti 60-luvulla yhteiskunnan vapautuessa tehtiin kaikki voitava, ettei kehitys menisi mihin se meni.

    Eikö ole parempi, että esivalta on kristillinen ja kristilliset arvot tunnustava? Jos esivaltaa ja sen päätöksiä ei saisi millään tavalla vastustaa, niin Suomi olisi edelleen Venäjän vallan alla.

    Ja esivallalle täytyy antaa oikeus rangaista, se on selvä. Mutta ei esivallan pidä tappaa toista.

    Onhan esimerkiksi Kiinassa ollut tämä yhden lapsen politiikka. Muut lapset sitten vain julmasti tapetaan. Tätäkö ei saisi muuttaa? Eikö olisi parempi jos valtiovalta olisi kristillinen eikä tekisi tällaista?

    Kuolemantuomiokaan ei ole kristillinen. Veikkaampa, että jos Jeesuksen aikana olisi ollut Kiinan yhden lapsen politiikka ja vaikka Jeesuksen äidille olisi sanottu, että sinun täytyy tapattaa toinen lapsesi, niin Jeesus olisi alistunut päätökseen. Ei hän olisi sitä silti hyväksynyt! Ja varmasti olisi kannattanut kyseisen politiikan muutosta!

    Äänestä

  • noista rintamakarkureista. Mainio homma, että saivat synnit anteeksi. Hyvä heille. Kaikki eivät ehdi niitä kuitenkaan saamaan anteeksi. Eikö olisi noillekkin karkureille ollut parempi, että olisivat voineet jatkaa elämää, perustaa perheen ja olla tuottavia yhteiskunnan jäseniä tuomion kärsimisen jälkeen?

    Äänestä

Amerikassa on tullut dna-testien myötä tietoon monta tapausta, jossa syytön on jo teloitettu tai sitten odottaa teloitusta. Miten tämän voi ikinä korvata!?
Elinikäinen vankeus syylliselle on varmasti raskaampi loppujen lopuksi.

Äänestä
  • Meidän pitää ottaa huomioon, että tuomioistuimen tulisi olla sokea, ei kummankaan puolella, mutta jos ja kun toinen tuomitaan, on tuomion merkitys seuraava, > SAADA RIKOKSEN TEHNYT SANKTIOLLA YHTEIKUNTAKEPOISESKI. Tuomion alkuperäinen tarkoitus on antaa rikolliselle aikaa, miettiä sitä onko tämä yhteiskunnan olemassaolo kanssa sopusoinnussa ja tehdä parannus, en tee enää samanlaista virhettä. Lievempi muoto on ehdonalinen, sitä vaan saa miettiä vapaalla, mutta se on tuomio kuitenkin. Sen suoritettuaan hän on yksi yhteiskunnan normaali jäsen.

    Jumala on kuitenkin kaiken yläpuolella ja hän on antanut elämän, ei hänen alamaisensa ihminen saa sitä toiselta riistää, siihen ei ole lupaa. Jumala ei katso, oletko insinööri, lakimies, vai vallesmanni, tai oletko alkoholisti, kaikki ovat hänelle juuri yhtä tärkeitä, mutta Jumalan kirkkautta vailla ilman poikaansa Jeesusta Kristusta.

    Jos nyt maallinen oikeusistuin ottaa niin suuren vallan, että tuomitsee ihmisen kuolemaan, se ei ole millään mitalla mitattuna oikutta, VAAN KOSTO. SILLÄ KOSTETAAN, SAAT KUOLEMAN PALKASI, KUN OLIT ILKEÄ? Käsittämätöntä, kostaa ihmiselle. Jeesus sanoi, että ei seitsemän, vaan 77….

    Ajatelkaamme noita raiskaajia, minun oikeustajuni on hatara, mutta olen aika ankara kuitenkin. En kuitenkaan tappaisi heitä, minulla ei ole siihen oikutta, sama on myös esim. Saddam, ei missään tapauksessa. koska ainoa ihmisen elämisen tarkoitus on löytää Jumala, miten sinä sen naru kaulassa löydät, ja kuten muutama kirjoittaja sanoikin, heille pitää antaa Jumalan luomaa aikaa, jospa he kuitenkin löytävät ja saavat sitten anteeksi, se on jo sitten Jumalan ja rikollisen välinen asia.

    Se, että Sabbam Husein Tikritin veljeltä irtosi kokonaan pää, hirttotuomiossa kertoo meille jotain, tulemme sen näkemään kohta, se oli merkki. Samoin kuin USA;n oikeuslaitos on joutunut usein huomaamaan, entä teloitti väärän ihmisen? Kukahan vastaa. Sabbam on tuomionsa ansainnut, mutta sovitus ei ole meidän.

    Äänestä

Ainoan oikean vastauksen tähän voi lukea Raamatusta, eikä sitä tarvitse edes tulkita. "Älä tapa".

Miten tässä voi olla jotakin epäselvää?

Täällä kyllä pyöritellään tulkinnanvaraisia asioita kuten hiusten värjäämistä, korvakorujen käyttöä ja tv:n katselua, mutta kun Raamatussa on kerrankin suoraan ja imperatiivissa jotakin sanottu, miksi tästä tarvitsee edes keskustella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ajatuksia? kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaisella palstalla oli mielenkiintoinen keskustelu kuolemantuomiosta, joten otetaan se puheeksi tännekin. Mitä mieltä olette: oikein vai väärin?

Minä en missään tapauksessa kannata kuolemantuomiota. Sotatilanne on aivan eri. Jokainen ihminen on saanut syntymälahjakseen oikeuden elämään, eikä se oikeus katoa vaikka olisit miten paha ihminen tahansa.

Sitten Raamatusta. Mooseksen laki antaa oikeiden tappaa toinen ihminen, aika heppoisinkin perustein. Jeesus kuitenkin asettui tätä vastaan. Hän ei sallinut kivitystuomiota, eikä hammas hampaasta -mentaliteettia.

Mm. Weha sanoi näin: En tajua mitä hyödyttää pitää jotakin sarjamurhaajaa tai lapsiinsekaantujaa hengissä? Hehän uusivat rikoksensa tunnetusti, kun vain on tilaisuus. **Ilmanmuuta kuolemanrangaistus vähentää murhia ja väkivaltaisia rikoksia, ainakin siten ettei ky. ihminen voi niitä enään uusia rikosta. Se toimii siten.

Itse ajattelisin tässä niin, että eikö elinkautinsella ole sama vaikutus? Jos olet sarjamurhaaja, niin ethän voi uusia rikoksia koska olet telkien takana.

Lisäksi esim. elinkautistuomio antaa suuremman mahdollisuuden tehdä parannuksen. Ja nyt joku voi sanoa, että jos tarkoitus olisi niin hän ehtisi tehdä se aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole! Jumala on voinut tarkoittaa, että henkilö tekee parannuksen vaikka 80-vuotiaana ja ihminen tulee tämän sotkemaan. Toisin sanoen ihminen puuttuu Jumalan säätämään järjestykseen.

Lisäksi esimerkiksi Amerikassa lääkärit, jotka ovat tehneet valan pitää ihmisen aina hengissä joutuvat tämän rikkomaan. Kuolemanrangaistuksen yhteydessä täytyy olla aina lääkäri ja muuta henkilökuntaa ja he joutuvat tähän vaikka eivät haluaisi. Näin sellaisetkin henkilöt, jotka eivät halua, joutuvat osaksi tappoa. On raportoitu, että se on hyvin traumaattista monille.

Ja weha kirjoitti: En tajua mitä hyödyttää pitää jotakin sarjamurhaajaa tai lapsiinsekaantujaa hengissä? Hehän uusivat rikoksensa tunnetusti, kun vain on tilaisuus.

Aina on kuitenkin mahdollisuus parantua. On paljon uusia hoitomuotoja, joilla on saatu hyviäkin tuloksia. Toisekseen täytyy muistaa, että usein mm. lapsiinsekaantujat ovat itse olleet uhreja. Eräs pedofiili kertoi jossain, että hän on tullut raiskatuksi tasaisesti 5-kuukautisesta vauvasta lähtien! :( :( Aivan kauheaa!!! Mitä edellytyksiä normaaliin elämään tällaisella on? Siksikin täytyisi muistaa, että he itse ovat sairaita ja tarvitsevat apua.

Ja minun mielestä siinä on ristiriita, että jos (maallisessa) laissa on kielletty, että ei saa tappaa, niin valtio voi sen tehdä. Toki valtiolla täytyy olla oikeudet rangaista, mutta ei tappaa. Valtion täytyy näyttää esimerkkiä ja olla humaani.On todettu, että kuolemantuomio lisää väkivaltaa, ei sitä ollenkaan vähennä.

Eli minä vastusta kuolemantuomiota, koska se ei edusta kristillista, lähimmäistä rakastavaa ajattelua. Miten muut? Tuolla vl-palstalla mm. O.M:llä oli hyviä ajatuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu