Monilla täällä on tuntunut olevan epätodellista, sumuista oloa, tunnetta siiä ettei olisi paikalla. Itseäni tämä on vaivannut reilut pari kuukautta päivittäin (mulla on paniikkihäiriö, mutta kohtauksia ei ole päivittäin). Mutta miten siitä pääsee eroon? Tuntuu ettei mikään auta.
Pois sumusta
to be gone
4468
0Äänestä
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosi ärsyttävää kun välillä tulee epätodellinen olo :/
Mä elin kanssa sumussa nuorempana pari vuotta, välillä niin pahassa, etten pystynyt sängystä kunnolla nousemaan ja nukuin paljon, koska ollessani hereillä en oikein tajunnut mitään ja oli niin paha oli. Se meni loppujen lopuksi ohi itsekseen, mutta pahimpina jaksoina sain apua rentoutuksesta ja niskan hartianseudun hieronnasta. Mulla varmaan sumuisuus johtui siitä, että aloin jossakin vaiheessa jännittämää niin paljon paniikkikohtausta, että jännitin päälläni ja niskalla ja lihakset meni jumiin ja sitten pää sumussa koko ajan.
Olen kärsinyt sumuisesta ja epätodellisesta olosta lähes 20 vuotta ,kukaan ei koskaan ole sanonut että tämä voisi olla paniikkihäiriötä.Nyt kohtaukset ovat voimistuneet isän kuoleman jälkeen.Pistelyä esiintyi kurkussa päivittäin kunnes tuli suurempi pistely ylävartaloon.Sen jälkeen olen käynyt psykologilla ja syön mielialalääkettä.Olot ovat huomattavasti parantuneet.Pystyy jopa ajattelemaan selkeästi.
sitä kahtelloo ihteesä,kuin joku ulukopuolinen,jotta;mittee se tuo "hörhö" nyt touhuvvaa.tämä kaikki kuulema liäkärin mukkaan kuulluu panniikkihäirijjöön,mut aika ouvolta se tunttuu,kun omalle kohalle sattuu-melekkein tunttuu siltä,jotta mie oun kuollu ja kahtelen ihteeni ulukopuolelta..Eipä välitetä,huomenna on tuas uus päivä...!