Turha pelkoni

Pelkään ihan kamalasti ihmisiä, jotka ovat lapsuuden ja nuoruuden kautta minulle tuttuja. Jos näen vaikka kaupassa jonkun tutun tai sukulaisen, minulle iskee mieletön paniikki ja haluan vain juosta pakoon..piiloutua. Tunnen suurta häpeää jos joku, joka tuntee minut huomaa minut. Ainoat "tutut", joiden kanssa paniikkia ei tule on perheeni ja poikaystäväni. Ongelma on niin suuri, että välttelen kotoa poistumista. Kaupungista pois muutto auttaisi minua parhaiten, mutta se olisi vain ongelmien pakenemista, eikä minulla ole mahollisuutta muuttaa vielä. Mutta tuntuu, että jos asuisin jossain muualla saisin mielenrauhan eikä tarvitsisi pakoilla ja kulkea varuillaan. Tämä pelko lisää masennustani ja ahdistaa minua.
5557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No miks sun pitäisi niistä välittää. Ei ole pakko puhuakkaan kuin hei ja mennä keräämään ostoksia, tai sanoa vaan että sori mulla on kiire (johonkin) jos joku tulee juttelemaan ja lähteä. Sulla on oikeus olla olemassa. Ja rauhassa. Ehdit muuttaakin vielä aikanaan tai olla samalla paikkakunnalla -miten tahdot.

Jos taas haluat puhua heille (en ole varma mitä tarkoitit mutta itse tiedät), he on vaan pohjimmiltaan inhimillisiä vajavaisia ihmisiä niinkuin kaikki -ehkä heidän persoonansa ei vaan miellytä sinua. Ikäviä kokemuksiakin voi olla, silloin on luonnollista että pysyy poissa sellaisten luota. Hyvin ymmärrettävää ja viisastakin(!) silloin.

Hävetä ei tarvitse, vaan olla itsestä ylpeä ja olla välittämättä mitä he ajattelee. Pakkoko sitäkin on katsellakaan tuleeko joku vastaan. Keskity muuhun välillä. Kyllä sä tiedät itse miten sulle on parasta toimia, siihen ei tarvita lupaa että poistut jos ei joku miellytä. Hyvällä omallatunnolla näin.

Häpeä voisi kertoa siitä että -muka- joku tietäisi sinusta (liikaa tai) jotain kiusallista (lapsuudesta/nuoruudesta tms) tai että olisit alisteisessa asemassa verrattuna toiseen -jos ollaan kovia kyselemään ja utelemaan eli se toinen hallitsee tilannetta kiusallisesti.

En ole asiantuntija, nämä olivat ajatuksiani vaan. Kyllä sä pärjäät, ota ohjat omiin käsiin -ei ne ole niillä vastaantulevilla ja että sun pitäisi väkisin sosialisoida paikanpäällä jos et halua. Unohda ne ja keskity muuhun. Sä olet hyvä ihminen. :)



Usea ei halua olla lapsuuden/nuoruuden aikaisten tuttujen kanssa tekemisissä monestakin syystä ja se on ihan luonnollista. Ja kun ei halua niin ei sitten ole. En minäkään halua, olisihan se vähän kiusallista. Et ole mikään ainoa :) Ota vaan joku muu toiminta tapa kun paniikki, eli ole tyyni ja hallitse sinä -muussa tapauksessa mene vaikka kaupan hyllyjen väliin tai lisää vauhtia jos olet ulkona. :)

Kyllä ne epätoivotut tutut oppii sitten jos et innostu heistä, että jättää rauhaan. Sun ei tarvitse miellyttää ketään.

Jos taas haluat nimenomaan tavata tuttuja ja pelon pois, ainoa vaihtoehto on kivat tutut kaiketi. Ja luottaa ihmiseen joltain osin.

Äänestä
  • Uusia tuttujahan riittää sitten aikanaan, ja kun itse hakee sellaisia kun haluaa. Ei ole pakko jumia niihin nuoruudenaikaisiin.

    En tiedä osasinko osua oikeaan tuossa aiemmassa kirjoituksessa. Ihminen on yksilöllinen. Jos joku muu pääsi juonesta kiinni ja osaa jotain viisasta sanoa niin ... :)

    Ja ap. ajattele itse kanssa, ei kaikkia ole pakko uskoa jos joku tuntuu väärältä. Itseään on hyvä kuunnella. :)

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Uusia tuttujahan riittää sitten aikanaan, ja kun itse hakee sellaisia kun haluaa. Ei ole pakko jumia niihin nuoruudenaikaisiin.

    En tiedä osasinko osua oikeaan tuossa aiemmassa kirjoituksessa. Ihminen on yksilöllinen. Jos joku muu pääsi juonesta kiinni ja osaa jotain viisasta sanoa niin ... :)

    Ja ap. ajattele itse kanssa, ei kaikkia ole pakko uskoa jos joku tuntuu väärältä. Itseään on hyvä kuunnella. :)

    Eli kenelle vaan voi tulla ahdistus ym. jos tietää ettei joku sovi itselle ja väkisin yrittää .. esim ne tutut ja "pitäisi" muka jutella. Kyllä itseään kannattaa kuunnella, luottaa itseensä ja olla pelotta. Ihminen pyrkii yleensä oikeaan suuntaan luulen..

    Äänestä

Nuorena oli mulla sellaista, että jos joku tuttu tuli kaupungilla vastaan, punastuin heti ja sain ihan hirveän paniikin. Ihan kuin mut olisi yllätetty jostakin pahanteosta. Vieläkin (ikä 38) saattaa tulla samaa, jos vaikka työkaveri tulee vastaan kaupassa, menen ihan paniikkiin. Nuorena menin siitäkin, kun näin oman poikaystäväni vaikka tulevan vastaan kaupassa. En ymmärrä tätä ollenkaan ??

Äänestä

Tuttu homma, paitsi, että mulla iskee paniikki ihan kenen tahansa kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rrrrr kirjoitti:

Pelkään ihan kamalasti ihmisiä, jotka ovat lapsuuden ja nuoruuden kautta minulle tuttuja. Jos näen vaikka kaupassa jonkun tutun tai sukulaisen, minulle iskee mieletön paniikki ja haluan vain juosta pakoon..piiloutua. Tunnen suurta häpeää jos joku, joka tuntee minut huomaa minut. Ainoat "tutut", joiden kanssa paniikkia ei tule on perheeni ja poikaystäväni. Ongelma on niin suuri, että välttelen kotoa poistumista. Kaupungista pois muutto auttaisi minua parhaiten, mutta se olisi vain ongelmien pakenemista, eikä minulla ole mahollisuutta muuttaa vielä. Mutta tuntuu, että jos asuisin jossain muualla saisin mielenrauhan eikä tarvitsisi pakoilla ja kulkea varuillaan. Tämä pelko lisää masennustani ja ahdistaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu