Syömättömyys

Olen pian alottamassa paastoa,millasia kokemuksia teillä on? Mitkä oli lähtömitat ja mihin paino laski missä ajassa? Millanen olo?
3710
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olin pari vuotta sitten 7 päivän nestepaastolla ja paino putosi tuona aikana 60:stä 54:ään. Kilot tulivat kuitenkin pian takaisin, koska eihän tuossa ajassa elimistö poista kuin nestettä. Ostin luontaistuotekaupasta paketin joka sisälsi erilaisia mehuja ja teetä. Ensin piti juoda suolavettä joka tyhjensi suolen, plus joka ilta suolihuuhtelu joka poistaa kuona-aineita ja täten vähentää päänsärkyä ynnä muita ikäviä paaston aiheuttamia oireita. Kuonat lähtivät todellakin liikkeelle, naama oli parin päivän jälkeen täynnä näppylöitä ja iho hikoili läpi punajuurimehun hajua (ei kovin hyvä asia parisuhteen kannalta).
Nälän aiheuttama heikotus hävisi parin päivän jälkeen mutta päänsärky jatkui koko viikon ajan. Kokemuksena ei siis mikään kovin mukava, mutta olen ajatellut tehdä sen vielä joskus uudestaan paremmin valmistautuneena. Kannattaa keventää ruokavaliota ja lopettaa kahvin juonti jo paria viikkoa ennen paaston aloitusta niin "vieroitusoireet" eivät välttämättä ole niin rajut kuin itselläni oli.

Äänestä

Mikäli sinulla on bulimia, en todellakaan suosittele paastoa. Koko paastoaminen on terveelläkin ihmisellä aivan turhaa ja hullujen hommaa. Paino tippuu vain, koska kehosta lähtee nestettä, ja energianaan keho kuluttaa rasvan sijaan lihaksia. Lisäksi aineenvaihdunta hidastuu ja aloittaessasi syömään taas, keho nappaa kaiken mitä vain saa talteen toisen nälkäkuurin varalle. Itselläni paino on aina "laihduttamisen" eli syömättömyyden, ahmimisen ja oksentamisen kierteen aikana noussut, ja vasta alkaessani syömään kunnolla se lähti itsestään laskuun, vaikkei laihtuminen ollut edes tarkoituksena. Että silleen...

Äänestä

Olo oli aivan kauhea ja kiukkuinen. En saanut nukuttua. Hullujen hommaa todellakin. En suosittele. Tiukat paastot ja dieetit johtavat ahmimiskohtauksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miekkunen.. kirjoitti:

Olen pian alottamassa paastoa,millasia kokemuksia teillä on? Mitkä oli lähtömitat ja mihin paino laski missä ajassa? Millanen olo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu