Itse olen hiisannu yli 20 vuotta. Käyn töissä ja lapsiakin on 2 kappaletta.Elikä olen kunnon veronmaksaja ja silleen.
Kannabis narkit lopettakaa Igorin tukeminen.
Elikä kasvattakaa ite omat polttennä.
Kannabis narkit lopettakaa Igorin tukeminen.
Elikä kasvattakaa ite omat polttennä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Aika pitkä päihderiippuvuus takana..
Onko mokoma asia kehumisen arvoinen!?Monella alkoholistillakin työ ja perhe.
Vaikka asiassa ei kehumista olekaan, niin silti asia on esiintuomisen arvoinen.
Ja miksi?
Siksi, että kieltolaki tuotiin aikoinaan harhaopin perusteella voimaan, ja on samankaltaisen harhaopin ansioista edelleen voimassa. Tämän harhaopin mukaan kannabis on portti koviin huumeisiin, mikä ei ole totta. Sen sijaan kieltolaki on portti kovempiin rikoksiin (kuten oli alkoholin kieltolainkin aikana). Siksi on hyvä tuoda esiin tosiasia, ettei kannabiksessa ole mitään sisäänrakennettua ominaisuutta, joka estäisi ihmisen toimimisen ihan samoin kuin ikinä kannabista käyttämätönkin ihminen.
Olette valhevalistajat itse syyllisiä siihen, että ongelmitta kannabista käyttävät tuovat julki käyttönsä ongelmattomuuden.
Jos kannabis-saasta olisi ..laillista niin:Enemmän käyttäjiä,enemmän ongelmia.
Turha piipittää ja verrata esim.kahviin tai alkoholiin jos et sisäistä.
Tuo Sinun yksioikoinen väite ilman mitään perusteluja on ihan yhtä hohlä kuin jos minä väittäisin mitenkään sitä perustelematta, että:
enemmän käyttäjiä => vähemmän ongelmia.
Mutta minä en väitä yksioikoisesti niin. Sen sijaan väitän, että suuri osa kannabikseen liitetyistä ongelmista (esim. käyttäjän yhteiskunnasta syrjäytymisriski tai lainkuuliaisuuden väheneminen tai koviin huumeisiin siirtyminen ja jossain määrin jopa ne kohutut mutta harvinaiset psykoosit) ovat itse asiassa kieltolain aikaansaamia. Psykoosit siksi, että kieltolain aikana kannabiksesta ja sen käytöstä ei voida puhua realistisesti ja siksi tiedon puutteen vuoksi jotkut kehittävät itselleen psykoosin.
Siksi väitän kannabiksen kieltolain purkamisen vähentävän kannabisongelmia. Jos haluat väittää vastaan, niin väitä ja perustele väitteesi jotenkin. Jos et pysty siinä, niin taivu kannalleni jos Sinussa on yhtään miestä.
"Jos kannabis-saasta olisi ..laillista niin:Enemmän käyttäjiä,enemmän ongelmia."
On hyvä muistaa, että valtaosa kannabiksen aiheuttamista ongelmista on käyttäjän itsensä ratkaistavissa, toisin kuin alkoholisaastan kanssa.
Yhtälailla, osa nykyisistä alkoholin suurkuluttajista siirtyisi käyttämään kannabista, mikä tarkoittaisi kaikkien päihdeongelmien määrän laskemista.
Eikä siinäkään vielä liioin, vähemmissä määrin mutta lisäksi vähemmän vakavia.
Edustat mielenkiintoista kansaosaa. Ei mielenkiintoa perehtyä, ei tarvetta kyseenalaistaa, ei tarvetta perustella, mutta tarve esittää näkemyksiä. Ennakkoluulojen ja asenteiden uhri.