muslimin

Entisenä lestadiolaisena, nykyisin muslimina olen ihmeissäni seurannut, kuinka sisäänpäin käpertynyttä ja negatiivislähtöistä uskonnollinen keskustelu tällä palstalla on. Sääli.

Peruskysymykseni on, mikä on elämän tarkoitus ja mikä on elämäntehtävä? Molemmat ovat yksilöllisiä ja subjektiivisia. Kerron, miten löysin vastaukset omiin elämän tarkoituksiin ja omaan elämäntehtävääni. Muistuksena sanottakoon, että jokaisella se on löydettävä itse eikä se ole kaikilla sama.

Elämä on opettanut katsomaan asioita ja ihmisten valituksia vähän suuremmasta näkövinkkelistä.

Kerron taustaksi, että olen tehnyt vapaaehtoistyötä mustan Afrikan alueen pakolaisleireillä. Autan malariasta, hivistä ja aidsista kärsiviä ihmisiä, joista lähes jokaisella on oma uskonto, jota myös harjoittavat käytännössä.

Joukossa on myös kaksi jehovantodistajapoikaa, yksi babtisti, yksi katolilainen ja yksi muslimi, joista jokainen on kysynyt, voisinko olla heille isä. Vastasin siihen, että TOTTA KAI. Jokainen heistä on orpo.

Ja mikä on ollut tämän kaiken opetus? Opetus on se, että lähimmäisen rakkaudessa ei auttajan tai autettavan uskonnollisella vakaumuksella ole merkitystä. Jokainen heistä tietää, että olen muslimi, mutta olen myös heille se viimeinen oljenkorsi.

Haluan auttaa heitä, koska islamin uskon yksi peruspilareista on almujen antaminen köyhille. Koen sen henkisenä ja hengellisenä rikkautena, että voin tehdä tällaista työtä.

Ja lopuksi, haluan muistuttaa, että en koskaan toimisi niin, että tyrkyttäisin jollekin omaa uskontoani. Islam on minun tieni ja piste. Jollekin toiselle voi olla tarkoitettu toinen tie, mutta se ei saa olla esteenä lähimmäisenrakkaudelle.

Mikä on elämän tarkoitus? Mun mielestä niitä on kaksi:
- Aito nöyryys Jumalan edessä
- Pyyteetön ja ehdoton lähimmäisenrakkaus

Kun löydät elämäsi tarkoituksen, löydät myös henkilökohtaisen uskosi ja Jumalasi!

Onnea matkaan.
Khalil
361567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Islamin palstalta poistetaan kaikki terve arvostelu... vain puoltavat jätetään, siksi sinne ei voi sinne mitään kirjoittaa...koska se poistetaan välittömästi. Että se siitä negatiivisuudesta tai islamin pakko-positiivisuudestasi.

Risti on voiton merkki(1Kor.1:18), mutta "Kuu" islamin -merkki ja tunnus kertoo "kuunjumala Allahista", joka oli yksi aikansa 360:stä epäjumalasta, jonka Muhammed otti ja teki siitä yksi jumalisen uskonnon, hävittäen muut 359 epäjumalaa. Muistetaan, että 600- luvulla UT:kin oli jo silloin kirjoitettu ja kielsi Raamatun väärentämisen. Ilm.22:18-19, 1.Kor.4:6, Sl.30:6...

Minusta olet suurin valehtelija, mitä olen koskaan tavannut näillä palstoilla, sillä juttusi ei pidä lainkaan yhtä totuuden ja muslimien tekojen kanssa, eikä edes heidän oppiensa kanssa:

väitit:
>>"Mikä on elämän tarkoitus? Mun mielestä niitä on kaksi:
- Aito nöyryys Jumalan edessä
- Pyyteetön ja ehdoton lähimmäisenrakkaus">>>

vastaan:

Elämän tarkoitusta ei löydä valheen kautta, eikä ohittamalla Jeesusta, siksi olet täysin HARHASSA! Sinä et tunne oikeaa Jumalaa, koska Jeesus on ainoa tie Jumalan yhteyteen, ja sitten vasta oikeaan nöyryyteen ja rakkauteen:

"Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani."

Islam kieltää Jeesuksen Jumalan Poikana ja tekee itsestään antikristuksen ja harhaopin:

"Sillä monta villitsijää on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva; tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Ottakaa vaari itsestänne, ettette menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden palkan. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä ISÄ että POIKA.

JOS joku tulee teidän luoksenne EIKÄ tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne ÄLKÄÄKÄ sanoko häntä tervetulleeksi;" 2.Joh.1:7-10

TODELLISUUDESSA OLET MAAILMAN SUURIMMASSA JA ILMAN RAKKAUTTA OLEVASSA HARHAOPISSA. Todellinen rakkaus tulee vain Jeesuksen kautta, Jumlalta ja sitä ei ole ihmisessä itsessään. (1.Kor.13:1-13, Room.5:5)

RAAMATTU OPETTAA:

Elämän tarkoitusta ei LÖYDETÄ tekojen kautta, vaan Jumalan löytäminen kautta:

"että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää-hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä;" Ap.t.17:27

"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta-se on Jumalan lahja - ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme." Ef.2:8-10

ISLAMIN TEOT PUHUU KAIKESTA MUUSTA, KUIN JUMALAN JA LÄHIMMÄISEN RAKKAUDESTA:

VALHEET:

- Jeesuksen ristin kuoleman valheeksi sanominen!

- Islam ei tunnusta Jeesusta Kristusta Jumalan Pojaksi, eivätkä pelastajakseen.

-Islamin "profeetta jeesus" ei ole sama Jeesus, mistä Raamattu opettaa. Kuolemalla vääräuskoisia vastaan käydyssä sodassa pääsee paratiisiin, 40 neitsyen "hoiviin".

Todellisuudessa islam on ja on aina ollut miekan varassa ja pelkoon perustuva uskonto:

Ehkä lähimmäisen rakkaus on sinulle vain jäännettä vl:n ajalta, mutta nykyisen....

Ikäviä tosiasioita islamita myös tänään:

esim. "kunniamurhat" (oman perheen miehet tappavat tyttärensä tai siskonsa terä-aseella ilman armoa)
"pyhä sota" (Palestiina ongelma, Iran, Afganistan, Thaimaan- Intian- Venäjän islam-sodat, Sudan-sota, Pariisin mellakat, lokakuun 11...

"islamista ei voi kääntyä pois - hänet on tapettava. Tässä sinulle esimerkkejä nykypäivän "islamin lähimmäisen rakkaudesta" sanat tarkoittavat niin eri asiaa heillä ja valheetkin on sallittuja koraanissa, kun on pyhästä sodasta kysymys. Sinuun ei voi siis enää luottaa.

Kirjoituksesta päätellen et itsekään tiedä mihin olet joutunut. Tuntuu siltä, että tiedät yhtä vähän vl:sta kuin islamista.

Elämäsi peruskysymykset ovat todella hukassa, sääli... riittääkö "Aito nöyryys"... ?????

Äänestä
  • Oletpa kova tuomitsemaan. Sekoitat faktat ja uskon keskenään.
    Kannattaako sortua samaan kuin islam eli pitää kaikkia muita vääräoppisina, jotka voi ja pitääkin tappaa.

    Äänestä

  • osama bin laden kirjoitti:

    Oletpa kova tuomitsemaan. Sekoitat faktat ja uskon keskenään.
    Kannattaako sortua samaan kuin islam eli pitää kaikkia muita vääräoppisina, jotka voi ja pitääkin tappaa.

    Ihminen on luotu alunperin ja elämään Jumalan yhteydessä (1.Moos:1:27), mutta synti vei jokaisen ihmisen eroon Jumalasta (Room.3:23). Nyt on Jeesus on Jumalan valmistama mahdollisuus ja tie, että ihminen saa onnellisen elämän ja todellisen yhteyden elävään Jumalaan. Mikään väärät korvike uskonnollisuudet, mitä saatana on maailman sivun rakentanut ei anna ihmiselle todellista rauhaa ja yhteyttä Jumalaan, eikä ne johda myöskään taivaaseen. Jeesus itse sanoi, että Hän on ainut tie Jumalan yhteyteen ja taivaaseen! Joh.14:6 (siis uskon faktat on selkeää)

    Jeesus varoitti vääristä uskonnollisuuksista ja niiden orjuudesta, sillä Jeesus rakasti ihmistä ja tietää totuuden ihmisestä "eikä mikään luotu ole hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle meidän on tehtävä tili."(Hepr.4:13). Siksi kannattaa olla Raamatun mukaisessa ystävyydessä Jumalan kanssa.

    Varoittaminen ja tuomitseminen ovat kaksi AIVAN eri asiaa. Rakkaus varoittaa, ja se on Jumalan sanaan MUKAISTA JA kirjoitettu:

    "saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, VAROITA, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti." (2. Tim. 4:2-5)

    Jumala tulee tuomitsemaan kerran Jeesuksen Kristuksen kautta koko maailman, silloin nämä Jeesuksen sanat ovat kultaakin tärkeämpiä, ja jos ne eivät täällä ajassa sinulle kelpaa, ikuisuuden puolella Jeesuksen sanat tulevat tuomitsemaan sinut paikkaan, mistä Raamattu sanoo, että "se on tehty Perkeleelle ja hänen enkeleilleen" ja niille ihmisille, joille ei Jeesuksen evankeliumi kelpaa:

    "Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä." Matt.25:41

    Sieltä ei ole enää mahdollista pelastua, koska Jeesus sanoi:

    "Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi" Luuk. 5:24

    Jumalan edessä jokainen on syntinen ja suurin synti on ettei usko Jeesukseen Kristukseen!

    "Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion: synnin, koska he eivät usko minuun;" (Joh. 16:8-9)

    ANNA Jeesuksen pelastaa itsesi tänään, sillä se on elämän tarkoitus ja todellinen päämäärämme on Jumalan taivas:

    "avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." Ap.t.26:18

    "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, TULEN MINÄ TAKAISIN ja OTAN TEIDÄT TYKÖNI, että TEKIN OLISITTE SIELLÄ, MISSÄ MINÄ OLEN." Joh.14:1-3

    Teet parannus ja usko Jeesukseen tänään ja nyt.

    "Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi. Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä. (2. Kor.6:1-2)

    Rukouksen kautta:

    "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sillä jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu"." (Room.10:9-10,13 Lue myös Joh.1:12-13, 3:1-21)

    Jumalan siunausta kaikille.

    Äänestä

  • puupappi kirjoitti:

    Viimeinen tuomio on vielä edessä päin.
    Ei ole muita tuomareita kuin Jumala. Ihmisestä ei ole tuomariksi.

    Se nyt vaan on tosiasia, ettei islam hyväksy kristinuskon trinitaarista jumalaa eikä kristitty voi käsittää Jeesuksen jumaluuden kieltämistä niin kuin islam tekee.

    Se nyt vaan on tosiasia, että islam ja kristinusko puhuvat toistensa ohi ja tuomitsevat toisensa.

    Jatkoksi voisin siteerata tähän tuhat metriä raamattua ja tuhat metriä koraania.

    Äänestä

  • Jumala rakastaa sinuakin. Pura vain vihaasi, jos se helpottaa.

    Siitä huolimatta minun lähimmäisenrakkuteni ulottuu sinuunkin.

    Allahu-akbar!

    Khalil

    Äänestä

  • Winston Churchill kirjoitti:

    Se nyt vaan on tosiasia, ettei islam hyväksy kristinuskon trinitaarista jumalaa eikä kristitty voi käsittää Jeesuksen jumaluuden kieltämistä niin kuin islam tekee.

    Se nyt vaan on tosiasia, että islam ja kristinusko puhuvat toistensa ohi ja tuomitsevat toisensa.

    Jatkoksi voisin siteerata tähän tuhat metriä raamattua ja tuhat metriä koraania.

    Hengellisesti sokea ihminen on sokea totuudelle, mutta toistuva totuuden hylkääminen pitää sokeudessa... ehkä jopa ikuisesti. Onko sinulla varaa siihen? (Matt.25:41)

    Jeesus sanoo, AINOANA maailmassa "MINÄ OLEN TOTUUS". Joh.14:6

    Jeesuksen hauta on tyhjä, AINOANA USKON PÄÄMIEHENÄ. Joh.20:1-18

    Jeesus oli Ainoa, joka ei koskaan maailmassa tehnyt syntiä. 2. Kor.5:21

    Ainoa persoona, joka todella rakastaa syntistä ihmistä ja tahtoo hänen parastaan. Joh.3:16

    think about it!

    Äänestä

  • ...vastaa kirjoitti:

    Jumala rakastaa sinuakin. Pura vain vihaasi, jos se helpottaa.

    Siitä huolimatta minun lähimmäisenrakkuteni ulottuu sinuunkin.

    Allahu-akbar!

    Khalil

    Aloitat taas valheella!

    Luehan uudestaan vastaukseni, väärää oppia, Jeesus vihaa, mikä johtaa ihmisiä uskonnon orjuuteen ja ikuiseen kadotukseen. Toki sinulle vielä tarjotaan parannuksen armoa, "riittääkö nöyryys"????

    Sillä ihminen, joka on uskonut valheen on valheen orja, ja koska kaiken lisäksi paholainen on väärien uskontojen takana vaikuttamassa orjuuden ja "uskon" valheeseen, siksi parannuksen teko on vaikeaa. Mutta sääli sinua, koska pidät jo islamin vääryyksien ja harhojen arvostelua muka vihana.

    väitit.
    "Jumala rakastaa sinuakin."

    kysyn:

    Mikä on Jumalasi Pojan nimi? Jos se ei ole Jeesus Kristus, se jumala pitää kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, sillä epäjumalien rakkauttaan en kaipaa, sillä se tarkoittaa saatananpalvontaa todellisesti.

    Jos taas väität olevasi muslimi ja uskot Jumalaan, jonka Pojan nimi on Jeesus. En todellakaan ymmärrä sinua - mihin yrität uskoa? Miksi muuten häpeät käyttää Allahin nimeä, jos väität olevasi muslimi? Yritättekö huijata harhaoppianne "kristillisellä kuorrutuksella" viattomille ihmisille??? - Allahin rakkautta en todellakaan tahdo. Ehkä sinulle ei ole vielä kerrottu totuutta islamista?

    Erikoista oppia, että ei saa vastauksia islamin epäkohtiin ja kaikki sanomalehdetkin ovat muka valhetta historia mukaan lukien. Naurettavaa päänsä pensaaseen laittoa islamin uskonnon nimissä! Oppi, mikä ei kestä julkisuutta, on jo itse itsensä tuominnut.

    Jeesus toimi julkisesti ja puhui julkisesti ja kastoi julkisesti. Jeesus kuoli julkisesti ja elää tänään julkisesti. Jeesus ei ollut terroristi eikä koskaan tappanut yhtään ihmistä.

    Muhammed tappoi 300 ihmistä yhtenä päivänä.

    Sinuna miettisin uudelleen millaiseen uskontoon todella yrität kuulua ja meinaat palvella! "Väärä uskoisten" tappamisen islamin uskonnon nimissä saallivaan porukkaan kuuluminen on kaukana "lähimmäisen rakkaudesta". Niin kuka tahtoo islamin ja sinun lähimmäisen rakkauttasi?

    Koska, et vastannut esittämiini tosiasioihin islamista, sinulla ei ole "puhaat jauhot pussissasi".

    Kaikella Jeesuksen rakkaudella! vihaan - vain uskonnon valheita ja ne ovat syntiä elävää Jumalaa ja ihmisyyttä vastaan!

    Äänestä

  • puupappi kirjoitti:

    Hengellisesti sokea ihminen on sokea totuudelle, mutta toistuva totuuden hylkääminen pitää sokeudessa... ehkä jopa ikuisesti. Onko sinulla varaa siihen? (Matt.25:41)

    Jeesus sanoo, AINOANA maailmassa "MINÄ OLEN TOTUUS". Joh.14:6

    Jeesuksen hauta on tyhjä, AINOANA USKON PÄÄMIEHENÄ. Joh.20:1-18

    Jeesus oli Ainoa, joka ei koskaan maailmassa tehnyt syntiä. 2. Kor.5:21

    Ainoa persoona, joka todella rakastaa syntistä ihmistä ja tahtoo hänen parastaan. Joh.3:16

    think about it!

    Juutalaiselle Jeesus on kauhistus. Vanha testamentti on armon opettaja. Ajattelepa sitä.
    Islamilaiselle kristinuskon kolme jumalaa on kauhistus. Ajattelepa sitä.
    Hindulaisen mukaan raamatussa ei ole mitään mikä ei jo ennestään sisältyisi heidän viisauteensa. Ajattelepa sitä.

    Äänestä

  • puupappi kirjoitti:

    Aloitat taas valheella!

    Luehan uudestaan vastaukseni, väärää oppia, Jeesus vihaa, mikä johtaa ihmisiä uskonnon orjuuteen ja ikuiseen kadotukseen. Toki sinulle vielä tarjotaan parannuksen armoa, "riittääkö nöyryys"????

    Sillä ihminen, joka on uskonut valheen on valheen orja, ja koska kaiken lisäksi paholainen on väärien uskontojen takana vaikuttamassa orjuuden ja "uskon" valheeseen, siksi parannuksen teko on vaikeaa. Mutta sääli sinua, koska pidät jo islamin vääryyksien ja harhojen arvostelua muka vihana.

    väitit.
    "Jumala rakastaa sinuakin."

    kysyn:

    Mikä on Jumalasi Pojan nimi? Jos se ei ole Jeesus Kristus, se jumala pitää kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, sillä epäjumalien rakkauttaan en kaipaa, sillä se tarkoittaa saatananpalvontaa todellisesti.

    Jos taas väität olevasi muslimi ja uskot Jumalaan, jonka Pojan nimi on Jeesus. En todellakaan ymmärrä sinua - mihin yrität uskoa? Miksi muuten häpeät käyttää Allahin nimeä, jos väität olevasi muslimi? Yritättekö huijata harhaoppianne "kristillisellä kuorrutuksella" viattomille ihmisille??? - Allahin rakkautta en todellakaan tahdo. Ehkä sinulle ei ole vielä kerrottu totuutta islamista?

    Erikoista oppia, että ei saa vastauksia islamin epäkohtiin ja kaikki sanomalehdetkin ovat muka valhetta historia mukaan lukien. Naurettavaa päänsä pensaaseen laittoa islamin uskonnon nimissä! Oppi, mikä ei kestä julkisuutta, on jo itse itsensä tuominnut.

    Jeesus toimi julkisesti ja puhui julkisesti ja kastoi julkisesti. Jeesus kuoli julkisesti ja elää tänään julkisesti. Jeesus ei ollut terroristi eikä koskaan tappanut yhtään ihmistä.

    Muhammed tappoi 300 ihmistä yhtenä päivänä.

    Sinuna miettisin uudelleen millaiseen uskontoon todella yrität kuulua ja meinaat palvella! "Väärä uskoisten" tappamisen islamin uskonnon nimissä saallivaan porukkaan kuuluminen on kaukana "lähimmäisen rakkaudesta". Niin kuka tahtoo islamin ja sinun lähimmäisen rakkauttasi?

    Koska, et vastannut esittämiini tosiasioihin islamista, sinulla ei ole "puhaat jauhot pussissasi".

    Kaikella Jeesuksen rakkaudella! vihaan - vain uskonnon valheita ja ne ovat syntiä elävää Jumalaa ja ihmisyyttä vastaan!

    Allahu-akbar!

    Kai se niin on, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa. Yrität provosoida, mut en provosoidu. Islam ei ole tehnyt minusta kiihkoilijaa, mutta sinä puolestasi olet saanut veresi jostain syystä kiehumaan. Toki on luonnollista, että ihminen puolustautuu, kun kokee olevansa heikoilla.

    Muuten, lestadiolaisena en koskaan oppinut rukoilemaan. Nyt rakastan rukoilemista.

    Ja rakkaasta Jeesuksesta vielä. Tiedätkö, että rakastan Jeesusta paljon enemmän kuin lestadiolaisena. Mutta sitä sinä et ehkä haluakaan ymmärtää. Mutta kaikesta huolimatta, onnellista elämää sinulle, ja siunausta!

    Khalil

    Äänestä

  • -akbar kirjoitti:

    Kaikkia löytyy maailassa "Jeesus" nimisiä miehiä löytyy paljon Portugalista. Eräät toiset voivat rukoilla Mariaa.

    Islamissa pelastus on ansaittava teoilla esimerkiksi pakko rukoilemalla seitsemän kertaa päivässä jne. onhan niillä muitakin keinoja päästä "omaan" paratiisiinsa 40 neitsyen kanssa (satua) - niin jos tapattaa itsensä marttyyrina vaikka terroristi-iskussa. Kerro mitähän naisterroristeille luvataan paratiisissa?
    Etkö tosiaan tunne islamia, jos pidät asia tietojen kertomista provosointina? Etkö ymmärrä kuinka vaarallisessa harhaopissa olet?

    1.) Et todellakaan tunne puupappia lainkaan. Ei kannata arvailla, koska arvaat aina väärin.

    2.) Taidat keksiä kaikkea juttuja omasta päästäsi, koska et voi keskustella lainkaan islamin pimeydestä, maailma olisi keskiajalla, jos kaikki olisi saatu miekalla pakkokäännytettyä islamiin aikoinaan 700-luvulla jKr. UT ennustaa ja varoittaa susista lampaanvaatteissa. Matt. 7:15-22 ja sanoo:"Huono puu tekee PAHOJA HEDELMIÄ", EIKÄ JOKAINEN JOKA SANOO "HERRA, HERRA, PÄÄSE TAIVASTEN VALTAKUNTAAN, VAAN SE, JOKA TEKEE MINUN TAIVAALLISEN ISÄNI TAHDON".

    - Jeesus ei käske lukea koraania, eikä palvella kuunjumala Allahia. Jeesus kielsi lisäämästä tai ottamasta pois Raamatusta: Ilm.22:18, 1.Kor.4:6, Sl.30:6 Muhammed korotti itsensä profeetaksi ja väärensi oman "raamatun". Häpeällinen teko!

    3.) Toivon, että vastaisit edes yhteen kysymykseeni:

    Onko Jeesus Kristus Jumalan Poika sinulle?

    4.) Et ole koskaan ollut uskossa Jeesukseen, vain mukana kulkija koska, jokainen uskova osaa rukoilla, eikä sitä tarvitse yrittää rukoilla väkisin, niin kuin nyt teet pakkorukousta, mielestäsi vapaaehtoisesti. Toki joka uskonnossa joku henki vaikuttaa, mutta tässä tapauksessa ei Pyhä Henki, sillä Hän kirkastaa Jeesusta, ei Allahia.

    Siksikö, et voi vastata, koska islamin mukaan "Jeesus" on vain ihminen ja profeetta. Islam alentaa Jumalan Pojan luoduksi, eli tunnustat rukoilevasi todellisuudessa vain ihmistä. Koska islam kieltää Jumalan kolimaisuuden: Pyhän Hengen Jumalana ja Jeesuksen Jumalana ja syntien sovittajana ristillä ja Jumala joka on Rakastava Isä kristityillä. Islamissa Allah kuunjumala on vihaava, kaukainen ja vaatii hirveitä asioita jopa pakkopaastoa, jossa ei saa edes sylkeään niellä, naisten surkeaan kohtaloon palamme myöhemmin. jopa hänen ristinkuolemansa. - Kerro nyt minkä tähden ja millä perusteella Jeesuksen tulisi kuulla rukouksesi ja vastata niihin, kun nyt rukoilet profeetta Jeesusta?

    Säälin näitä petettyjä ihmisiä, jotka menettävät elämänsä ja saavat hirvittävän ikuisuus kohtalon, kun ihmispelon tähden hylkäävät Jeesuksen ristin veren armon, missä vain voidaan löytää yhteys elävään Jumalaan. (Joh.14:6)

    Vastusta odottaen edes kysymys no.3:een.

    Äänestä

  • onko Jeesus sinulle Jumalan... kirjoitti:

    Rakas ystäväni, haluat kiihkeänä minulta vastauksen seuraavaan kysymykseesi:

    "Onko Jeesus Kristus Jumalan Poika sinulle?

    Vastaan siihem että, jokainen aito ja nöyrä Jumalaa palveleva, syntinsä katuva ja Jumalaa rukoileva on Jumalan poika (huom. pienellä peellä)

    Ja yksi asia vielä: mitä enemmän sinä kiihkoilet, sitä lauhkeampi minä olet. Mutta ymmärrän kyllä töysin kiihtymyksesi. Tosin, ei Koraania niin kuin ei Raamattuakaan pidä lukea "kuin piru raamattua".

    Voisin pitää sinulle pitkän luennon tiestäni islamin pariin...

    Hyvää viikonloppua sinulle. Varo, ettei verenpaine kohoa liikaa, ihan oikeasti.

    Khalil

    Äänestä

VL-kasvatuksen saaneesta ihmisestä ei voi tulla muslimia.

Äänestä
  • Suomeen pesiytyi jostain Albaniasta tai Bulvaniasta parisen votta sittenlauma potkupalloilijoita, joista yhden teki kovasti mieli pohjalaista lessutyttöä. Siitä, kumpi vaihtaa uskontonsa, ei edes keskusteltu.

    Äänestä

Mikä on elämän tarkoitus? Mun mielestä niitä on kaksi:
- Aito nöyryys Jumalan edessä
- Pyyteetön ja ehdoton lähimmäisenrakkaus

Äänestä
  • Näin se on. Ihmisen tarkoitus on vain löytää Jumala, joka löytyy kirjeistä.

    Jumalan kaikki löytää, jopa Musliimikin, Saatana on tiennyt Jumalan olemassaolon alusta lähtien, mutta Uuden Liiton aikana, jota olemme eläneet jo 2000v. valta on Jeesuksen, Jumala ei kuule meitä, muuta kun Jeesuksen, joka on tie, totuus ja elämä kautta. Juuri tämä tekee meistä uskovia.

    Vastaajista usea on oikeassa, Muhamed, tosi hyvä hevoskuski, kuuntei viisaiden puheita 600luvulla ja halusi kunniaa, hän otti yhden epäjumalan ja hänen nimeensä yhdisti näiden viisaiden miesten jutut ja Tooran. Muhamed tarjosi ensin uskoa Juutalisisille, jolle se ei luonnollisestikkaan kelvannut ja huomasi oppimattomien arabien mielen herkäski tämän asian eteen päin viemiseski ja onnistuikin, se meni kun kuuma veitsi voihin. Tästä tuli aikaseiksi se suurin Saatnan käsikirja. Sillä on olemassa vain Jumala ja Saatana, välimuotoja ei ole.

    Heidän vihansa ei kohdistukkaan Jumalaan, sen Saatana tietää, koska ei kuitenkaan voi mitää kaikkivoivalle Luojalle, ainosataan Jeesukseen Kristukseen luottaviin, sillä Saatana tietää, että juuri he ovat heikoin lenkki, kuten onkin. Olkaa varovaisa.

    Se myös on totta, että avaus ei kuulu tänne, tämä on kuitenkin Kristittyjen palsta, ei Saatanan palvojien.

    Tehkää testi, aina kerrotaan, että Oikea Muslimi on rauhaa rakasatva.- Kysykää, mitä miletä hän on Jeesuksen Jumaluudesta, sillä Hän on myös Jumala. Sitten näette Puun hedelmät.

    Äänestä

Saitpa aika jarkyttavaa palautetta viestiisi. Ihmiset, joita olen pitanyt talla palstalla aika jarkevina, vastaavat noin kiihkoillen ja tuomiten.

Minakin olen muslimi, jolla vl-perhe ja vl-kasvatus. Yhdyn taysin ajatuksiisi siita, mika elamassa on tarkeaa. Lisaisin listaasi viela rauhan ja tasapainon tavoittelun seka totuuden etsinnan, vaikka ne kylla osittain sisaltyvatkin jo kahteen kohtaasi.

Kristinuskossa ja islamissa on kuitenkin enemman yhteista kuin erilaista, joten moinen islaminvastaisuus on aika kummallista.

Ihmisten pitaisi lukea enemman Koraania kuin sanomalehtien looppeja ja tutustua muslimeihin, niin tuntisivat uskonnon paremmin. Pitaisi etsia sisaista ja ulkoista rauhaa, eika vastakkainasettelua.

Suomi24n muslimipalstasta: se ei todellakaan toimi eika siella voi keskustella mitaan jarkevaa.

Siunausta kaikille!

Äänestä

Todella hyvä oli aloittajan kirjoitus! Ja ihanaa että hän totettaa käskyä "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" myös käytännössä, toisin kun moni muu.

Tällaista suvaitsevaisuutta ja ymmärtämistä (ja lähetystyötä sekä etenkin köyhien auttamista!!) toivoisin enemmän myös vl-piireihin.

Minustakaan islamilla ja kristinuskolla ei ole lopulta niin paljon eroa kun annetaan ymmärtää.

Äänestä
  • Nöyryys Jumalan edessä on tärkein. Sen hedelmiä ovat lähimmäisenrakkaus kuin myös Jumalan luomasta maailmasta (luonnosta) vastuun kantaminen.

    Äänestä

  • "Minustakaan islamilla ja kristinuskolla ei ole lopulta niin paljon eroa kun annetaan ymmärtää."

    Jaa ei oo, eroa on niinkuin yöllä ja päivällä. Kristinsuko perustuu ihmisen ja Jumalan väliseen rakkauteen.

    Islam perustuu pelkoon ja orjuuttamiseen. Koko koraanissa ei ole ainuttakaan mainintaa rakkaudesta.

    Kristinusko on Jumalasta ja islam on saatanasta.

    Äänestä

  • Erottaja kirjoitti:

    "Minustakaan islamilla ja kristinuskolla ei ole lopulta niin paljon eroa kun annetaan ymmärtää."

    Kristinusko on Jumalasta ja islam on saatanasta.

    Suurin ero, mitä voi olla Jeesus.

    Äänestä

  • valoa kansalle, joka pimeyd... kirjoitti:

    "Minustakaan islamilla ja kristinuskolla ei ole lopulta niin paljon eroa kun annetaan ymmärtää."

    Jaa ei oo, eroa on niinkuin yöllä ja päivällä. Kristinsuko perustuu ihmisen ja Jumalan väliseen rakkauteen.

    Islam perustuu pelkoon ja orjuuttamiseen. Koko koraanissa ei ole ainuttakaan mainintaa rakkaudesta.

    Kannattaisi ehkä lukea Koraani ilman ennakkoasennetta ja varsinkin ilman ennakkoluuloja! Kuuluu ihan yleissivistykseen tuntea sitäkin kirjaa. Ihmiset ne ovat senkin pilanneet ihan kuten kristinuskonkin.

    Äänestä

on feikki.

Äänestä

Muista opetella arabian kieli, muuten joudut helvettiin. Jos et osaa vastaa arabiaksi kuulusteluun kuollessasi tulipätsi odottaa. Aattele, jos huomenna kuolet, kohtalosi on sinetöity maailman loppuun asti. Ja tämän kohtalon päättää sinun oma jumalasi. Onneksi minun Jumalani on rakastava ja anteeksi antava. Kuinkas sinun jumalasi laita on?

Äänestä
  • Puhut "sinun" ja "minun" Jumalasta. Ei ole kahta Jumalaa, vain yksi.

    Joten, kysymyksesi on absurdi. Jumalaa ei voi omistaa, ei muuttaa mieleisekseen. Se vain on.

    Jumala rakastaa sinua ja minua, ystäväni!

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Puhut "sinun" ja "minun" Jumalasta. Ei ole kahta Jumalaa, vain yksi.

    Joten, kysymyksesi on absurdi. Jumalaa ei voi omistaa, ei muuttaa mieleisekseen. Se vain on.

    Jumala rakastaa sinua ja minua, ystäväni!

    Oletetaan, että sinun jumalasi on olemassa ja minun ei. Joudumme kumpikin helvettiin. Minä väärän uskoni takia. Sinä sen takia ettet osaa arabiaa.

    Kysymyksessäni ei ollut mitään absurdia. Puhuin Jumalasta johon uskomme. Minä uskon Jumalaan, joka rakastaa. Sinä uskot Jumalaan, joka heittää helvettiin, jos ei osaa arabiaa.

    Äänestä

  • Jumalia on vain yksi kirjoitti:

    Oletetaan, että sinun jumalasi on olemassa ja minun ei. Joudumme kumpikin helvettiin. Minä väärän uskoni takia. Sinä sen takia ettet osaa arabiaa.

    Kysymyksessäni ei ollut mitään absurdia. Puhuin Jumalasta johon uskomme. Minä uskon Jumalaan, joka rakastaa. Sinä uskot Jumalaan, joka heittää helvettiin, jos ei osaa arabiaa.

    On vain yksi Jumala, kaikilla kansoilla. Kutsutaan tätä Jumalaa millä nimelleä tahansa. Jahve, Allah, Taivaan Isä... Kyse on samasta Jumalasta/Jumaluudesta.

    Eri uskonnot ovat vain halunneet antaa Jumalalle tiettyjä piirteitä joita sitten kukin uskontokunta korostaa omien intressiensä mukaan.

    Joillekin Jeesus on Jumalan poika, joillekin profeetta, joillekin vain viisas historiallinen henkilö.

    Keskustelu on osin huvittavaa: "Sinä uskot Jumalaan, joka heittää helvettiin, jos ei osaa arabiaa." Eikö Lestojenkin Jumala heitä helvettiin jos käyttää esim. korvakoruja? Tai ainakin uhka tästä on olemassa? Eli lestojen keskuudessa Helvettiin lentäisi vähemmästäkin.

    Aloittaja on kuitenkin hyvin positiivisesti suhtautunut keskusteluun ja saanut vain naljailua osakseen.

    Äänestä

  • One. kirjoitti:

    Niin, jostain syystä minua ei saa kiihtymään eikä provosoitumaan. Miksi?

    Siksi, että kun ihminen löytää elämälleen tasapainon, tavalla tai toisella ja saa siitä sisäistä varmuutta, se antaa myös voimaa. Silloin ei tarvitse mennä samalle tasolle. Ja en ole enää lapsi, olen jo 41-vuotias ja kolmen lapsen isä.

    Äänestä

Niin olen lukenut luotettavasta lähteestä. Olikohan se hikipedia.

Äänestä
  • Se on yksi peruspilareista: auttaa köyhiä, tehdä hyvää, antaa almuja. Juuri sitähän Khalilkin aloituksessa korostaa. Hän myös todella toteuttaa tätä elämässään, mikä on erittäin kunnioitettavaa.

    Jos olisitte lukeneet Koraania, niin tietäisitte myös, että Jumalaa sanotaan armahtavaksi ja hyväksi ja lempeäksi (en kyllä ole lukenut Koraania suomeksi, mutta jotenkin noin ne sanat kääntäisin).

    Äänestä

  • Tottakai kuuluu kirjoitti:

    Se on yksi peruspilareista: auttaa köyhiä, tehdä hyvää, antaa almuja. Juuri sitähän Khalilkin aloituksessa korostaa. Hän myös todella toteuttaa tätä elämässään, mikä on erittäin kunnioitettavaa.

    Jos olisitte lukeneet Koraania, niin tietäisitte myös, että Jumalaa sanotaan armahtavaksi ja hyväksi ja lempeäksi (en kyllä ole lukenut Koraania suomeksi, mutta jotenkin noin ne sanat kääntäisin).

    Islam on kuitenkin hitusen erilainen uskonto kuin Kristinusko. Se ei korosta lähimmäisen rakkautta samalla tavalla. Näin olen oikeastaan lukenut melko luotettavasta lähteestä. En vain muista mistä. Saattoi olla jokin talouslehti.

    Äänestä

Islamin uskonnon perustaja profeetta Muhammed avioitui Aisha-lapsen kanssa ollessaan 52-vuotias. Aisha oli tuolloin 9-vuotias. Pari käyttäytyi seksuaalisesti kuin mies ja vaimo.

Islamin perustaja oli siis pedofiili. Islamin vahvana taustahahmona on saatana.

Äänestä
  • Pelko ja epävarmuus.

    Nämä sanat tulevat päällimmäisenä mieleen, kun luen näitä yksipuolisia kommentteja.

    Allahu-akbar!

    Äänestä

  • vastaa kirjoitti:

    Pelko ja epävarmuus.

    Nämä sanat tulevat päällimmäisenä mieleen, kun luen näitä yksipuolisia kommentteja.

    Allahu-akbar!

    islamin perustajan Muhammedin tavoin pedofiliaa.

    Islam on todella vahvasti perkeleen pauloissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

mietteitä kirjoitti:

Entisenä lestadiolaisena, nykyisin muslimina olen ihmeissäni seurannut, kuinka sisäänpäin käpertynyttä ja negatiivislähtöistä uskonnollinen keskustelu tällä palstalla on. Sääli.

Peruskysymykseni on, mikä on elämän tarkoitus ja mikä on elämäntehtävä? Molemmat ovat yksilöllisiä ja subjektiivisia. Kerron, miten löysin vastaukset omiin elämän tarkoituksiin ja omaan elämäntehtävääni. Muistuksena sanottakoon, että jokaisella se on löydettävä itse eikä se ole kaikilla sama.

Elämä on opettanut katsomaan asioita ja ihmisten valituksia vähän suuremmasta näkövinkkelistä.

Kerron taustaksi, että olen tehnyt vapaaehtoistyötä mustan Afrikan alueen pakolaisleireillä. Autan malariasta, hivistä ja aidsista kärsiviä ihmisiä, joista lähes jokaisella on oma uskonto, jota myös harjoittavat käytännössä.

Joukossa on myös kaksi jehovantodistajapoikaa, yksi babtisti, yksi katolilainen ja yksi muslimi, joista jokainen on kysynyt, voisinko olla heille isä. Vastasin siihen, että TOTTA KAI. Jokainen heistä on orpo.

Ja mikä on ollut tämän kaiken opetus? Opetus on se, että lähimmäisen rakkaudessa ei auttajan tai autettavan uskonnollisella vakaumuksella ole merkitystä. Jokainen heistä tietää, että olen muslimi, mutta olen myös heille se viimeinen oljenkorsi.

Haluan auttaa heitä, koska islamin uskon yksi peruspilareista on almujen antaminen köyhille. Koen sen henkisenä ja hengellisenä rikkautena, että voin tehdä tällaista työtä.

Ja lopuksi, haluan muistuttaa, että en koskaan toimisi niin, että tyrkyttäisin jollekin omaa uskontoani. Islam on minun tieni ja piste. Jollekin toiselle voi olla tarkoitettu toinen tie, mutta se ei saa olla esteenä lähimmäisenrakkaudelle.

Mikä on elämän tarkoitus? Mun mielestä niitä on kaksi:
- Aito nöyryys Jumalan edessä
- Pyyteetön ja ehdoton lähimmäisenrakkaus

Kun löydät elämäsi tarkoituksen, löydät myös henkilökohtaisen uskosi ja Jumalasi!

Onnea matkaan.
Khalil

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu