imukuppisynnytys?

Mulla oli ihan normaali synnytys, ainakin siihen asti kun ponnistusvaiheessa vaavin arvot aina heikkeni.. Lääkärikin ilmaantui paikalle, mutta siinäkään vaiheessa meille ei mitään sanottu.. Kuiskuttelivat vaan keskenään käilöt ja kehottivat vaan ponnistamaan aina kun supistus tuli. Tiesin kumminki että jotain on vialla, koska lääkäri ei muuten paikalle ilmaannu.. Näin jo lekurin ottavan imukuppipaketin käteensä ja sanoinkin/huusin et nyt se lapsi sieltä ulos, maksoi mitä maksoi.. Kätilö viilsi välilihan (sattui ihan saatanasti muuten) ja imukuppi laitettiin vaavin päähän. Sit oli enää yks ponnistus ja poika oli maailmassa. Napanuora oli yli metrin ja kaksi kertaa kaulan ympärille kiertyneenä, joten olin vain erittäin helpottunut että siinä vaiheessa olin jo sitä ulosauttoa vaatinut. Vaikkakin tikkejä vaadittiin sisälle 13 ja ulos 2 ja tikkaaminen oli tuskaa, joka neulallisen tunsin.. Mutta ei kaduta siltikään vaikka tikitkin repesivät kotona, onhan minulla ainakin elossa oleva lapsi jota ei välttämättä ilman imukuppiulosauttoa olisi.. Kätilöt olisivat nimittäin vielä antaneet minun vaan ponnistaa ja yrittää ilman apuja. Tarjontakin oli jotenkin kuulemma outo, mutten enää muista.. Nyt pojun papereissa lukee lievä hapenpuute synnytyksessä :( täytyy vaan toivoa ettei se tulevaisuudessa näytä jälkiään jättäneen.. Iloinen ja reipas hän on, ikää nyt pari pvä yli 2kk.

väliliha leikattiin juu kyllä, mutta ei tuntunut kovinkaan kummoiselta. Imukuppia käytettiin koska lapsi ei ollut laskeutunut ja oli isohko 4kg. En tiedä miten paljon oli apua, koska kyseessä oli ensimmäinen synnytys, eli ei paljoa ole mihin vertailla. Ainoa mikä miinusta oli imukupin paikalleen laitto; tuntui todella kurjalta. Ponnistusvaiheen kestoksi merkattu 7min, eli luultavasti jotain apua kuitenkin oli. Tarkoitus siinäkin kummiskin on, että äiti itse ponnistaa ja imukuppi on vain apuna.

Esikoiseni autettiin imukupilla ulos suuren koon ja oman väsähtämiseni vuoksi. Puudutettiin kyllä joten en tuntenut välilihan leikkaamista lainkaan, se imukupin laitto tuntui vähän epämiellyttävältä, mutta lääkäri oli nopea. Sitten ponnistin muistaakseni niin että ensimmäisellä vedolla lapsi ei vielä tullut ulos, mutta toisella supistuksella ja ponnistuksella. Paljon epämiellyttävämpi kokemus oli toisen synnytys koska siinä tuntui että saa ihan hulluna ponnistaa ja mitään ei tapahdu ja aina vaan kätilö sanoi että vielä kerran ja nyt vielä kerran ja vielä kerran... Vaikkakin papereiden mukaan ponnistusvaihe oli ihan normaali, ei mitenkään pitkä. Joten se ponnistusvaihe tuntui ensimmäisessä imukuppisynnytyksessä helpommalta kuin toisessa tavallisessa alatiesynnytyksessä.

Mulla myös imukuppisynnytys takana.

Ponnistusvaihe kesti puolitoista tuntia,olin tosi väsynyt ja vauvan pää oli sen verran isompi,et ei meinannut tulla ulos ollenkaan. :/
Kätilö päätti sit vähän avittaa imukupilla.

Sen laitto ei mulla tuntunut missään,mut helpotti valtavasti! Pari kertaa jouduin ponnistamaan kupin kanssa,ennen kuin kuului se ihana rääkäisy. :)

Minulla imukuppi otettiin avuksi kun epiduraali vei melkein kaiken tunnon ja ponnistusvoimat eli en saanut vauvaa itse ponnistettua ulos.

Itse imukupin käyttö ei ollut paha, mutta meidän pojalle jäi ikuinen luukuhmu päähänsä kun hänen kallonsa yhden luun reuna vääntyi ulospäin. :( Harvinainen tilanne, muiden onneksi.

Seuraavan synnytykseni saan toivottavasti pelkopolin kautta sektiona.

Minullakin epiduraali vei tiedon supistuksista ja ponnistusvaihe -ja koko synnytys- venyi niin pitkäksi, että olin ihan poikki enkä jaksanut ponnistaa. Imukuppi otettiin apuun ja sen laittaminen ei sattunut, mutta tuntui kuitenkin siltä kuin koko kaupunki käsineen olisi sisälläni sitä laittamassa. Välilihan leikkausta en tuntenut lainkaan, kuten en myöskään myöhemmin sen tikkausta. Tikkejä tuli sisään ja ulos. En tiedä, monennellako ponnistuksella lapsi syntyi, mutta kipuja en tuntenut. Lapsen pää on normaali, eli ei kaikille sellaista pahkuraa päähän tule. Minulle ei jäänyt imuvedosta traumoja, vaan olen kiitollinen, että terveenä saatiin lapsi ulos.

Esikoisen synnytys eteni normaaliin tapaan, mutta ponnistusvaiheessa paikat olivat ilmeisen tiukat koska mitään ei tapahtunut vaikka ponnistin eri asennoissa niin paljon kuin ikinä irti lähti.

Vauvalla oli kaikki ok, mutta ponnistusvaihe pitkittyi (kaikkiaan 1h 20min) eikä mitään tapahtunut. Aloin väsyä, mutta eivät ne voimat nyt mitenkään täysin loppu olleet, homma ei vain edennyt. Niinpä lääkäri teki viillon ja laittoi imukupin (en tuntenut tai huomannut kumpaakaan toimenpiteistä kesken ponnistuksen lainkaan).

Kun veti ensimmäisen kerran imukupista tunsin ensimmäistä kertaa kuinka vauva lähti ponnistuksestani liikkeelle, hyvä! Autettiin nätisti ja syntyi toisella tai kolmannella ponnistuksella imukupin laiton jälkeen, mutta sen verran paikat oli tiukat että isoja repeämiä ikävä kyllä tuli. Ne ommeltiin heti synnyksen jälkeen nukutuksessa ja paranin niin nopeasti ja hyvin että sen nopeammin ja paremmin en olisi voinut parantua. Eipä siis jäänyt traumoja, omasta mielestäni hyvä synnytys, vaikka jotakuta ajatus puolentoista tunnin ponnistamisesta tietenkin ahdistaa :)

Kakkosta suunnitellaan, jahka sellainen tulee niin toivottavasti tulisi jouheammin ulos :)