Moi! Mulla ongelmana on pakonomainen urheilu ja kiinteyden tavoittelu. Painoon en kiinnitä hirveästi huomiota, enkä ole koskaan laihduttanut. Olen 172cm/60 kg, eli painoindeksini on normaali, noin 20,3! Tarkkailen silti itseäni jatkuvasti peilistä ja näen itsessäni löysiä kohtia..vaikka kaikki sanovatkin että näytän hyvältä ja kiinteältä. Minulle tulee hirveän huono omatunto, jos vaikka jumppa jää kerran väliin ja kuvittelen heti, että menetän lihakseni ym..tämä ei ehkä kuulosta vakavalta, koska en kamppaile paino-ongelmien kanssa, mutta kuluttavaa tämäkin on pidemmän päälle. Niin ja en ole mikään teini enää, vaan 24-vuotias! Onko kellään samanlaisia ongelmia?
urheiluriippuvuus+kiinteyden sairaalloinen tavoittelu!!
rasittavaa..
81659
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Itse olen 20-vuotias ja ongelma lähti liikkeelle synnytyksen jälkeen olen 160cm/51kg eli painoindeksini on 19.9, eli normaalipaino-alipaino rajalla liikun.
Teen paljon fyysistä työtä ja sen lisäksi kuntoilen.
Itse en painoani vahtaa mitenkään, huonoomatunto tulee jos jää jokin treeni välistä.
Kaiketi tämä on vaan joku pakkomielle?
Normaalipaino-alipaino raja on bmi 18.5. Ei bmi 20, se on normaali tai hoikka.
kyllä yleensä normaalipainoindeksi on 20-25! Monet lääkärit ovat ainakin sanoneet sen!
mulle lääkärit on väittäny molempii painoi, eli toi on iha lääkärikohtast. Ja bmi on vaan viitteelline. näytin about 40 kg joskus vaikka olin 50 kg ja pituus 165cm. Johtuen että mulla oli äärimmäise alhane rasvaprosentti. sillo mut luokiteltii ns. alipainoseks.
bulimia...mulla oli pari vuotta sitte ihan käsittämätön pakkomielle liikkua tietty määrä, se oli joka ilta 6km juoksua ja tunti jumppaa...jos en käyny lenkillä en pystyny ajatteleen mitään muuta, mietein vaan, että huomena on pakko tehä kaksinkertasena kaikki...sillon mulla tuli polveen rasitusvamma joka esti juoksemisen ja sit se jäi vähäks aikaa, mutta aloin tehä punttia...
no viime kesä oli samankaltanen, ja raskastahan se on ku tulee huono omatunto ja on vaan pakko...
en mä tiiä onko mulla ollu mitään vakavaa urheiluriippuvuutta, mutta se on oikeesti sairaus, johon voi ja kannatta hakea apua...ja se on todella kuluttavaa pidemmänpäälle, eikä mikään kuitenkaan koskaan oo tarpeeks.
Mulla on just sama ongelma. Tai oikeastaan omasta mielestä mä jaksan liikkua, mutta välillä olen kuitenkin niin väsynyt että tuntuu, etten jaksa tehdä mitään. Silti jos välipäiviä liikkumisesta tulee tai tulee liikuttua liian vähän, seuraavana päivänä tulee sitten liikuttua edellisenkin päivän edestä!
Henkisesti ja fyysisestikin tämä on todella uuvuttavaa, eivätkä ulkopuolisten kommentit mun liikkumisesta yhtään paranna asiaa. Jokaisen kommentin jälkeen tekisi mieli tokaista, että "joo, tiedän että liikun paljon ja tää on oikeesti mulle ongelma", mutta sen sijaan yrittää aina vaan peitellä omaa todellista liikuntamäärää.
Itse harrastan pääasiassa kuntosaliliikuntaa, eli erilaisia jumppa- ja tanssitunteja 2,5 - 3 h päivä. Jos ei jumppaa löydy noin paljoa, täytyy osa korvata hyötyliikunnalla. Kävelen päivittäin vähintään 8 km.
Mulla kans samoja oireita, voi varmaan puhua jo oireista, koska tämmönen urheilu ja itsensä vahtaaminen ei ole enää tervettä. Mä urheilen 6 kertaa viikossa. Joskus saatan viettää salilla yli kolme tuntia, johon voi sisältyä body pumpia, zumbaa ja vielä normaali kuntosaliohjelma. Sit menen kotiin ja mietin jaksaisinko vielä lähtee lenkille. Mä suunnittelen koko elämäni tällä hetkellä jumppa-aikataulujen mukaan. Jos tulee jotain menoa enkä pääsekään jumppaan mulle iskee hirvee morkkis ja saatan tehdä kotona keskellä yötä joitain liikkeitä, yleensä vatsoja. Mä puhun ja mietin urheilemista koko ajan. Esimerkiks nyt kuumeisesti mietin, että jätänkö yhen luennon väliin, jotta pääsisin gym circuitiin. Mä välttelen mun kuntosalin ohjaajia, koska pelkään, että ne tulee huomauttaa mun ylenpalttisesta kuntoilusta. Joskus käyn "tutustumiskäynneillä" muillakin saleilla, että en näyttäis niin friikiltä siellä omalla salilla. Mä en urheile siks, että nauttisin itse urheilun tuomasta endorfiinista. Mä nautin siitä mitä mä nään peilistä. Nykyään kyllä tuntuu, etten nauti enää siitäkään, sekin näyttää huonolta. Ahdistavaa.
Jonkun pitäisi kietoa kätensä teidän ympärillenne ja kertoa teille, että te olette arvokkaita. Anteeksi, että säälin teitä. Teidän arvonne ovat aivan metsässä.