Miten uusi vuosi on lähtenyt tyttärelläsi sujumaan? Millainen oli luuntiheysmittauksen tulos? Toivottavasti ei sentään mitään osteoporoosia ole ehtinyt kehittyä.
Oikein paljon voimia tyttärellesi ja koko perheelle ja toivottavasti tästä uudesta vuodesta tulee onnellisempi kuin edellisestä!
Oikein paljon voimia tyttärellesi ja koko perheelle ja toivottavasti tästä uudesta vuodesta tulee onnellisempi kuin edellisestä!
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hidastahan tämä on, mutta kohti
parempaa ollaan mielestäni menossa!
Luuntiehysmittauksen tulos odottaa
selventämistä, osastolääkäri ei
osannut eilisessä kokouksessa lukea
tulosta, tarvii pediatrin apua...
Ehkä ensi viikolla saadaan selventävä
tieto.
Mieliala tytöllä on kohentunut todella
paljon ja koti-ikävä ajaa häntä kohti
reippaampaa syömistä. Painaa vain niin
kovin vähän edelleen, ettei se kotiin
pääsy vielä häämötä, vaikka mieli onkin
iloisempi ja vastaanottavaisempi.
Kaikkea hyvää myös sinulle uuden vuoden
myötä!
Vähän kuten pelkäsin, tyttären
iloiset puheet ovat jollain tasolla
vain sanan helinää. Hän oli tosi
allapäin eilen ja sanoi, että
tuntee itsensä niin lihavaksi...
Huh huh! Tiedän, että takapakkeja
tulee jne, mutta kyllä tämä
on surullista, aikaa vievää
ja välillä toivottoman tuntuista.
Olen lukenut viestejäsi ja niistä olen saanut paljon realistisemman kuvan asioista. Kiitokset:)Oma tyttäreni on nyt käynyt ensimmäistä kertaa lääkärissä ja odottelemme sairaalasta jonkinlaista kutsua. BMI on jotain 15 ikää 14 v.
En ymmärrä, vaikka olen nyt kaksi viikkoa ruokkinut tytärtäni, paino on vain laskenut. No tietenkään mitään lihottavia herkkuja en ole syöttänyt. Välillä tuntuu jo nyt, etten enää jaksa, vaikka olemme vasta alussa. Taas toisena päivänä olen todella vahvana sairautta vastaan ja päättäväinen siitä, ettei tyttäreni sairaus minua pysty nujertamaan.
Pitkä tie edessä meilläkin,
tyttäreni on ollut useita lyhyempiä
jaksoja osastohoidossa erilaisilla
osastoilla somaattisesta psykiatriseen.
Nyt tämä 'jakso' n. 7 kk.
Sairaus on pätevä manipuloimaan niin
hoitajia kuin meitä läheisiäkin...
Pikkuhiljaa olen alkanut ymmärtämään
sairauden syvintä olemusta. Se laittaa
tytön tekemään uskomattomia asioita,
valehtelua, huijaamista, piilottelua.
Toisinaan tuntuu että minulle juttelee
joku aivan vieras, välillä tuntuu että
en saa kontaktia koko tyttöön.
Toisinaan hyvinä hetkinä, kun sairaus
vähän hellittää otettaan, entinen oma
rakas lapseni pilkistää pintaan. Nämä
hetket tuntuvat tosi hyviltä ja auttavat
jaksamaan. Anoreksian kanssa täytyy
ymmärää, että pelkkä ravitsemustilan
korjaaminen ei paranna, vaan suurin
työ täytyy tehdä psyykkisellä puolella.
Alkuun kuvittelimme pärjäävämme ja
saavamme tytön kuntoon 'kotikonstein'.
Sairaus vaan on niin kavala, että
siihen tarvitaan totisesti ammatti-
apua, ja mitä pikaisemmin hoito saadaan
alkamaan sen parempi. Luulenpa että meillä
tauti pääsi niin syvälle, että sen
kitkemiseen tarvitaan vuosia.
En olisi jaksanut mitenkään kantaa
vastuuta tytöstä yksin, nyt kun voin
luottaa ammatti-ihmisiin, kykenen
jälleen olemaan lapselle äiti ja vanhempi,
aikaisemmin olin lähinnä vahti ja
vartija.
Suosittelen hakeutumista johonkin
vertaistuki ryhmään, tämä on ollut
minulle uskomaton henkireikä.
Siellä olen voinut purkaa tuntemuksiani,
ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät
tätä sairautta. Samalla saan ammentaa
muiden vanhempian kokemuksia.
Voimia ja jaksamista teille ja
meille kaikille vanhemmille!
Todella, realistinen kuva
tästä sairaudesta tulee
anoreksiaa sairastavien läheisiltä
tai niiltä, jotka sen ovat
sairastaneet ja onneekseen
parantuneet! Anorektikko itse
antaa sairaudesta aivan toisen
kuvan, siis jos edes myöntää
sairastavansa...
Hoitajat ovat sanoneet, että
keskimäärin 6 vuotta menee
anoreksiasta paranemiseen, jos
siitä nyt kokonaan parantuu ikinä.
Eli pitkä tie tämä tulee olemaan,
ylä- ja alamäkiä tulee riittämään.
Tämä saattaa kuulostaa vähän hullulta,
mutta luulen, että keho vastaa järjen
toiveeseen siitä, miten ruoka imeytyy,
sillä kun tytärtäni viime keväänä
letkuruokittiin n.1 kk, paino laski koko
ajan. Kun ajattelen sen näin, on vähän
helpompi ymmärtää miten ihmeessä
paino vain laskee ruokkimisesta huolimatta.
Soittele ihmeessä perään, missä apu viipyy
ja ole tiukkana heti alussa, että tyttäresi
saa hyvää hoitoa! Meillä hyvään hoitoon
pääseminen kesti 9kk, joten anoreksia
ehti päästä tosi syvälle, painoindeksi
oli alle 13 kun osastolle päästiin ja vieläkin
paino on niin matala, ettei nyt 5kk hoidon
alkamisen jälkeenkään ole mitään puhetta ¨
kotiin pääsystä...
Tiedän tunteesi, ettei jaksa, mutta
meidän emot on ladattu jollain ihmeen
alkukantaisella akulla, joka auttaa
jaksamaan, kun kyseessä on oma pentu!
Älä annakaan tyttären sairauden nujertaa
sinua eikä tytärtäsikään, vaan
nujerretaan yhdessä sairaus! Aikaa
se vie, mutta niin kauan kuin on elämää,
on toivoa!
Halaus!
kuten kirjoitit!
Tämä sairaus muuttaa selvästi
myös persoonaa silloin, kun
sairaus jyllää täysillä.
Meidän tyttö oli "kateissa"
melkein vuoden ja nyt kun hänen
kanssaan voi sanailla ja nauraa
kuten ennen, tuntuu se aivan
mahtavalta! Ja paremmin kestää
takapakit, kun on enemmän hetkiä
jolloin hän on "entisensä" psyykkisesti.
Välillä toki on aivan ällikällä
lyöty, että ajatusmaailmansa voi
olla sellainen kuin on hänen itsensä
näkemisen suhteen, mutta minkäs teet?
Mielensairaudet ne vasta vaativia
ovatkin! Ei siihen burana auta
eikä mikään vakuuttelu, mutta
senhän sinä varmasti tiedätkin...
Voimia ja jaksamista myös
sinulle!