Mitä mahtaakaan tarkoittaa termi "omakohtainen usko", jota vl-puhujat ja Päivämies näyttävät kovasti viljelevän ja korostavan. Uskohan on aina yksilötasolla omakohtainen. Mitähän tällä tarkoitetaan ja miksi sitä halutaan erityisesti korostaa? Tahdotaanko sekoittaa ja hämärtää käsitteitä ja vaimentaa koko ajan lisääntyviä ja voimistuvia vaatimuksia omantunnon ja sydämenuskon palauttamiseksi yhteisöuskon tilalle.
Kun itse on 70-luvulta saakka kokemuksen kautta alkanut suhtautumaan kriittisesti vl-opiin ja -opetukseen, tulee mieleen epäilys, että mikähän piiloviesti tai harhautus/juksaus kulloinkin on kyseessä. ;-)
Kun itse on 70-luvulta saakka kokemuksen kautta alkanut suhtautumaan kriittisesti vl-opiin ja -opetukseen, tulee mieleen epäilys, että mikähän piiloviesti tai harhautus/juksaus kulloinkin on kyseessä. ;-)
Vastaukset 16
Vanhimmat
omaa uskonkäsitystään sääntöineen muineen ja valmiiksi pureskellun ajatuksen kohdatessa se muuttuu "omakohtaiseksi", on ikään kuin kotoisampaa, ja voi syystä kysyä toisessa persoonassa (huom. kielioppitermi!): "oletko uskomassa?" ja toinen heläyttää: "kyllä, ja OMAKOHTAISESTI!"
normaalille ajattelevalle ihmiselle termi on vain fraasi, jota viljellään ilman asiasisältöä. vl suorastaan pursuaa niitä, ja niitä toistellaan perässä kuin papukaijat. oli hupaisa lukea jostain, että saarnaajat PYRKIVÄT SELKOKIELEEN! onkohan sekin johdannainen lapin selkosista? ;D ne pitkät ja pimiät.
Minulla on sama asenne vl-selityksiin, niihin virallisiin, joita tavalliset veeällät yrittävät meille ulkopuolille niin tosissaan 'suomentaa'.
Ensiksi käsitteet, sanonnat ja sanat eivät tarkoita sitä, mitä ne yleensä tarkoittavat. Kyse ei ole lainkaan siitä, että ne käsittäisi ns. vain uskon kautta.
Jopa selitykset tavallisista elämäntapaohjeista ovat täyttä 'hepreaa', sanan epämääräisimmässä merkityksessä. Täällä niistä on esimerkkejä runsaasti ja niitä on yritetty laittaa vastinpareiksi asian havainnollistamiseksi. Huonolla menestyksellä?
Sydämenusko veeällillä on ehkä sitä, että on kuuliainen seurakunnalle ihan oikeasti, mielellään ja vapaaehtoisesti. Ihan OMASTA sydämestä. Siitä seuraa sitten tunne, että on ns. uskomassa?
Mitä kuuliaisemmin suhtautuu tuohon, sitä voimaammin ja raittiimmin on uskomassa? Kuuliaisuudessa ilmenevät heikkoudet ja epäilykset ja lankeemukset ovat sitten syntiä, jotka on pyydettävä ja uskottava anteeksi.
Sitten kun seurakunta 'käskee' rakastaa ulkopuolista ja kehoittaa pyytämään heiltäkin anteeksi, niin kuuliainen vl tekee sen. Siksi olisi hyvä, jos SRK näyttäisi esimerkkiä ja neuvoisi väkeää. Mikään muu ei saa veeällää liikkeelle? Puhun yleisesti, poikkeuksia, onneksi, on varmaan sielläkin?
vaiko niinkutsuttua kaanaankieltä?
"Omakohtainen" usko on mielestäni vain sama asia kuin oma henkilökohtainen usko.
Käytän tuota ilmaisua omasta uskostanikin, vaikken Ry:een enää hoitokokousten seurauksena kuulukaan.
Omakohtainen usko tarkoittaa vl-opetuksessa ymmärtääkseni sitä, että uskoo omalle kohdallensa synnit anteeksi (=toisen puolesta ei voi uskoa eikä toisen syntejä anteeksi).
Todellisen omantunnon kuuntelemisen ja sydämenuskon kanssa tällä ei ole välttämättä mitään tekemistä, koska ne "synnit" ovat usein yhteisön sanelemia. Ihminen, joka on tukahduttanut omantuntonsa äänen, kuuntelee yhteisön ääntä ja elää näin vääristyneen tuntonsa mukaan.
Kaikki saamani vastaukset valaisivat asiaa.
Ilmeisestikin termi on "kaanaan kieltä" eikä varsinaisesti merkitse mitään erityistä vl-käytössä.
Itselleni on käsittellä selvä ero riippuen siitä käyttääkö sanontaa joku virallisen vl-opetuksen edustaja vai käyttääkö sitä esim. sirkka tai x-vl. Sanonta saa mielessäni aivan eri merkityksen ja sisällön.
silloin omakohtaiseksi, esim. rippikoulun jälkeen kun on omalle kohdalle ymmärtämässä uskomisen asian merkityksen. Jotkut taas havahtuvat juuri esim. rippikouluiässä huomaamaan, ettei heillä ole ollut ehkä olemassakaan omakohtaista uskoa, vaan ovat ikäänkuin olleet virran mukana kulkemassa.
Siitä ehkä sentakia juuri puhutaan, jotta ihmiset havahtuisivat ajattelemaan , mikä on oman sydämen tila. Onko siellä enään uskoa, vai kulkeeko pelkästään tavan vuoksi seuroissa yms.(ainakin kun me vl:t sanomme niin)
Mielestäni sydämen uskoa ei kuitenkaan mitata ulkonaisilla asioilla. Vain Jumala näkee sydämeen, eli esim seuroissa käynti ei tee meistä autuaita, eikä mikään muukaan ulkonainen seikka. Vain usko (eli omakohtainen sydämen usko) Kristukseen pelastaa. siihen ei saa lisätä yhtään mitään.
kun se haluaa vaientaa kysymykset ja kritiikin. Kun esim. minulle joku vl täällä kirjoittaa tyyliin "Kuule Leena, tärkeintä on omakohtainen usko", hän fiksusti yrittää mitätöidä esittämäni faktat SRK:n saamasta poliittisesta rahoituksesta.
muistuttamassa erityisesti meikäläisyydessä tätä omakohtaisen uskomisen merkitystä. Nimittäin meillä on vallalla kaikenlaisia vääriä käsityksiä uskomisen asioista. Esim. eräs puhuja sanoi saarnassaan , että laumaa seuraamalla pääset perille , LAUMAA SEURAAMALLA , eikö meidän tule seurata Kristusta ?
Eli omakohtaisesti uskoa Kristukseen , vaikka laumaan kuuluisikin ?
Tai että tulee kuunnella seurakunnan ääntä ?
Mielestäni tulee kuunnella Hyvän Paimenen ääntä. Hyvän Paimenen ääni on sama kuin puhdas Jeesuksen oppi.
Jolla korva on , se kuulkoon , mitä HENKI seurakunnalle sanoo. Eli ei niin että ; mitä seurakunta sinulle sanoo...
Pyhä Henki todistaa Raamattua ja Jeesuksen oppia,evankeliumia joka armahtaa , lohduttaa , nostaa...se ei peljätä , eikä ahdista yms.
Jotkut täällä kirjoittavista ovat huomanneet tämän asian kauan sitten , silloin kun hoitokokoukset alkoi..
on se puhdas Jeesuksen oppi? Sen minäkin haluaisin tietää, että voisin alkaa uskoa. Mikä Uudessa Testamentissa on puhdasta Jeesuksen oppia eikä kirjoittajan omia käsityksiä Jeesuksen ajatuksista ja puheista.
Kristukseen pelastaa, siihen ei saa lisätä mitään , ei töitä , ei ansioita , ei edes rakkauden vaatimusta.
Etsikäät ensin Jumalan valtakunta....
Eli mistä löydät Raamatun mukaisen opin siellä sulle kaikki annetaan.
Laitoin tuohon Melperin ja Alarannan ketjuun Lutherin selityksen Vanhurskauttamisesta , käy lukeen sieltä.(en osaa linkittää)
kuuluu sinulle viestittää. Tämän opin itse 70- ja 80-luvuilla vl-piireissä ollessani. Omakohtainen usko tarkoittaa vl-piireissä kollektiivisen omatunnon hyväksymistä elämänsä ohjenuoraksi sekä ylhäältä (SRK ja Ry) annettujen tarkkojen kieltojen ja käskyjen noudattamista.
Siitä on SRK:n omakohtainen usko tehty.
jota en halua kirjoittaa tänne. Jos voit, kirjoita sähköpostiini [email protected]!
Olen keskustellut eri kristillisiin kirkkokuntiin kuuluvien kristittyjen kanssa. Olen huomannut, että ne, jotka ovat sisäistäneet Raamattua eikä vain ulkoa opetelleet jakeita, ovat "henkilökohtaisessa/ omakohtaisessa uskossa". Tällaisten ihmisten elämässä on nähtävissä hengen hedelmät, voimakas Kristuskeskeisyys.
Jokaisen kirkkokunnan sisällä on paljon uskovia, jotka menevät oppien ja opettajien mukana. Heille omakohtainen usko tarkoittaa sitä, että omaksutaan opetus/saarnat. Valitettavasti ihmiset omaksuvat jopa niin hyvin, ettei omaa ajattelua sallita. Tästä voisi esimerkkinä sanoa radion: joskus se on ollut syntiä, nyt ei. Jos joku uskaltautuu kritisoimaan tai kyseenalaistamaan oppeja, häntä ei kuunnella. Joku ihminen voidaan jopa erottaa seurakunnasta, koska ei suostu elämään yleisten normien mukaan vaan ensisijaisesti pyrkii ajattelemaan itse? Tuosta asenteesta kielii sekin, että vl-palstalla puhutaan "me ja eriuskoiset" nimityksellä. Eli ei ole enää kristityt ja muiden uskontojen edustajat vaan on lestadiolaiset ja muut kristityt.
Olen harrastanut karaokelaulua muutaman vuoden. Jumala on laskenut sydämelleni sen, että voin nykyään harrastuksen kautta lähestyä ei-uskovia ihmisiä ja kertoa Jeesuksesta. Yksi uskova ystäväni sanoi suoraan, että en voi mennä sellaisiin paikkoihin, koska joku toinen uskova voi nähdä. Sanoin ystävälleni, että tuollaisessa tilanteessa toisen uskovan olisi tultava kysymään, mitä teen ja miksi teen - onko pahuus hänen oman päänsä kehitelmää vai olenko luisumassa pois uskosta. En voi vastata toisen ihmisen ajatuksista.
Psykologian termi heikko tai vahva "mielenkehys" kuvaa tällaista omakohtaista uskoa mielestäni hyvin. Tuo tarkoittaa sitä, että ihmisellä, jolla on vahva mielen kehys, on kyky kuunnella opetusta ja puheita kriittisesti, toimia itsenäisesti, tehdä omat päätöksensä toisista uskovista riippumatta. (Eli jos joku alkoholiongelmaton juo lasin viiniä, toinen ei ratkea ryyppäämään.) Heikko mielenkehys taas on toisissa riippumista, uskon elämistä toisten ihmisten tunteiden ja tekojen kautta, sokeutta nähdä itsensä erillisenä muista ihmisistä ja auktoriteettiuskoa. Toki mielenkehykseen kuuluu muitakin asioita, mutta mainitsemani seikat ovat seurakuntapiireissä näkyvillä.
Onko omakohtainen usko sama kuin seurakunnan normit? Jos minulla ei ole ongelmaa alkoholin kanssa, voin käydä puhumassa Jeesuksesta baareissa. Toisille ei tuollainen työ/julistusmuoto suju. Minulla itselläni on omat heikkouteni, mutta en voi alkaa tuomitsemaan toisen uskonihmisen harrastusta tai ajattelutapaa sen takia, että itsellä on henkilökohtainen vaikeus sen käsittelemiseen mutta tuo toinen ihminen ei tee syntiä tuon asiansa kanssa. Tiedän yleisen seurakuntien linjan (niin helluntai, lest. kuin monet pienet srk:t) monissa asioissa, koska niissä pidetään aina heikoimman puolta. Raamatussa sanotaan, ettei tule saattaa sitä heikkoa ihmistä lankeamaan. Mutta minä en voi, eikä kukaan uskova ihminen voi, elää sekä itsensä että koko muun seurakunnan uskonelämää. Tarkoitan sitä, että vaikka yrittäisi olla puhumatta tietyille ihmisille tietyistä asioista (ettei tulisi väärinkäsityksiä tai toinen ei joutuisi kiusaukseen) tai käyttäytyä mahdollisimman hyvin, niin lopulta ei voi kuitankaan elää toisen ihmisen pään sisällä... Olemme vastuussa sanoista ja teoista, mutta emme todellakaan toisen ihmisen päätöksistä oman elämänsä suhteen.
Omakohtainen usko on mielestäni sitä, että itse omatoimisesti tutkii Raamattua, rukoilee ja elää uskoaan todeksi arjessa. Seurakunta on hengellinen "tankkauspaikka" missä päivitetään asioita ja saadaan virkistystä. Seurakunta voi olla myös joillekin paikka palvella esim. musiikin tai kahvituksen kautta. Usko kuitenkin (oman kokemukseni mukaan) pääasiassa rakentuu ja uudistuu hiljaisuudessa, kahden Jumalan kanssa.
Itse tiivistäisin omakohtaisen uskon olevan sitä, mikä usko olisi ilman muita ihmisiä. Se on sitä, minkä Jumala saa aikaan Pyhän Henkensä kautta. Mitä, jos ei olisi seurakuntataloa, minne mennä? Jäisikö siitä iso aukko sosiaalisiin suhteisiin VAI Jumalasuhteeseen? Muut (uskovat) ihmiset ovat sitä varten, että voi kasvaa uskossaan ja rakentua. Kuitenkin oma uskonelämä rakentuu rukouksen ja Raamatun lukemisen kautta. Eväitä omakohtaisen uskon löytymiseen ja rakentumiseen saa seurakunnasta, mutta kristityn pitäisi ohjautua sisältä eikä ulkoapäin. Seurakunnan pappi ei voi olla vahtimassa uskovan ihmisen valintoja arjessa.
Vastaa täysin omaakin käsitystäni asiasta. Sitäpaitsi kirjoitit erinomaisen selkeästi ja ymmärrettävästi. Toivon, että tekisit juuri tuolla kirjoituksellasi aiheesta uuden avauksen, koska uskoisin monien silmien avautuvan näkemään, mitä omakohtainen usko on sanonnan parhaassa merkityksessä. Saattaisi syntyä hyvä keskustelu.
Ps. Oli yllättävää lukea tällä palstalla harrastuksestasi. Se on myös yksi minun rakkaimmista harrastuksistani ollut jo pari vuotta. En juurikaan käy baareissa, lauleskelen enimmäkseen kotona.
Taidanpa aloittaa uuden keskustelun innoituksestasi... Liitän tekstin suoraan ja saatan lisätä siihen muutaman uuden ajatuksen, jos sellainen päähäni putkahtaa :)!
Siunausta sinulle, ja voimia oman Jumalasuhteen rakentamiseen.
Siunausta!