Millaisena koet syömishäiriösi? ääni joka sanoo EI herkuille, ääni joka nuhtelee, tunne joka kuvottaa, näky joka hirvittää.. mikä?
Itselläni se tuntuu kuin sisälläni olisi joku toinen henkilö. voi mennä tsäp sekuntti ja pätään etten syö. ja tsäp, "mitä mitä oikein ajattelin?" ja syön. ja tsäp "eiii justhan sanoin että älä syö!".
Se on pelottavaa. muilla minkälaisia?
Itselläni se tuntuu kuin sisälläni olisi joku toinen henkilö. voi mennä tsäp sekuntti ja pätään etten syö. ja tsäp, "mitä mitä oikein ajattelin?" ja syön. ja tsäp "eiii justhan sanoin että älä syö!".
Se on pelottavaa. muilla minkälaisia?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Syö minut, ota minut ja minutkin vielä. Minäkin haluan tulla syödyksi! Ahmi minua, mässäile minulla, olen hyvää ja tarvitset minua. Jälkeenpäin ne eivät sano mitään vaan vaikenevat kun nukahdan..
myös, että sisällä olis toinen henkilö, välillä tuntuu että teen just niinku en haluais, mutta en pysty lopettaan. Mutta sit toisaalta ajattelen, että mä teen sen valinnan ja sanon itelle: ihan sama, söin jo vähän joten sama vaikka ahmin paljo, ku on kuitenki pakko oksentaa...ruoka on niin vaikee juttu...
Liisa Ihmemaassa. Ruoat tosiaan sanovat: "syö minut", koristeellisesti ja viekoittelevasti. Mutta kun syön, tämä toinen typerä laiha tyttö päässäni haukkuu minua ja ihmettelee miksi söin.
... rakastan terveellistä ruokaa. Tunnen itseni hyväksi ja terveeksi, energiseksi, kun olen syönyt vain vähän ja terveellistä. Himoitsen välillä roskaruokaa ja syön sitä silloin tällöin. Yritän uskotella itselleni, että voin syödä mitä haluan aivan kuin "normaalit" ihmiset, mutta sisäistä kontrolloijaa ei pysty huijaamaan. Se laskee syömieni ruokien kalorit ja muistaa jokaisen karamellin ja voileivän ja oliko juusto leivän päälle alle 17-prosenttista vai yli. Se saa minut käymään vaa'alla päivittäin useita kertoja. Pisin aika viimeiseen kahteen vuoteen, kun en käynyt vaa'alla oli viikon etelänmatka. Vaakaahan ei ollut mukana... viimeiset pari päivää matkasta meni siihen, kun kieltäydyin ihanista herkuista enkä mennyt edes hotelliin aamiaiselle, koska pelkäsin että vaaka näyttää traagisia lukemia kun pääsen kotiin.
No, ei se vaaka näyttänyt kuin puolen kilon lisäystä, mikä sekin katosi heti kun pääsin kotona taas "ruotuun".
Sisäinen kontrolloija pitää kirjaa kaikesta mitä syön ja antaa minulle valheellisen vallan tunteen, kun olen onnistunut taas selviämään yhden kuukauden samassa painossa. Painoindeksini on 17, joten en ole terveydellisesti kovin vaarallisessa tilanteessa. Järkeni kertoo että olen liian laiha, koska kaupasta ei meinaa löytää vaatteita, xs on sopiva mutta s roikkuu päälläni. Ystäväni ja perheeni huomauttelee hoikkuudestani silloin tällöin, ja olen heidän kanssaan samaa mieltä "kyllä nyt pitää ruveta syömään, heh, miten nyt päässytkin paino näin alas, kiireitä ja stressiä, ei muista syödä..." mutta sisäinen kontrolloija sanoo, että pari kiloa voisi laihtua vielä ihan varoiksi, jos vaikka sattuu lihomaan sen pari kiloa myöhemmin niin se ei sitten olisi niin "vaarallista".
"tunnetko kuinka kevyt olet? Tuuli miltei vie sinut mennessään. Olet kuin keiju, kuin kissa tai maahinen. Tunnetko kuinka vatsasi on litteä? Eikö ole ihmeellistä, kuinka ihosi saa etsiä vaatetta tunteakseen kankaan. Vaatteet eivät ole päälläsi, sinä olet niiden sisällä. Sinä olet pieni. Haluaisitko olla pienempi? Kuin höyhen? Eikö olisi hienoa?! Olisit niin kevyt, että voisit lentää! Silloin sinun täytyy olla kevyt ja tyhjä, kuin linnun luu. Älä siis syö? Ethän? Sinähän olet aina halunnut lentää! Sinähän haluaisit olla vain tuulenvire ihmisten poskella! Ethän syö. Toteuta unelmasi. Lennä!"
Tuolta se tuntui. Syömishäiriö oli kuin lintu minussa, tai vangittu sirpale tuulta, joka halusi olla kevyt ja kevyempi. Olin ruumiini vanki ja niinpä halusin tuhota sen.
Sairasta. Miltei puistattaa. Ja harmi vaan, joskus minusta tuntuu vieläkin tuolta.
joku käskee syömään mua mun sisällä ja joku toinen taas käskee olla syömättä ja jos mä syön kaikki negatiivinen mitä on tapahtunut esim. tänään tai aikaisemmin tulee mun päähän kuin napin painalluksella ja sitten ajattelen etten ansaitse syödä
Minulla se ei ole "ääni", vaan en vain yksinkertaisesti pysty hillitsemään itseäni. Olen aivan holtiton kaiken suhteen, ruuan, seksin, shoppailun, siis kaiken suhteen joka vain tuottaa mielihyvää. Jään helposti koukkuun asiaan kuin asiaan, onneksi sentään olen pysynyt tupakasta ja huumeista irti!
Olen siis addikti!
Se on se toinen puolisko, joka hallitsee jalkoja ja käsiä, kävelee kauppaan ja ostaa keksejä, sipsejä ja karkkia, juoksee kotiin ja tunkee ne kovalla paineella suuhun samalla kun toinen puolisko kirkuu ja repii suonia päästäni, ei kuitenkaan mitään mahda tässä vaiheessa.
Myöhemmin jälkimmäinen ruoskii niin pahasti, että olen verillä päiväkausia ennen ensimmäisen uutta hyökkäystä.
Tää on perseestä.