Miksi ihmeessä vuotien väliin syntyy rako ?

puslaman

Olen ihmetellyt tapetin käyttäytymistä. Oikea tapahan estää raon syntyminen tapettivuotien väliin on antaa tapettien vettyä ennen seinälle asettamista.

Useat ovat sanonneet, että tapetit laajenevat vettyessä. Kuulostaisi ihan loogiselta, että tapetit kannattaa asettaa seinälle vasta sitten, kun se on oikeassa pituudessaan.

Jos laajenemisteoria pitää paikkansa, miksi sitten tulee rako, jos laittaa tapetit liian aikasin seinälle. Alkutilanteessa tapetin reunat ovat vierekkäin, ja jos laajenemisteoria pitää paikkansa, niin silloihan tapettien pitäisi alkaa menemään toistensa päälle..... Milläs sitten selitätte raon syntymisen, kun tapetti kuivuu?? Ei siinä mitää, ittekkin vaistomaisesti ajattelen, että aine laajenee, turpoaa, kun se kastuu.


Osaako joku tapettimestari sanoa, että kutistuuko tapetti, kun se kostuu. Itte en osaa vetää muita johtopäätöksiä tapetin käytöksen perusteella. Eli kun tapetin antaa vettyä rauhassa, tapetti kutistuu oikeaan kokoon. Ja kun hyvin vettyneen tapetin asettaa toisen tapetin viereen, niin tapeetti ei voisi enään kutistua, eli rakoa ei voisi syntyä. Tätä teoriaa puoltaisi se, että jos laitat huonosti vettyneen tapetin seinälle, ja kohdistat sen aivan toisen vuotan viereen, tapettien väliin syntyy rako. Voisiko tämä rako syntyä siitä, että vuota seinällä vettyessään jatkaa kutistumistaan.??? en tiedä ?? jos joku sanoo, että tapeetti kuivuessaan kutistuu. Samalla sitten voisi selittää sen, miksi hyvin vettynyt vuota (=ei synny rakoa) ei kutistu kuivuessaa seinällä ?

vai voiko tässä olla jokin muu selitys olemassa.

eikös ainakin sormet tarpeeksi kauan kastuessaan kutistu, kun tulee ryppyjä. Toisaalta eikös puu kastuessaan turpoa. sekaisin tässä pää menee.

7

10020

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi vain

      Kyllä se tapetti kutistuu kun se kuivuu. Tapetin laadusta riippuen toiset kutistuu vähemmän kuin toiset. Jos tapetin ja seinän johon tapeetti kiinnitetään väri ero on suuri niin kanntattaa saumakohdat maalata tapetin väriseksi ennen tapetointi niin silloin raot ei pistä silmään.

      Ennen tapetit pistettiin lomittain koska ne kutistuivat kuivuessaan niin paljon. Nykyaikaiset tapetit ei kutistu juuri nimeksikään ja nykyään tapetit laitetaan puskusaumalla.

      Märkien sormien ryppyisyys johtuu myös turpoamisesta. Kastuessaan iho imee vettä ja turpoaa. Koska iho ei ole tasainen niin jotkut kohdat turpoavat enemmän kuin toiset, siitä johtuu ryppyisyys.

    • ollaan

      Minun kokemukseni yli kahdenkymmenen vuoden ajalta tapetointitöissä on seuraava.

      Olen ollut epäluulossa ja tuntenut itseni jopa keskitasoiseksi (tai jopa keskitason alle) tapetoijaksi toisinaan tapetointini lopputuloksesta, kun saumat ovat vain auenneet.
      Älä sano, että "et vain osaa", koska työmenetelmät ovat varmasti oikeat.

      Puolustelua tai ei työn jäljen suhteen, tapeteissa on eroja vettymisen suhteen.

      Teoriani raon syntymiseen on se, että tapetin (paperi) pohja ja pinta eivät vety/ pinta ei veny mukana samalla tavalla, eli eivät "synkkaa" yhteen.

      Ennen oli paperitapetit ja vinyylit paljon paremmin toimivia lopputuloksen suhteen. Nythän on keksitty tämä kuitutapettihömppä, joka ei vety ja saumat saa tummassakin tapetissa valkoisille pohjille tiiviiksi, kun oikein tekee.

      Niin ja se seinälle jäävä vuotahan kuivuu siihen mittaan, johon se on vettynyt, n. 535-540 mm normi mittaisessa (jälleen kerran se, että tapeteissa on eroja).

      Lieneekö muilla kokemuksia halvoista tapeteista... Näyttäisivät toimivan paljon paremmin, kuin monet kalliit ja ns. laatutapetit.

      • sen

        sanoit niinkuin minäkin olen huomannut, että hyvin monesti se edullisempi tapetti on parempi asentaa ellei sitten ole jotakin hyvin ohutta replua.

        Sattui vielä tässä joku aika sitten sellainen tapetti joka siinä pöydällä liisteröidessä käpristyi molemmilta reunoilta niin paljon että meni ympäri ja sotki pintapuolenkin liisteriin, eikä seinälläkään meinannut millään tarttua vaikka oli liimaa reilusti liisterin seassa alkutarttuvuutta parantamassa


      • peukalopotti

        Kokemusta on yli kolmekymmentä vuotta ja koskaan ei tiedä kuinka onnistuu. Joku vuosi ostin kalliit ruotsalaiset tapetit keittöön, saumat eli miten sattuu ja vuodissa oli värivirheitä.

        Viimeksi olen ostanut alennusmyynnistä tapettia, joka kasteltiin ja pantiin heti seinälle. Se oli elämäni helpoin homma ja jälki on siisti, saumoja ei näy. Hinta ei näissä näytä vaikuttavan lopputulokseen.

        Joku vuosi sitten jouduin tapetoimaan vuorahuoneita ja valitsin halpoja tapeteita, kun vuoralaiset usein miten tuhoavat ne parissa vuodessa. Teesissä oli ihan kunnollisia tapetteja, helppoja käsitellä jä jälki siistiä. Myöhemmin tuli ilmi, että joidenkin valonkesto ei ollut kovin hyvä, mutta sittenhän olivat jo muutenkin uusimisen tarpeessa.

        Eli voi sanoa, että arpapeliä on, eikä kotimaisuuskaan ole ollut laadun tae.


    • OMT

      Perinteinen tapetti pitää vetyttää, että se tarttuu hyvin seinaan. Jos ei odota tarpeeksi ja vuota turpossa vasta seinässä on seurauksena mahtavia pusseja. Kun vuota taas kutistuu, pussit kyllä häviävät, mutta ne kohdat eivät ole kiinni seinässä.

      Koska vuodan turpoaminen vaatiin vettä, on liisteriä usein laitettava aikamoinen kerros, ettei se kuiva käsiin. Liisterin pitää olla myös oikean vahvuista, jotta vesi pysyy hallitusti liisterssä, eikä kaikki karkaa paperivuotaan. Liikaa kuivanut liisteri ei enää tartuta vuotaa seinään. Silloin vuota liikkuu kutistuessaan. Ja usein ne ovat juuri ne laidat,jotka tulevat huonoiten liisteräityä.

      Uudet non-woven tapetit eivät kutistu ja niitä käytettäessä ensin tapetoidaan seinä ja sitten laitetaan kuiva vuota sen päälle.

      • hermo menee

        joopa joo..laitoin vähänaikaa sitten non-woven tapetit ja parin päivän sisällä on alkanut ilmestymään rakoja..mistäs tämä johtuu? reunat näyttäis olevan hyvin kiinni mutta rakoja vaan näyttää tulevan..todella raivostuttavaa..kun ottaa huomioon miten sitä tapettia mainostetaan..tai todennäkösesti vika on ollut laittajassa:) voiko huokoinen seinäpinta vaikuttaa asiaan..pohjamaalasin kyllä seinän ennen tapetin laittamista ja annoin kuivua hyvin.Tässä jännityksellä seuraan saanko valkoiset tehosteraidat seinille:)


    • ylppö78

      kylllä tulee rakoja kalliisiinkin tapetteihi sitä laatua ei millää nää niistä ja ainaki rauta-otran 40e rulla kiristy raot joka välii kyl tekis mieli syöttää niille tapetit pitää laittaa vähän päällekkäin eurolla ei saa hyvää mut ei noista tiä kukaa kui hinnottelee vaik maksas 50e voi olla lopputulos susi äräräääräärärärr

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      151
      10974
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      52
      5240
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      45
      2453
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      30
      2143
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1721
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1574
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      30
      1251
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1186
    9. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      92
      935
    10. TÄSTÄ TAITAA TULLA SUOMEN HISTORIAN SUURIN USKONNONVAPAUDEN OIKEUDENKÄYNTI.

      Sinun täytyy hyväksyä se että jos sinä vetoat uskonnonvapauteen, silloin sinun tulee antaa myös muille vastaava vapaus o
      Hindulaisuus
      317
      892
    Aihe