Kävin armeijan joskus yli 30 v. sitten. Ryhänjohtajana ollessani patterissa tapahtui seuraavaa: Patteristoon oli määrätty koulutustarkastus eri pattereille. Tutkittiin äkseeraustaito, pidettiin kokeita ja lopuksi juostiin muutaman kilometrin testi. Herrojen ohjeissa luki, että pitäisi saada selville yksikön keskiaika. Siinäpä pähkinä everstille ja pienemmille naperoille, kunnes jollekin tuli kuningasajatus. Pistettiin koko porukka lähtöviivalle ja laitettiin keskimmäiselle lappu rintaan. Tämän aika mitattiin. Muut sitten saivat juosta omaan tahtiin. Onneksi keskelle sattui tällä kertaa hyvä juoksija. Täytyy vain ihmetellä upseerikoulutuksen tasoa tuolloin.
Melkein
vitsi
0968
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.