nivuskipua

Onko normaalia, olen rv 18 1 ja oikealla alanivusessa on tuntunut juilivaa kipua tämän aamun? Tuntuu samanlaiselta kuin kuukautiskivut, mutta on vain nivusessa. Mitään vuotoja tai muita oireita ei ole.
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ja vaan voimistuu koko ajan. Uskon, että hommissa on relaksiinihormoni, jonka tehtävänä on "irrotella" paikkoja, jotta vauvan olisi helpompi tulla ulos. Ne ovat liitoskipuja. Joillakin kivut alkavat vasta huomattavasti myöhemmin ja joillakin kipua voi olla jo aika alusta saakka. Voinhan tietenkin olla kohdallasi väärässä, mutta mulla alko tuntemukset jo viikon 15 paikkeilla ja nyt viikolla 30 tuntemukset ovat vahvemmat ja ihan selkeät. Tiedän ainakin, mistä omat jomotukset johtuvat.

Äänestä

samanlaisia oireita, kun olin raskaana. Lisäksi pohje turposi, ja oli tosi kipeä. Ikää oli silloin 23vuotta.

Kyseessä oli tromi, eli veritulppa laskimossa nivussessa.

Tarkoitus ei ole pelotella, mutta minut käännytettiin Hyvinkään sairaalasta 2 kertaa pois, sanomalla, että ihan normaalia ja kuuluu raskauteen.

Kolmannella käynnillä otettiin vakavasti, silloin trombi jo tukkinut suonen polvitaipeeseen saakka.

Kannattaa ottaa yhteyttä neuvolaan, jos on vähääkään epävarma.

Äänestä

että kysymys on kohtua kannattelevien ligamenttien venymisestä. Ainakin neuvolasta saatu "Vauvan Odotus"-kirjanen niin sanoo juuri 18.viikon kohdalla. Kannattaa sitä lukea, niin löytyy vastaus aika useaan kysymykseen..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juilii kirjoitti:

Onko normaalia, olen rv 18 1 ja oikealla alanivusessa on tuntunut juilivaa kipua tämän aamun? Tuntuu samanlaiselta kuin kuukautiskivut, mutta on vain nivusessa. Mitään vuotoja tai muita oireita ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu