Onko muita sellaisia, että oikeastaan ette ole ujoja. Ette edes hiljaisia, mutta olette hiljaa.
Mä en aina puhu ihmisille. Ei mulla olen niille asiaa, enkä mä oleta, että niillä on mulle asiaa, enkä mä koe, että mun "pitää" puhua vain smalltalkin vuoksi, koska miksi pitäisi. Tunnen itseni tyrkyksi ja mielistelijäksi, jos teen niin, koska ei ole mitään syytä, miksi pitäisi. Jos joku ihminen ei ole mun elämässä, enkä mä ole sen elämässä, eikä mulla ole sen kanssa mitään yhteistä tietääkseni, ja tuskin koskaan tulee olemaankaan, niin en puhu, ei vaan tule mieleenkään. En ole kiinnostunut, ajattelen, että toista voi jopa häiritä sellainen, enkä oleta, että mustakaan ollaan kiinnostuneita. Mutta mua pidetään ujona. Tai hiljaisena tai epäkohteliaana. Mutta en mä osaa odottaa, että ihmiset odottais mun puhuvan niille tai en kuvittele, että joku alkaa vääntämään jotakin hyvääpäivääkirvesvartta mun kanssa, jos ei muutenkaan ala. Musta tuntuu, et ihmiset jopa kiusaantuu, jos mä alan niille jotakin tyhjänpäiväistä juttua tekemään.
Joskus olen pitänyt itseäni ujona, mutta en silti ole ujokaan. En hoksaa, että pitää puhua ihan puhumisen vuoksi. Minä puhun kun on asiaa tai on joku kontakti johonkin ihmiseen. Musta tuntuu, et mä vaan häiritsen niitä, jos ei ole oikeasti asiaa. Mikähän tää ilmiö on? En ole ujo sillain, et jos haluan, niin voin jutella, mutta usein en halua häiritä.
Mä en aina puhu ihmisille. Ei mulla olen niille asiaa, enkä mä oleta, että niillä on mulle asiaa, enkä mä koe, että mun "pitää" puhua vain smalltalkin vuoksi, koska miksi pitäisi. Tunnen itseni tyrkyksi ja mielistelijäksi, jos teen niin, koska ei ole mitään syytä, miksi pitäisi. Jos joku ihminen ei ole mun elämässä, enkä mä ole sen elämässä, eikä mulla ole sen kanssa mitään yhteistä tietääkseni, ja tuskin koskaan tulee olemaankaan, niin en puhu, ei vaan tule mieleenkään. En ole kiinnostunut, ajattelen, että toista voi jopa häiritä sellainen, enkä oleta, että mustakaan ollaan kiinnostuneita. Mutta mua pidetään ujona. Tai hiljaisena tai epäkohteliaana. Mutta en mä osaa odottaa, että ihmiset odottais mun puhuvan niille tai en kuvittele, että joku alkaa vääntämään jotakin hyvääpäivääkirvesvartta mun kanssa, jos ei muutenkaan ala. Musta tuntuu, et ihmiset jopa kiusaantuu, jos mä alan niille jotakin tyhjänpäiväistä juttua tekemään.
Joskus olen pitänyt itseäni ujona, mutta en silti ole ujokaan. En hoksaa, että pitää puhua ihan puhumisen vuoksi. Minä puhun kun on asiaa tai on joku kontakti johonkin ihmiseen. Musta tuntuu, et mä vaan häiritsen niitä, jos ei ole oikeasti asiaa. Mikähän tää ilmiö on? En ole ujo sillain, et jos haluan, niin voin jutella, mutta usein en halua häiritä.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sitten jos joku ajattelee, että olen sulkeutunut, niin jonkun mielestä se voi olla sellaista. Sitä ei kuitenkaan itse näe, että olisi mahdollisuus jututtaa jotakin muuten vain. Kun ei ole sellaiseen tottunut, et jonkun kans juttelis, se ei käy edes mielessäkään. Jotkut pitää sitä tosi epäkohteliaana. Ei tulisi koskaan mieleen mennä vaikka baarissa jututtamaan jotakin puhumisen vuoksi. Ja eniten häiritsee se, ettei tule mieleenkään, on vain omissa oloissaan tai tutun ihmisen kanssa. Ei se, että tulis mieleen, muttei menis, mutta kun usein ei edes tajua, että voisi jutella jollekin oudommalle ihmiselle mitään, enkä tietysti vaikuta sitten kovin vastaanottavaiseltakaan, koska ei tule mieleenkään, että joku outo puhuis mulle tai mä sille!!
En tavallaan hoksaa sitä koskaan, ei sittenkään jos joku kysyy sitä kelloa tai tulta tai muuta. Mulle se on se kellon tai tulen kysyminen ja se on siinä, ei hoksaa, et nyt on tilaisuus jutella, koska en osaa odottaa sitä, en edes käyttäydy niin ja se on hirveä ongelma. Enkä niitä tilaisuuksia olis, mutta kun en tajua niitä tai en osaa odottaa sitä, et joku haluisj utella, niin sitä ei sit tule tai ei ole sellaista skeemaa, et alkais vaan jutteleen tuosta noin.
Ja kun pitäis opettaa itsensä tekemään niin, se on vaikeaa, koska ei ole minkäänlaista näppituntumaakaan, kelle voisi sanoa, tai mitä voisi sanoa, tai milloin pitäisi lopettaa tai tajuta, ettei tässä nyt mua kaivata.
Lainaus: "Musta tuntuu, et ihmiset jopa kiusaantuu, jos mä alan niille jotakin tyhjänpäiväistä juttua tekemään."
Uskon niin että nämä ihmiset kiusaanuvat sen takia koska he aistivat että aiot kertoa heille jotain mitä he eivät kestä, josta ehkä et ole itsekään täysin tietoinen. Me ihmiset ei olla erillisiä olentoja, sen takia he aistivat sen jollain tasolla. Nosta kissa pöydälle ja sano sanottavasi, niin tekisin itse...korjaus: teen:)
En yhtään ymmärtänyt mitä pitäisi kestää. Smalltalk-juttelussa nyt ei ole paljon kestämistä.
Mikä vois esimerkiks olla sellainen kestämis asia? En ymmärtänyt. Mitä joku ei kestäis kuunnella? Kuulumisia? Säätä? Jotakin tavallista asiaa, mitä nyt voi huvikseen jutella?
Ei ole mitään kissaa tai välttämättä mitään erikoista asiaa, mitä pitää mihinkään nostaa.
Ja on kyllä aika ennakkoluuloista alkaa kuvitella, että toisella ihmisellä on joku asia, mitä muut ei kestä, ja se ei itsekkään sitä sinun mukaasi tiedosta?!?! Tuntuu, että siinä pitää olla jo mielikuvitusta vähän liikaa jo!
Eihän todellakaan ole mikään ihmeen pakko jutella jos ei jutututa.
En mäkään koskaan osallistu keskusteluun jos se ei kiinnosta mua, jos kiinnostaa niin sanon mitä ajattelen asiasta, jos seura on sellaista jolle haluan yleensäkkään sanoa mitään. Mun mielestä se riippuu niin kemioissta ihmisten välillä, joillekin voi jauhaa mielellään 'paskaa' ja joidenkin ka ei vaan halua puhua mitään.Joskus on kyllä kiva sanoa jotain ihan asiaan kuulumatonta ja seurata kuinka seura reagoi, jotkut tajuaa sen ja jotkut ei.Mutta jos ei ole sanottavaa niin saa olla hiljaa, ei sitä kukaan estä,kai se kuuluu ihmisoikeuksiin olla hiljaakin.
että olen ihastunut sinuun.
Sieltähän sitä juttua tulee sulta aivan saatanasti, sanoppahan sanottavasi myös keskustelu tilanteissa ja muutenkin ÄÄNEEN niin varmasti viihtyvät muut ja sinäkin paremmin. Että näin se on!
Tuntui kuin olisin lukenut juttua itsestäni! Ja mua ärsyttää kun ei ihmiset ymmärrä mua ja luulee kans ujoks tai epäkohteliaaks! Multa ei tuu tommonen juttelu vaan luonnostaan, enkä jaksa väkisin vääntää mitään juttua, koska en vaan ymmärrä mitä hyötyä siitä olis..Ei musta ehkä tunnu että niille ihmisille olis mitään haittaa siitä että puhuisin niille, mutta jos voi olla puhumatta niin miksei ole. Tuntuu hyvin kiusaantuneelta jos alan siinä jotain väkisin jutustelee..
Kerran mun kaveri otti asian puheeks, että sen mielestä oon välillä tosi ujo, enkä ollut edes itse huomannut asiaa! Enkä ymmärrä miten se on voinu jäädä multa huomaamatta. Jos haluan puhua ihmisten kanssa niin kyllä puhun, enkä jännitä tälläisiä puhumistilanteita ollenkaan, mutta useimmiten en vaan tajuu, että jossakin kohtaa olisi edes pitänyt puhua. Mulla on silti paljon kavereita, joiden kanssa viihdyn ja puhun ihan luontevasti edes ajattelematta koko asiaa ja saan myös uusia tuttavuuksia, joten sekään ei ole ongelma. Isossa porukassakaan en jännitä puhua, mutta en vaan aina tajua miksi pitäisi monen ihmisen kanssa päällekkäin huutaa, jos ei ole mitään tärkeää asiaa. Tälläisessäkin tilanteessa ihmiset luulevat, että mua ujostuttaa jotenki tosi paljon tai oon tosi kiusaantunut, mutta kun en edes ajattele mitään. Eipä tällä mun tekstillä mitään tarkotusta ollut, mutta oli kiva kuulla, että samanlaisia ihmsisiä kun mä, täältä löytyy!
"Ei mulla olen niille asiaa, enkä mä oleta, että niillä on mulle asiaa, enkä mä koe, että mun "pitää" puhua vain smalltalkin vuoksi, koska miksi pitäisi."
"Jos joku ihminen ei ole mun elämässä, enkä mä ole sen elämässä, eikä mulla ole sen kanssa mitään yhteistä tietääkseni, ja tuskin koskaan tulee olemaankaan, niin en puhu, ei vaan tule mieleenkään."
"Mutta en mä osaa odottaa, että ihmiset odottais mun puhuvan niille tai en kuvittele, että joku alkaa vääntämään jotakin hyvääpäivääkirvesvartta mun kanssa, jos ei muutenkaan ala."
"Joskus olen pitänyt itseäni ujona, mutta en silti ole ujokaan. En hoksaa, että pitää puhua ihan puhumisen vuoksi. Minä puhun kun on asiaa tai on joku kontakti johonkin ihmiseen. Musta tuntuu, et mä vaan häiritsen niitä, jos ei ole oikeasti asiaa."
Piti vielä sanoa, että varsinkin nää kommentit on ihan kun mun suusta...
Inhoan itsekin tilanteita, joissa pitäis vaan ruveta vääntämään jollekkin että "Kaunis päivä tänään." vaikka oikeesti haluis vaan syödä siinä ravintolassa sen pihvin loppuun ihan rauhassa :P En pitäis itseäni ujona, mutta pää on joskus ihan tyhjä, kun pitäis väkisin jotain selittää. Pystyn sanomaan asiani ihan rohkeasti, silloin kun sitä on. Mitä nyt mulla onkin usein aika hiljanen ääni, koska en yleensä halua kailottaa koko kansalle.