Tänään itkin vuolaasti yllättävää asiaa: imetyksen loppumista. Pettymystä? Huonouden tunnetta? Ainakin niitä, mutta myös hämmennystä siitä, että ehkä olisinkin halunnut voida imettää. En vain pystynyt. Maitoa kyllä riitti, liiaksikin, mutta en ole koskaan osannut nauttia imettämisestä. Okei, ollaan rehellisiä, imettäminen on minusta suorastaan vastenmielistä. Minusta tuntui, että tein väkivaltaa itselleni, kun imetin vastoin omia tuntemuksiani. Kun lopetin esikoisen imettämisen 4 kuukauden jälkeen, olin helpottunut. Kun sain kuulla odottavani toista lastamme mietin kauhuissani, pitäisikö minun taas imettää. Aloitin imetyksen, koska se ”kuuluu asiaan”, ja jopa jossain alkuvaiheessa ilokseni tuumasin, että tämähän on vähemmän kamalaa kuin edellisellä kerralla. Kunnes tulivat ilmavaivat, joihin kokeiltiin Cuplatonta, hierontaa ja äidin maidotonta diettiä. Ja sitten kamppailtiin suihkutissien kanssa, kun selällään imetyskään ei auttanut. Viimenen pisara oli eräs tiheän imun päivä, jolloin en ehtinyt pitämään 3-vuotiasta sylihätäistä sylissäni vauvan jatkuvan imuttelun takia. Tästähän kärsii koko perhe!
Luulin siis asian olevan selvä kuin pläkki, imetys oli ohi tällä kertaa surkealla 1,5 kuukauden ajalla, ja se siitä. Kunnes tänään juttelin kahvilassa muiden äitien kanssa, siis sellaisten tosiäitien, jotka ottivat tissinsä esille ja imettivät lapsiaan samalla kun kutoivat sukkia. Minä nöyränä kaivoin pullon laukustani ja hiivin lastenhoitohuoneeseen korviketta lämmittämään… Kotimatkalla en pystynyt estämään kyyneleitä, jotka valuivat vielä ruokaa laittaessa, syödessä ja esikoisen kanssa leikkiessä. Minähän suren omaa päätöstäni imetyksen lopettamisesta! Mistä on kyse? Mikä olikaan oikea syy lopettamiselle? Ja miksi tämä herättää näin paljon tunteita? Tajusin, että oikeasti olisin halunnut onnistua imettämisessä (edes ne 3 – 4 kuukautta), mutta jossain sieluni sopukoissa oli lukko, joka esti sen.
Niin, puolitoista kuukautta on aika lyhyt aika selvittää imetyksen onelmia. Minä luovutin, koska mnulla ei ollut motivaatiota imettää. Se, että tämä askarruttaa kuitenkin näin paljon kertonee jotain äitiyden luonteesta: lapselle on annettava jotain itsestään. Onneksi koen muuten vahvasti olevani hyvä äiti. Minulla on paljon muutakin annettavaa kuin vain maito rinnoistani. Jostain syystä koen tämän päätöksen johdosta itseni ehjemmäksi. Anteeksi, rakkaat lapseni, jos koette jääneenne paitsi jostakin – minä kuitenkin rakastan teitä entistäkin enemmän, kun voin tehdä sen omana itsenäni!
Luulin siis asian olevan selvä kuin pläkki, imetys oli ohi tällä kertaa surkealla 1,5 kuukauden ajalla, ja se siitä. Kunnes tänään juttelin kahvilassa muiden äitien kanssa, siis sellaisten tosiäitien, jotka ottivat tissinsä esille ja imettivät lapsiaan samalla kun kutoivat sukkia. Minä nöyränä kaivoin pullon laukustani ja hiivin lastenhoitohuoneeseen korviketta lämmittämään… Kotimatkalla en pystynyt estämään kyyneleitä, jotka valuivat vielä ruokaa laittaessa, syödessä ja esikoisen kanssa leikkiessä. Minähän suren omaa päätöstäni imetyksen lopettamisesta! Mistä on kyse? Mikä olikaan oikea syy lopettamiselle? Ja miksi tämä herättää näin paljon tunteita? Tajusin, että oikeasti olisin halunnut onnistua imettämisessä (edes ne 3 – 4 kuukautta), mutta jossain sieluni sopukoissa oli lukko, joka esti sen.
Niin, puolitoista kuukautta on aika lyhyt aika selvittää imetyksen onelmia. Minä luovutin, koska mnulla ei ollut motivaatiota imettää. Se, että tämä askarruttaa kuitenkin näin paljon kertonee jotain äitiyden luonteesta: lapselle on annettava jotain itsestään. Onneksi koen muuten vahvasti olevani hyvä äiti. Minulla on paljon muutakin annettavaa kuin vain maito rinnoistani. Jostain syystä koen tämän päätöksen johdosta itseni ehjemmäksi. Anteeksi, rakkaat lapseni, jos koette jääneenne paitsi jostakin – minä kuitenkin rakastan teitä entistäkin enemmän, kun voin tehdä sen omana itsenäni!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Itkin, kun jouduin lopettamaan toisen vauvani imetyksen 2,5 kuisena jatkuvan rintatulehduksen ja antibioottikierteen takia. Lääkäri sanoi että nyt se on loppu, vauva kärsii jo tuosta antibioottikierteestä ja rintatulehdus tulee uusimaan koko aika. Anelin lääkäriltä, että enkö kerran saisi vielä imettää kun menen kotiin, mutta kielto oli ehdoton ja kyllähän hän oli ihan oikeessa, niin monta rintatulehdusta olin jo kaikista kotikonsteista, lääkekuureista ja suihkuttamisista huolimatta käynyt läpi. Istuin jopa kesähelteellä hiekkalaatikolla villahuivi käärittynä rintakehän ympärille, ettei vaan tuulenpuuska aiheuttaisi uutta tulehdusta, mutta mikään ei auttanut. Siitä on nyt 20-vuotta, ja vieläkin asia painaa minua. Tosin lapsi on vanttera, voimakas ja terve, hyväkuntoinen mies.
Älä huoli ainakaan muiden mielipiteiden takia, sinulla itselläsi oli oikeus tähän päätökseen.
ja ota pullo rohkeasti kouraan ja lapselle suuhun.
Ole ylpeä lapsestasi ja unohda tyhmät lauseet ja mulkaisut.
On niin monia syitä miksi lopettaa ja joutuu lopettaamaan imetyksen ettei kenelläkään pitäisi olla mitään sanomista asiaan kun ei taustoja tiedä ja kuka on sanomaan mikä on hyvä syy ja mikä huono.
hymyä huuleen :)
Juu. Olen samaa mieltä edellisten kanssa. jokainen hoitaa lapsiaan niin kuin arhaaksi näkee. Täällä keskusteluissa usein syyllistetään äitejä imetyksen lopettamisesta jne. Itselläni 4kk:n ikäinen poika. Imetän häntä vielä, mutta aion pikku hiljaa lopetella. Enkä edes vaivaudu selittämään kenellekään miksi.
Tsemppiä sulle ja kaikille muille pienokaisten vanhemmille.
Kiitos ymmärtävistä kommenteistanne!