Kellariuni

Olin mummolassa ja menin jyrkkiä portaita kellariin. Rappujen alapäässä oli iso kasa kuivia heiniä ja kasassa oli pieniä valkoisia Tähtimö-nimisiä kukkia. Kellarissa oli myös täysiä viljasäkkejä, säkit oli sidottu suistaan kiinni narulla. Minulla oli pieni poikavauva mukana ja meillä oli mustat hupulliset kaavut päällä. Noiduin kovin sanoin pahoja henkiä pois, välillä vauva oli lattialla kellimässä. Sitten menimme yläkertaan ja katsoin, että kellarin menoaukko oli vauvalle vaarallinen ja sanoin, että se pitää vahvistaa.
Voisiko joku ystävällisesti tulkita?
2121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

unessa merkitsee tavallisesti uneksijan alitajuntaa, tiedostamatonta osaa persoonasta.
Sinun kellarissasi näyttäisi olevan rehua, ravintoa tulevia aikoja varten, mutta pelkäätkö sieltä löytyvän jotain uhkaavaa kun noidut henkiä pois sieltä?
Poikavauva voisi olla uusi suhde tai joku uusi hanke (siis jos sinulla ei todellisuudessa ole pientä lasta). Olette pukeutuneet peittäviin kaapuihin. Haluatteko peittää toisiltanne jotain?
Pelkäätkö sisimmässäsi olevan jotain minkä selville saaminen olisi "lapselle" vaarallista koska haluat estää sitä menemästä kellariisi?

Äänestä
  • Saattaahan siellä alitajunnassa olla jotakin uhkaavaakin, kun ei sitä voi läpikotaisin tuntea, uskon jopa että onkin, ehkä henkisen jaksamisen asioita, siinä mielessä en tunne, että siellä edes olisi kovin paljon ravintoa tulevia aikoja varten. Uusi suhde tekisi terää, vaikkei sellaista olekaan näköpiirissä ainakaan vielä, lasta ei ole. Kyllä tuo tulkintasi oikeaan osui ainakin osittain, kiitos sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Unisielu kirjoitti:

Olin mummolassa ja menin jyrkkiä portaita kellariin. Rappujen alapäässä oli iso kasa kuivia heiniä ja kasassa oli pieniä valkoisia Tähtimö-nimisiä kukkia. Kellarissa oli myös täysiä viljasäkkejä, säkit oli sidottu suistaan kiinni narulla. Minulla oli pieni poikavauva mukana ja meillä oli mustat hupulliset kaavut päällä. Noiduin kovin sanoin pahoja henkiä pois, välillä vauva oli lattialla kellimässä. Sitten menimme yläkertaan ja katsoin, että kellarin menoaukko oli vauvalle vaarallinen ja sanoin, että se pitää vahvistaa.
Voisiko joku ystävällisesti tulkita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu