Luin tuossa alempana olevan tarinan, ja ajattelin kertoa nyt omani.
Itse olin puolitoistavuotias kun minut haettiin lopullisesti kotiin. Vanhempieni adoptioprosessi oli pitkä eikä mitenkään helppo, ja voin vain kuvitella miltä tuntui vihdoin ja viimein saada pellavapäinen tyttö kotiin!
Lapsuuteni meni hyvin, sain paljon rakkautta. Olen aina tiennyt adoptiostani, enkä muista koskaan reagoineeni siihen kovinkaan voimakkaasti. Joskus pienenmpänä kyselin miksei minulla ole siskoja tai veljiä, johon äiti aina kärsivällisesti vastasi että onhan sinulla, sinä vain et asu heidän kanssaan.
Äiti sanoi myös, että minun saaminen oli heille lottovoitto.
Ja lohdutti minua: "adoptiolapsella on jotakin vähän enemmän kuin muilla lapsilla. Sinulla on kolme isää: biologinen isä, adoptioisä ja Taivaan Isä". :)
Tiedän taustani ja olosuhteet jotka adoptioon johtivat, minulla on kuusi sisarusta jotka kaikki olen tavannut ja joihin olen yhteydessä silloin tällöin. Molemmat biologiset vanhempani olen tavannut myös. Olen onnellinen että nimillä on nyt kasvot, ja ettei tarvitse arvuutella. Taustani on rankka, mutta on minulle parempi, että tiedän.
Valitettavasti adoptiovanhempani erosivat ollessani 12 vuotias, osittain siksi että adoptioäitini on alkoholisti. Asuin isäni luona, ja minulla oli todella vaikea teini-ikä. Kaikki kunnia isälle kun jaksoi minua niin hyvin!!
No, nyt olen 24-vuotias, asun avoliitossa ja opiskelen, kaikki on hyvin.
Joskus mietin taustaani ja jossittelen, mutta tiedän että elämäni on ollut paljon parempaa ja helpompaa kuin mitä se olisi ollut biologisten vanhempieni kanssa. En syytä heitä mistään, enkä ole katkera mistään, en edes siitä ettei adoptioperheessäkään mennyt kaikki hyvin.
Kokemukset ovat kasvattaneet minua paljon, ja voin sanoa olevani aikasta vahva. Enkä malttaisi millään odottaa omaa jälkikasvua ja vanhemmuuden iloja ja suruja :)
Voimia kaikille adoptoiduille ja heidän vanhemmilleen, ja kaikille adoptiota suunnitteleville! Toivon teille kaikille kaikkea hyvää!
Itse olin puolitoistavuotias kun minut haettiin lopullisesti kotiin. Vanhempieni adoptioprosessi oli pitkä eikä mitenkään helppo, ja voin vain kuvitella miltä tuntui vihdoin ja viimein saada pellavapäinen tyttö kotiin!
Lapsuuteni meni hyvin, sain paljon rakkautta. Olen aina tiennyt adoptiostani, enkä muista koskaan reagoineeni siihen kovinkaan voimakkaasti. Joskus pienenmpänä kyselin miksei minulla ole siskoja tai veljiä, johon äiti aina kärsivällisesti vastasi että onhan sinulla, sinä vain et asu heidän kanssaan.
Äiti sanoi myös, että minun saaminen oli heille lottovoitto.
Ja lohdutti minua: "adoptiolapsella on jotakin vähän enemmän kuin muilla lapsilla. Sinulla on kolme isää: biologinen isä, adoptioisä ja Taivaan Isä". :)
Tiedän taustani ja olosuhteet jotka adoptioon johtivat, minulla on kuusi sisarusta jotka kaikki olen tavannut ja joihin olen yhteydessä silloin tällöin. Molemmat biologiset vanhempani olen tavannut myös. Olen onnellinen että nimillä on nyt kasvot, ja ettei tarvitse arvuutella. Taustani on rankka, mutta on minulle parempi, että tiedän.
Valitettavasti adoptiovanhempani erosivat ollessani 12 vuotias, osittain siksi että adoptioäitini on alkoholisti. Asuin isäni luona, ja minulla oli todella vaikea teini-ikä. Kaikki kunnia isälle kun jaksoi minua niin hyvin!!
No, nyt olen 24-vuotias, asun avoliitossa ja opiskelen, kaikki on hyvin.
Joskus mietin taustaani ja jossittelen, mutta tiedän että elämäni on ollut paljon parempaa ja helpompaa kuin mitä se olisi ollut biologisten vanhempieni kanssa. En syytä heitä mistään, enkä ole katkera mistään, en edes siitä ettei adoptioperheessäkään mennyt kaikki hyvin.
Kokemukset ovat kasvattaneet minua paljon, ja voin sanoa olevani aikasta vahva. Enkä malttaisi millään odottaa omaa jälkikasvua ja vanhemmuuden iloja ja suruja :)
Voimia kaikille adoptoiduille ja heidän vanhemmilleen, ja kaikille adoptiota suunnitteleville! Toivon teille kaikille kaikkea hyvää!
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja Taivaan Isän siunausta!
Me olemme adoptiojonossa ja odotamme myös että ehkä jonakin päivänä saamme kuulla ilouutisen omasta lapsesta.