Tämän päivän

mietteitä

Tänään minulla on ollut hyvä päivä.Söin aamupalan rauhassa, mihinkään kiirehtimättä. Kukaan ei soittanut; tule tänne, käy sielä tuo tai vie sitä tai tätä. Sieluni ja ruumiini saa levätä. En olekkaan tänään niin kipuisa.Luntakin on satanut, joka valaisee luonnon ja mielen, joskin tietää ehtoolla lumitöitä. Luen rauhassa lukematta jääneitä lehtiä, tulleita kirjeitä ja muutaman kortin kuunnellen toisella korvalla klassista; Friedrich Händeliä, Pellavatukkainen tyttö; Claude Debyssy jne. Katseeni kulkee pitkin pirttiä, sellaiseksi tämä on rakennettu aikoinaan ja "entrattu" ajanmyötä aivan asuttavaan kuntoon. Ei minun huushollini mikään loisto huusholli ole mutta puhdasta minulla on, vaikka harvase päivä juoksen läheisen asioita. Liian paljon olen heissä kiini. Nuoria ovat. Mutta tänään. Tänään vain olen.Katson miten lintulaudalla väki tungeksii, heilläkin on hierarkiansa. Havuilla osin peitetyt kukkapenkit lumen alla. Vihreiden oksien järjestelmällisyys häivähtää katsojan silmiin. - Muistan vanhempani. Heidän elämäntyönsä. Nöyrä kiitos kohoaa sinne jonnekin.
Istun juomaan kupposen vahvaa pannukahvia, eilen leipomani tiikerikakun kera. Lapsenlapseni tekemä pieni kaunis jouluinen pellavaliina, tulppaani maljakon alla muistuttaa menneestä keskitalven juhlasta. Olen kiitollinen tästä hetkestä. Juon toisen kupillisen vielä kahvia, lisään hellaan puita. Ihailen luontoa. Katson toiveikkaana tuleviin päiviini.

7

621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tähän

      osaisi vastata! On tasaisen tylsää.

      • sellaista tuli

        mieleesi ! Empä edes osannut tuolta kantilta asiaa ajatellakaan, että siihen joku vastaisi. Minulle tämä päivä todella oli lepo päivä. Vaikka eläkkeellä olenkin. Näitä päiviä on harvemmassa. Itsehän niistä toki vastaan. Jos joku apua tarvitsee autan vointini mukaan. Minulla menoa riittää. -Ihminen vain tarvitsee joskus tasaisen, hiljaisen päivänsä. Tylsää minulla ei ollut.


      • Catleija2
        sellaista tuli kirjoitti:

        mieleesi ! Empä edes osannut tuolta kantilta asiaa ajatellakaan, että siihen joku vastaisi. Minulle tämä päivä todella oli lepo päivä. Vaikka eläkkeellä olenkin. Näitä päiviä on harvemmassa. Itsehän niistä toki vastaan. Jos joku apua tarvitsee autan vointini mukaan. Minulla menoa riittää. -Ihminen vain tarvitsee joskus tasaisen, hiljaisen päivänsä. Tylsää minulla ei ollut.

        Minusta tuo kirjoituksesi oli hyvä. Kuvasit mukavasti omia tuntemuksiasi sillä hetkellä. Se on taito, että osaa antaa arvoa pienille hyville asioille ja nauttia niistä. Tuntui tavallaan aika tutulta,kun luin kirjoitustasi.Olisin voinut olla itse kirjoittajana. Rauhallisia unia.


    • Kirjoitit hyvin,

      ja vaikka olosuhteesi tuntuvat erilaisilta kuin omani nykyisin, olen varmaan lapsena asunut samanlaisissa. Mieleeni tuli äitini, joka ehti auttamaan niitä, jotka apua tarvitsivat.
      Samoin olen itsekin käytettävissä, jos lähellä olevat pyytävät. Tänään oli kiire päivä juuri siksi.

      Lomapäivät ovat meille välillä hyväksi.

      Mukavaa, että kirjoitit! Jatkahan edelleen!

    • Tuoksuvattu

      Tuollaisia kiireettömiä päiviä me jokainen joskus tarvitsemme.
      Silloin on aikaa katsella ympärillensä, palata muistoihinsa ja tutustua itseensä, olla hiljaa omien ajatustensa kanssa.
      Olet onnellinen kun osaat tutkailla sitä mitä sinulla on, olla siihen tyytyväinen ja nähdä ettei elämä muuta kaipaa juuri tähän hetkeen, vaan kaikki on hyvin.

      Kiva kun kirjoitit. Kertomasi antaa monille aiheen katsoa omaan lähinäkymäänsä ja huomata, kaikki on tänään hyvin, huomista ei kannata surra.
      Omassa kiireettömässä aamussani on paljon samaa, hiljaisuutta ja ajatuksia..


      Kaikkea hyvää tuleviin aamuihin ja päiviin Sinulle, missä lienetkin mietteinesi.

    • arjessa

      Onni koostuu pienistä asioista arjessa ja kyvystä huomata ne, sinulla on se taito. Toisin kuin tuolla henkilöllä joka näillä palstoilla säännöllisesti haukkuu kirjoituksia ja kirjoittajia tylsäksi. Älä hänestä välitä, onneton ihminen.

      • Ihmisen onni koostuu pienistä arkipäivän asioista, ja ennenkaikkea kyvystä huomata ne !
        Yleensä ne huomaa silloin on jokin on jo vialla. ja olisi purnauksen paikka.
        Jos on terve (n.suurinpiirtein, ainahan iän myötä tulee jotain remppaa).Miksi emme nauttisi elämästä. Aloittajan kuvaus on hyvä, niin teen joskus itsekkin. Nautin siitä hiljaisesta hetkestä omien ajatusten kanssa. Ilman kiirettä ja ilman mitään "käsikirjoitusta" tulevasta !
        Ne ovat hyvin arvokkaita hetkiä ja joskus tarpeelisia.
        Voi ikäänkuin nollata itsensä!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eroa Orpo! Orpo eroa!

      Suomen kansa vaatii viimein ottamaan meidät huomioon, eikä vain ulkomaalaisia pääomasijoittajia. Koska täällä Suomessa
      Maailman menoa
      289
      3570
    2. Riikan vappumiljardin maksavat sairaat, vanhukset ja kuolleiden omaiset

      Vappumiljardi, eli Riikan päätös laskea yhteisöveroa kaksi prosenttiyksikköä 18 prosenttiin, vie verotuloja noin miljard
      Maailman menoa
      42
      2557
    3. SDP esti Suomen luisumisen kohti 1984 Orwell -yhteiskuntaa

      Äärioikeistohallitus olisi halunnut Stasin tapaan mikrofonit jokaisen kansalaisen kotiin, mutta SDP esti tuon siirtymän
      Maailman menoa
      91
      2179
    4. Odottavan aika on pitkä, Lindtmanin hallitusta tule jo!

      Eilisen perusteella nykyinen hallitus epäonnistui kaikissa vaalilupauksissaan, joten olemme ansainneet uudet eduskuntava
      Maailman menoa
      109
      1993
    5. Wille Rydman (ps) osoitti olevansa kommunisti

      Hän toistaa Neuvostoliiton virhettä. Haluaa pitää palveula yllä maksoi mitä maksoi, vaikkei ole maksavia asiakkaita. --
      Maailman menoa
      47
      1892
    6. Särkyneelle sydämelle

      Särjin sun sydämen En voi lakata itkemästä Minuun tekee kipeää Koska sinuunkin. Että näin.. En ole runoilija😂
      Suhteet
      31
      1687
    7. Menettämisestä

      Ajatteletko, että olet menettänyt mahdollisuutesi häneen? Osaatko sanoa miksi niin tapahtui?
      Ikävä
      131
      1534
    8. Tulli ja Poliisi HAZMAT-suojauksin varustettuna omakotitaloa tutkimassa.

      Todennäköisesti kysymyksessä huumelaboratorio, jossa käsitellään tappavia ja vaarallisia kemikaaleja. Tulli ja poliisi
      Savonlinna
      22
      1253
    9. Nainen sä olet

      Ihailtava ihminen siinä mielessä että teet miten sydän käskee ja toisaalta taas pidättäydyt kaikesta. Pakenet ja lähest
      Ikävä
      66
      1192
    10. Oho! Martina Aitolehti uhoaa ex-mies Esko Eerikäiselle: "Sata tonnii, niin..."

      Martina Aitolehti pitää ex-miehensä Esko Eerikäisen kanssa Martina & Esko podcastia. Pariskunta on ollut naimisissa ja h
      Kotimaiset julkkisjuorut
      122
      1171
    Aihe