Tiheälyöntisyys

Olen saanut lääkityksen (spesicor) sydämen tiheälyöntisyyden vuoksi.
Muuan vuosi sitten sain outoja hengenahdistus kohtauksia jolloin tunsin että pulssini kohosi todella korkeisiin lukemiin, sormia tikkuili, hengittäminen oli vaikeaa, huimasi...yms
Menin lääkäriin jossa otettiin ekg, rytmihäiriöitä ei ollut joskin pulssi oli epätavallisen korkea, siitä tuli sitten oikea tutkimusten kierre, käytiin läpi kilpirauhaset, keuhkot, elintavat, rasitus ekg ja kaikki mahdolliset verikokeet, sydämen ultraäänitutkimus, jossa todettiin sydämen pullistuneen toiselle puolelle ja kysyessäni syytä tähän lääkäri totesi että ehkä rintakehän pienuuden vuoksi, viisi vuotta aikaisemmin oli otettu kauhkokuvat jossa ilmeni sama asia, josta minulle ei silloin kerrottu. Lääkärien mielestä se voi olla synnyinperäistä tai sitten ei??!!

Vuosi sitten sain yhtäkkiä todella paha ahditus kohtauksen (kohtaukset eivät liity rasitukseen), menin lääkäriin, jossa pulssini mitattiin 200. Minut otettiin tarkkailtavaksi yön yli ja aamulla lääkäri määräsi kyseisen spesicor lääkkeen otettavaksi tarpeen mukaan. Lääkettä joudun ottamaan viikottain eli oire ei ole vain satunnainen.

Nyt olen alkanut ihmettelemään miksi en ole saanut oireeseeni todellista perää vaikka monta vuotta kuljin tutkimuksissa, nopea sykehän vanhentaa sydäntä ennenaikaisesi, ja olen vasta 25!!! Stressiä minulla ei ole, joten se ei ole syynä.

Löytyisikö ketään jolla olisi samansuuntaisia kokemuksia? Olisin iloinen jos voisin jakaa ajatuksia aiheesta.
64489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Katso alenpana oleva viesti
Ryrmihäiriöiden vaarat ja nm. Hmm Jake

Äänestä
  • Luin jutun, kiitos vinkistä.

    Itsekkin sain lääkäristä jonkun laitteen joka oli mulla reilun vuorokauden ja mittasi koko ajan pulssia ja piirsi sydänkäyrää. Tohtori sit purki laitteen ja kommentoi vaan että kyllä pulssi näköjään tihenee reilusti, levossa nimenomaan. Rytmihäiriöitä laite ei ollut rekisteröinyt eli niitä mulla ei ole.

    Tarvitsee kai mennä yksityiselle lääkärille että todellista hoitoa saa.

    Äänestä

  • Kaiza kirjoitti:

    Luin jutun, kiitos vinkistä.

    Itsekkin sain lääkäristä jonkun laitteen joka oli mulla reilun vuorokauden ja mittasi koko ajan pulssia ja piirsi sydänkäyrää. Tohtori sit purki laitteen ja kommentoi vaan että kyllä pulssi näköjään tihenee reilusti, levossa nimenomaan. Rytmihäiriöitä laite ei ollut rekisteröinyt eli niitä mulla ei ole.

    Tarvitsee kai mennä yksityiselle lääkärille että todellista hoitoa saa.

    käydä seuraavasti.
    Ne lähettävät kalliisiin tutkimuksiin ja vetävät sinulta rahat, tulosten tullessa lähete takaisin tav. sairaalaan.
    Kannattaa sinnikkäästi käydä jo alunperin tav. lääkärillä ja pyytää häneltä lähete sisätautien erityislääkärille.
    Hän voi olla sama lääkäri jonka luona kävisit yksityisesti, mutta kalliisti.
    Sinnikkyys palkitaan. Lääkäreitä(kään) ei tarvitse heti uskoa.

    Äänestä

Kun sinulla oli myös hengenahdistuskohtauksia niin vikaa on aivan selvästi! Sydän pumppaa niin nopeasti että se ei mahdollisesti kerkiä kierrättää verta tarpeeksi jostain syystä. Kohtauksessa kierre voi pahentua Kun sydän pumppaa koko ajan kovemmin jotta saisit happea. Monimutkaisia asioita ja sydämmessä on melkosesti häiriö mahdollisuuksi on se niin ihmeellinen pumppu.

Tilaa voisi pitää melko vaarallisena kun pulssi on n.200> ja hengenahdistusta! Siitä ei ole enään pitkä matka tajuttomuuteen. Mutta jos silloinkaan ei monitori näytä rytmihäiriöitä niin kyse voi olla sitten jonkin laisesta synnynnäisestä viasta joka on alkanut oireilemaan.

"sydämen ultraäänitutkimus, jossa todettiin sydämen pullistuneen toiselle puolelle"


Sinun pitää päästä alan erikoislääkärin vastaanotolle joka tietää jopa lähes suoralta kädeltä mistä on kyse! Se mitä sille tehdään on sitten asiantuntijan heiniä. Eiköhän tuohon hoito löydy kuitenkin? Jotainhan sille nyt pitää tehdä.
Kun kyse ei ole rytmihäiriöstä ja vika on tullut aikuisiällä? Niin lääkkeellä se ei varmaan hoidu lopullisesti.

Äänestä
  • Sydämen ulträänitutkimuksen tekee tavallisesti juuri kardiologi eli alan erikoislääkäri. Ahdistus ja jännitys voivat sykettä mutta harvoin noin korkealle. Jos tykyttely alkaa äkillisesti ja loppuu äkkiä voi kyseessä olla ylimääräinen oikorata sydämen oikean eteisen ja kammion välillä vähän samaan malliin kuin uimari Sievisellä. Silloin ensiapuna voi kokeilla sydämen kaulavaltimon hieromista oikealta puolen 10 sekunnin ajan sykkeen tunnustelukohdalta, putkeen puhaltamista ja muita Vagushermon motivointikikkoja. Jos taju menee tai kohtaus jatkuu niin kannattaa hakeutua ensiapuun.

    Äänestä

  • Entinen LK kirjoitti:

    Sydämen ulträänitutkimuksen tekee tavallisesti juuri kardiologi eli alan erikoislääkäri. Ahdistus ja jännitys voivat sykettä mutta harvoin noin korkealle. Jos tykyttely alkaa äkillisesti ja loppuu äkkiä voi kyseessä olla ylimääräinen oikorata sydämen oikean eteisen ja kammion välillä vähän samaan malliin kuin uimari Sievisellä. Silloin ensiapuna voi kokeilla sydämen kaulavaltimon hieromista oikealta puolen 10 sekunnin ajan sykkeen tunnustelukohdalta, putkeen puhaltamista ja muita Vagushermon motivointikikkoja. Jos taju menee tai kohtaus jatkuu niin kannattaa hakeutua ensiapuun.

    ei oo ihme että oot entinen tohtori kun neuvot menemään ensiapuun jos taju lähtee hihii =D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaiza kirjoitti:

Olen saanut lääkityksen (spesicor) sydämen tiheälyöntisyyden vuoksi.
Muuan vuosi sitten sain outoja hengenahdistus kohtauksia jolloin tunsin että pulssini kohosi todella korkeisiin lukemiin, sormia tikkuili, hengittäminen oli vaikeaa, huimasi...yms
Menin lääkäriin jossa otettiin ekg, rytmihäiriöitä ei ollut joskin pulssi oli epätavallisen korkea, siitä tuli sitten oikea tutkimusten kierre, käytiin läpi kilpirauhaset, keuhkot, elintavat, rasitus ekg ja kaikki mahdolliset verikokeet, sydämen ultraäänitutkimus, jossa todettiin sydämen pullistuneen toiselle puolelle ja kysyessäni syytä tähän lääkäri totesi että ehkä rintakehän pienuuden vuoksi, viisi vuotta aikaisemmin oli otettu kauhkokuvat jossa ilmeni sama asia, josta minulle ei silloin kerrottu. Lääkärien mielestä se voi olla synnyinperäistä tai sitten ei??!!

Vuosi sitten sain yhtäkkiä todella paha ahditus kohtauksen (kohtaukset eivät liity rasitukseen), menin lääkäriin, jossa pulssini mitattiin 200. Minut otettiin tarkkailtavaksi yön yli ja aamulla lääkäri määräsi kyseisen spesicor lääkkeen otettavaksi tarpeen mukaan. Lääkettä joudun ottamaan viikottain eli oire ei ole vain satunnainen.

Nyt olen alkanut ihmettelemään miksi en ole saanut oireeseeni todellista perää vaikka monta vuotta kuljin tutkimuksissa, nopea sykehän vanhentaa sydäntä ennenaikaisesi, ja olen vasta 25!!! Stressiä minulla ei ole, joten se ei ole syynä.

Löytyisikö ketään jolla olisi samansuuntaisia kokemuksia? Olisin iloinen jos voisin jakaa ajatuksia aiheesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu