Oksettaa, p**kattaa, hävettää

Aatelkaa mä olen kohta kolkyt vee. Käyn aikuiskoulutuskeskuksessa kursseilla. Yhtenä aamuna kun ajelin kouluun alkoi mahassa tuntumaan perhosille, kamalasti alkoi väsyttämään. Mietin että jos kerran kakattaa niin tee sitten housuun kun ei ole vessaa lähellä. Koulun pihalle pääsin ja jouduin juoksemaan vessaan. Metriä ennen vessan ovea tunsin että nyt se tulee ja se tuli! Siis musta tuntu että maailma kaatuu, viimeksi varmaan alle kolme vuotiaana tullu paskat housuun, nyt se piti kokea uudestaan. Tämä minun paniikkitauti on saanut uuden käänteen, ennen oksetti ihan kamalasti nyt saa myös pelätä sitä että housut "likaantuu". Söin Efexoreita 75mg puoli toista vuotta, sitten kolesteroolit alkoi nousta ja annosta vähennettiin 37,5 mg ja kohta vuosi on väännetty niitä. Oon miettiny et joutuuko näistä kärsimään koko loppu elämänsä? Onko kukaan päässyt eroon näistä iän karttuessa? Onhan tämä noloa perheenäidille. Lapset on sentään oppineet kuivaksi, entäs miten äiti saatas?
172281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onks tää provo?

Äänestä

provo...palaan myöhemmin asiaan kun nyt kiire.
Jotenkin tuntuu tutulta ja varsinkin kun mainitsit oksetus-jutun.

Äänestä

Ihanaa! Ei se, että paskot housuun, vaan se, etten ole ainut. Ymmärrän tunteesi tasan tarkkaan, kun minulle on näitä "vahinkoja" sattunut useamman kerran. Ja tietysti semmoisissa paikoissa, joista on sitten lähdettävä pois, esim. kaupassa, kerran olin lääkärille menossa ym.

Sitten siitä tulee paniikkiin lisäoire, kun alkaa pelkäämään, että aina, kun johonkin pitäisi mennä, tulee paskat housuun. Siitä on tullut mulle välttämiskäyttäytymistä, enkä paljon haluaisi kotoa poistua em. pelon takia. Pakkohan täältä on välillä lähteä ihmisten ilmoille, mutta kyllä on strategia tarkkaan harkittava, että "tarpeen" tullen tietää mitä tekee.

Kirjoittele lisää ja kerro, miten pärjäät "oireesi" kanssa. Samoin sinä toinen, joka myös kerroit samasta vaivasta.

Oikein naurattaa tämä yksi vastaus, jossa luki, että "PROVO?". Sieluni silmin pystyn näkemään hämmentyneen ilmeen, että aikuinenko paskoo housuun ;-) :-)

Äänestä
  • Tulee aina paskahätä ku kohtaus iskee ;o(

    Äänestä

  • ja minä toivoisin että tämä olisi oikeasti provo! Kertoisit miten saisin jutusta sellaisen, tekisin sen! Pitänee varmaan pikkuhousuja ja farkkuja alkaa kuljettamaan mukana, et voi vaihtaa puhtaat vaatteet päälleen loppu päiväksi. Vai pitäskö suoraan panna vaippa. Toisaalta niin huvittaa ja toisaalta säälittää kun minä itse voin tehdä itselleni tällaista. Miten, miten, miten ihmeessä aikuinen on tällainen, miks ei vois vaan olla terve. Ei olis huolen häivää missä vessa missäkin paikassa on, että jos vaikka iskee hätä tai alkaa oksettaan. Varsinkin kylässä, kesken kahvittelu hetken...On joo teillä tosi hyvää kakkua, mutta nyt täytyy, yök, mennä.... Just joo, ettei vois enempää hävettää.
    Sen verran oon noista aamukoulumatkoista viisastunu, et kuuntelen musiikkia niin kovalla kun raatiosta lähtee ääntä ja laulan mukana. Ajatukset ei sillon pääse valloilleen. Sit mä oon veljeni ottanu salaiseksi tukihenkilökseni ja mietin sen elämää ja perhettä "tuskan hetkellä". Mietin tossa et pitäsköhän ostaa joku mp3 soitin tai vastaava ni vois missä vain kuunnella musaa, ja ajatukset ei karkais. Onhan se tietysti hieman "junttimaista" olla kuulokkeet päässä joka paikassa mut ennemmin niin kuin et paskat ois housussa! Huomattavasti hajuttomampi vaihtoehto. Mutta te jotka ymmärrätte tilanteen vakavuuden niin pankaa toki kuulumisia ja muutenkin miten pärjäätte. Missä tilanteissa tulee vessaa ikävä jne....

    Äänestä

  • aloittaja" kirjoitti:

    ja minä toivoisin että tämä olisi oikeasti provo! Kertoisit miten saisin jutusta sellaisen, tekisin sen! Pitänee varmaan pikkuhousuja ja farkkuja alkaa kuljettamaan mukana, et voi vaihtaa puhtaat vaatteet päälleen loppu päiväksi. Vai pitäskö suoraan panna vaippa. Toisaalta niin huvittaa ja toisaalta säälittää kun minä itse voin tehdä itselleni tällaista. Miten, miten, miten ihmeessä aikuinen on tällainen, miks ei vois vaan olla terve. Ei olis huolen häivää missä vessa missäkin paikassa on, että jos vaikka iskee hätä tai alkaa oksettaan. Varsinkin kylässä, kesken kahvittelu hetken...On joo teillä tosi hyvää kakkua, mutta nyt täytyy, yök, mennä.... Just joo, ettei vois enempää hävettää.

    kuinka kauan noi sun olot kestää elikkä jos sulle tulee oksettava olo kauanko se kestää ja kuinka usein päivässä se tulee?!
    kiitos jos vastaat!osaat ehkä auttaa mua!

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    kuinka kauan noi sun olot kestää elikkä jos sulle tulee oksettava olo kauanko se kestää ja kuinka usein päivässä se tulee?!
    kiitos jos vastaat!osaat ehkä auttaa mua!

    tilanteesta ja seurasta, miten pian pystyn palaamaan ns. normaaliin. Aikaa en ole koskaan ottanut, mutta todennäköisesti oksettava olo ei kestä hirvittävän kauaa, mutta tuntuu ikuisuudelta. Sanosinko että muutaman minuutin. Oksetuksen ohella tulee tuskainen kuuma hiki ja kuolaa nousee suuhun paljon. Oksennusta ei onneksi tule ihan koko mahallista et parista kolmeen yökkään. Yleensä niitä nyt ei tule kun kerran päivässä, mutta tietenkin sitten jos päivän aikana tapahtuu jotain erityistä ja erikoisia tilanteita tulee eteen. Koulupaperista hoksaa millon ollu oksettavaolo kun sivut on täynnä tärisevälä käsialalla tehtyjä raapustuksia. Niillä olen saanut huomion pois itestäni. Toivottavasti vastauksesta oli apua!

    Äänestä

  • aloittaja" kirjoitti:

    ja minä toivoisin että tämä olisi oikeasti provo! Kertoisit miten saisin jutusta sellaisen, tekisin sen! Pitänee varmaan pikkuhousuja ja farkkuja alkaa kuljettamaan mukana, et voi vaihtaa puhtaat vaatteet päälleen loppu päiväksi. Vai pitäskö suoraan panna vaippa. Toisaalta niin huvittaa ja toisaalta säälittää kun minä itse voin tehdä itselleni tällaista. Miten, miten, miten ihmeessä aikuinen on tällainen, miks ei vois vaan olla terve. Ei olis huolen häivää missä vessa missäkin paikassa on, että jos vaikka iskee hätä tai alkaa oksettaan. Varsinkin kylässä, kesken kahvittelu hetken...On joo teillä tosi hyvää kakkua, mutta nyt täytyy, yök, mennä.... Just joo, ettei vois enempää hävettää.
    Sen verran oon noista aamukoulumatkoista viisastunu, et kuuntelen musiikkia niin kovalla kun raatiosta lähtee ääntä ja laulan mukana. Ajatukset ei sillon pääse valloilleen. Sit mä oon veljeni ottanu salaiseksi tukihenkilökseni ja mietin sen elämää ja perhettä "tuskan hetkellä". Mietin tossa et pitäsköhän ostaa joku mp3 soitin tai vastaava ni vois missä vain kuunnella musaa, ja ajatukset ei karkais. Onhan se tietysti hieman "junttimaista" olla kuulokkeet päässä joka paikassa mut ennemmin niin kuin et paskat ois housussa! Huomattavasti hajuttomampi vaihtoehto. Mutta te jotka ymmärrätte tilanteen vakavuuden niin pankaa toki kuulumisia ja muutenkin miten pärjäätte. Missä tilanteissa tulee vessaa ikävä jne....

    Eniten kaipaa vessaa tai ainakin tietoa siitä, missä vessa on, kun jonnekin lähtee. Aina sekään ei riitä. Kun se hätä tulee, se tulee sellaisella voimalla, että mikään ei auta. Peräsuolessahan on jokaisella ns. sulkijalihas, jonka pitäisi estää tällaiset tilanteet. vaan miten sen voisi estää, kun sillä hetkellä, kun vessaan tulee tarve, maha on niin löysä, että mitkään sulkijalihakset ei pidättele. Se vain yksinkertaisesti tulee ja on ihan velliä. Ihan kuin ripuli, vaikka ei varsinaisesti ripulia olekaan.

    Nyt on ollut rauhallisempaa joitain viikkoja (pitäis varmaan koputtaa maalaamatona puuta). Kun vaiva oli pahimmillaan, otin Imodiumia ja laitoin housuihin näitä virtsanpidätyskyvyttömyyteen tarkoitettuja siteitä. Sinne persuspuolelle ja useampia. Pelkkä tieto auttoi jonkun verran. Kokeilkaa, jos auttaisi vaikkapa korvienvälin kautta ;-)

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    tää kuraruljanssi alako heti kun alotin Citalopramin syönnin.Ei varmasti uskalla pierasta,kun wc-pöntöllä,kun usseinmiten se pieru tulloo evvään kanssa.Jos syönnistä on männy vaikka puol tunttii,niin eikun vessaan.Nyt kun mie oon sairaslomalla,assii ei silleesti haittoo,mut esim.kun lähen kauppaan tai muille asioille,en uskalla syyvä mittää ennen sitä,koska se on niin pidättelemätöntä se kura,jotta se tulloo,vaikka kuinka persettäs rypistelet.Housuun ei oo vielä karanna,vaan ei oo ettäällä ollu!!

    Äänestä

minullekin. Tulee yhä vuosikymmenten jälkeen, kun tosi paha paikka. Ei kun nappia huuleen ja vessaan. En minä siitä sen kummempia, kuuluu kuvioon. Onneksi on ollut vessa lähellä. Tämän ymmärtää kun muistaa nuo mitä tuonne vinkkeihin suomensin. Stressireaktio äärimmäisessä hengenhädässä, meillä siis liioiteltuna. Ei vastaa todellista tilannetta. Näin minä sen näen ja läheiseni ovat kai jo tottuneet siihen.

Äänestä

ollut, kun näit paniikkikohtauksia alkoi nuorena
tulemaan. Byt olen jo vanhempi ja kun lääkitys
kohdallaan, niin auttanut. Eiköhän monenkin
paniikki-oireisen ongelmissa nää vatsavaivat
aika yleisiä, mutta ehkä ne koetaan niin hävettäviksi, ettei niistä uskalleta kertoa?
Ainakin saamiesi vastausten perusteella monta
kohtalotoveria löyty eli hyvä kun uskalsit tästäkin aiheesta kirjoittaa.

Äänestä
  • Minäkin olen luullut tähän asti, että panikoimiseen ei kuulu nämä mahajutut. En muista, että olisin mistään lukenut mahavaivoista paniikkikohtauksen yhteydessä. Tietoahan siitä muuten löytyy vaikka kuinka, mutta toi housuun p------nen ei ole tullu esiin missään paniikkihäiriötä koskevassa artikkelissa.

    Hyvä, että aloittaja otti "aloitteen" käsiinsä ja uskalsi avata tämän keskustelun. Eihän se niitä mahavaivoja lopeta, mutta tieto, ettei ole ainoa, helpottaa kummasti. Kiitos sinulle, aloittaja!

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Minäkin olen luullut tähän asti, että panikoimiseen ei kuulu nämä mahajutut. En muista, että olisin mistään lukenut mahavaivoista paniikkikohtauksen yhteydessä. Tietoahan siitä muuten löytyy vaikka kuinka, mutta toi housuun p------nen ei ole tullu esiin missään paniikkihäiriötä koskevassa artikkelissa.

    Hyvä, että aloittaja otti "aloitteen" käsiinsä ja uskalsi avata tämän keskustelun. Eihän se niitä mahavaivoja lopeta, mutta tieto, ettei ole ainoa, helpottaa kummasti. Kiitos sinulle, aloittaja!

    että jos tästä on jollekkin ollut apua. En minäkään ole paniikkien yhteyksissä lukenut mistään että siihen liittyisi noin voimakkaita mahaoireita. Mutta varmaan siihen kuuluu niin paljon oireita kun on erilaisia ihmisiä. Kyllä monesti mietin että kehtaanko kirjoittaa kokemastani, vaikka täällä kukaan ei tunnekkaan mutta sitten aattelin että ei kait tätä hävetystä tällainen voi enää lisätä. Välillä kärsin ummetuksesta että kun iskee paniikki niin tuotosta sitten on mistä tulla. No, hyvähän tuo on että ei kuitenkaan lahkeesta lähde valumaan... Ainoa pelastus mulle on tää huumori. Vai voiko joku väittää että ei olis koomista kun aikuinen hädässään vetäsee lastin housuun? =) Toivottavasti tästä ei tarvi kärsiä koko loppuelämää...

    Äänestä

  • "aloittaja" kirjoitti:

    minullakin menee vatsa kuralle,mutta ei sentään housuun asti. Ja sitä kestää useamman päivän samoin kuin etova olo.

    Äänestä

  • niin myös kirjoitti:

    minullakin menee vatsa kuralle,mutta ei sentään housuun asti. Ja sitä kestää useamman päivän samoin kuin etova olo.

    sulla voi olla huono olo niin kauan? Eikö se mene millään ohi? Itellä onneksi kestää vaan muutaman minuutin, ei sentään päiviä. Todella harmillista. Ootko kokeillu mitään lääkettä siihen? Mä oon ottanu tavakseni juoda joka aamu Gefiluspiimää, kun se muka rauhottaa vatsaa.

    Äänestä

  • Miten, siis kirjoitti:

    en usko että kefiluskaan auttaa,se varmaan johtuu jotenkin ph:sta.Mulla ei ole mitään ensiapu lääkettä kohtauksiin,vaan syön jatkuvasti optiparia 30mg/päivä.Olen syönyt lääkettä jo vuosia,mutta nyt kesällä jouduin nostamaan annosta 10mg:lla.Viimeinen kohtaus tuli yöllä nukkuessa ja meni helpommin ohi kuin kesällä.Ahdistavaa oloa kesti n.kolme päivää ja pikku hiljaa alkoi parantua. Mutta reilu viikko siinä menee, että tuntee taas olevansa kunnossa.Onneksi minulla on kohtauksia harvoin.

    Äänestä

Mulla on kanssa samoja ongelmia, mutta Luojalle kitos housuun ei ihan vieä oo tullu.
Siis tää on niin nolo ja naurettava vaiva, ettei tiiä itkeäkkö vai nauraa.
Mulla onkin aina kassissa vara alkkarit, side ja muovipussi, JOS sattuu onnettomuus.
On niin inhottavaa että :(

Voimia jokaiselle joka kärsii tästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei voi olla totta kirjoitti:

Aatelkaa mä olen kohta kolkyt vee. Käyn aikuiskoulutuskeskuksessa kursseilla. Yhtenä aamuna kun ajelin kouluun alkoi mahassa tuntumaan perhosille, kamalasti alkoi väsyttämään. Mietin että jos kerran kakattaa niin tee sitten housuun kun ei ole vessaa lähellä. Koulun pihalle pääsin ja jouduin juoksemaan vessaan. Metriä ennen vessan ovea tunsin että nyt se tulee ja se tuli! Siis musta tuntu että maailma kaatuu, viimeksi varmaan alle kolme vuotiaana tullu paskat housuun, nyt se piti kokea uudestaan. Tämä minun paniikkitauti on saanut uuden käänteen, ennen oksetti ihan kamalasti nyt saa myös pelätä sitä että housut "likaantuu". Söin Efexoreita 75mg puoli toista vuotta, sitten kolesteroolit alkoi nousta ja annosta vähennettiin 37,5 mg ja kohta vuosi on väännetty niitä. Oon miettiny et joutuuko näistä kärsimään koko loppu elämänsä? Onko kukaan päässyt eroon näistä iän karttuessa? Onhan tämä noloa perheenäidille. Lapset on sentään oppineet kuivaksi, entäs miten äiti saatas?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu