Tapahtui viikko sitten. Hidasin liikennevaloihin kitkoilla varustetulla autollani. Juuri kun pysähdyin takaa kuului kovaa kahinaa, leveäenkainen nasta-auto tulla muksahti perään
Ei hätää sain uuden auton vakuutusyhtiöltä.
Ei hätää sain uuden auton vakuutusyhtiöltä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olin toissa päivänä odottamassa risteyksen ylitystä kolmion takana, kun katsoin taustapeilistä auton lähestyvän vähän turhan lujaa olosuhteisiin nähden. Tie oli nimittäin ohuen jään peittämä. Koska minua alkoi hieman jännitämään ja vasemmalta ei näyttänyt tulevan ketään tein peliliikkeen ja kiihdytin alta oikealle. Oikealta päin oli tulossa pari odottamaani autoa, joten yli en voinut mennä.
Heh, eikä siinä vielä kaikki. Tämä myöhemmin kitkakuskiksi osoittautunut kuljettaja olisi törmännyt perääni, jos en olisi ehtinyt alta pois. Hauskinta (jos niin voi onnettomuustilanteessa koskaan sanoa) tapahtumasarjassa oli se, että tämän em.auton perään törmäsi toinen kitkarenkaita käyttänyt auto.
No onneksi autoihin ei tullut käytännössä vaurioita. Tämä ensimmäinen kitkakuljettaja kertoi jarrutelleensa hieman paniikissa huomattuaan tilanteen. Jälkimmäinen oli taas ajanut liian lähellä edellä ajavaa, eikä ollut noteerannut muodostuvaa vaaratilannetta. Molemmat kuljettajat myönsivät, että oli ollut "yllättävän" liukasta.
Onneksi ehdin nastarenkailla alta pois. Ja minä sentään tiesin, että siellä on liukasta. Huonolla tuurilla mikäli vasemmalta olisi tullut joku, niin takaa tulija olisi tuupannut minut sen eteen ja mikäli peräänajaja olisi tullut riittävän lujaa, niin olisin ainakin niiden oikealta tulleiden alle päätynyt.
Minulle on muutaman kerran käynyt lähes samalla tavalla kuin tämän ketjun aloittajalle, mutta peltiä ei vielä ole rytissyt.
Yksi tapaus on kuitenkin jäänyt mieleen:
70 rajoitusalueella seurasin peilistä pidemmän aikaa takana seuraavaa autoa, ja ihan tyypillistä tuvaväliä tuntui pitävän ja tasanopeudella edettiin. Lähestyttiin liikennevaloja ja valot vaihtuivat punaiselle, vilkaisin peiliin, ettei takana tuleva ole liian lähellä, ja jarrutin normaalisti aloittaen parilla pumppauksella jotta takana tulevakin huomaisi että edessä jarrutellaan. Takana tulevakin hidasti, koska turvaväli pysyi hetken kutakuinkin vakiona. Huomasin, että tie on risteysalueella hieman odotettua liukkaampi, ABS taisi yhdellä pyörällä ajoittain hieman raksuttaa, mutta mistään paniikkijarrutuksesta ei ollut kyse.
Olisin saanut auton pysähdyksiin reilusti ennen valkoviivaa, mutta huomasin välähdyksiä peruutuspeilistä kun takana tuleva teki jotain kevätjuhlaliikkeitä hakiessaan parempaa pitoa renkailleen, ratti pyöri sen verran vinhaan että siinä sai vilkun viiksikin kyytiä, mutta torvea ei kuitenkaan soittanut. Annoin autoni edetä lähes autonmitan valkoviivan yli välimatkan kutistuessa. Takana tuleva vaihtoi kaistaa, koska viereinen kaista oli vapaa, ja ajoi rinnalle pyörät lukossa. Eipä siinä mitään, sellaista sattuu, jotkut ajelevat loppuunkuluneilla ikälopuilla renkailla, ajattelin.
Hämmästykseni oli suuri kun jatkettiin taas vihreillä. Vierellä ollut lähti liikkeelle sellaisella kiireellä ettei minulla ollut minkäänlaisia mahiksia pysyä kyydissä mukana, mutta seuraavissa valoissa taas tavattiin. En saanut selvää mitkä ihmeen gummit ja nastat tuossa autossa oli alla, kun kiihdytyspitoa nähtävästi riitti, mutta jarrutuspitoa ei.
se että jokin aika sitten niitä oli jopa 14% autoilijoista , suunta on aika rajusti laskeva , akistään kun peruskoulumatikalla tuumaa niin kitkarenkaiden käyttäjäkunta on kaventunut n. 20%
??? mistä moinen johtuu ??? jos ne kerran on niin hyvät renkaat ???
Kaikki Tekniikan Maailmat ym.autolehdet ylistävät nykyään ainoastaan nastarenkaita ja antavat ihmisten ymmärtää,että nastarenkailla saadaan lähes kesä talven keskelle.
Kitkarenkaat ovat yleensä kokeneiden ja paljon ajvavien autoilijoiden vaihtoehto.Itse ajan talvessa nastoilla 20 % ja kitkoilla 80 % kahdella eri autolla.En pidä nastoja niin ylivertaisena,että luopuisin omassa autossani kitkoista.
Tästä on hyvä jatkaa. Olet ensimmäinen, joka myöntää kitkarenkaiden olevan huonommat kuin nastarenkaat. Näinhän asia on ja tulee aina olemaan. Fysiikan lait määrittelevät edelleen renkaiden ominaisuudet.
Nastarenkaiden hyvyydellä tarkoitan tässä talvipitoa ääriolosuhteissa. Kesäkeleissä ja märällä asvaltilla nastarengas ei ole paras vaihtoehto, mutta niin ei ole kitkarengaskaan. Kesärengas voittaa silloin, mutta ne eivät ole toistaiseksi laillisia käyttää talvisin.
Autolehdet tekevät arvokasta työtä testatessaan ja vertaillessaan tuotteita, jottei meidän kuluttajien tarvitse opetella kaikkea kantapään kautta mainoksia uskomalla.
"Näinhän asia on ja tulee aina olemaan."
Kaduttaako, että tulit alas puista? Kaltaisesi kapeakatseiset tyypit toimivat kehityksen jarruna.
Julkaisutalot eivät ole hyväntekeväisyysjärjestöjä, ne tuottavat sellaista sisältöä mikä myy, ja välillä käy niin, että häntä heiluttaa koiraa, eli kaupalliset vaikuttajat näkyvät lehtien artikkeleissa. Testivoittajatittelillä on erittäin suuri markkina-arvo.
Eihän kitkarenkaat kaikilta ominaisuuksiltaan ja kaikissa olosuhteissa ole nastarenkaita paremmat. Minä voin vallan hyvin myöntää, että tietyissä ääriolosuhteissa nastarengas on kitkarengasta selvästi parempi. Siviililiikenteessä kyseiset ääriolosuhteet ovat mielestäni erittäin harvinaisia, mutta jokapäiväisissä olosuhteissa kitkarenkaat ovat aavistuksen nastarenkaita parempia, jolloin ne ovat paremmat renkaat kokonaisuutta tarkasteltaessa.
Tuskin sinäkään kuljet kadulla kypärä päässä vuodenajasta riippumatta, vaikka turvallisuusnäkökulmasta katsottuna se voisi olla varsin fiksu veto varsinkin talvella.
Selitys on hyvin yksinkertainen, kitkarenkaat ovat niin hyvät, mutta eivät täydellisiä.
En tunne numeroita, mutta veikkaan prosentin olleen reilusti alle tuon 14%:n 90-luvun alussa jolloin tapahtui kahtiajako.
Kehityshaara A:
Sittemmin tietyt ihmiset kypsyivät nastarenkaisiin, hakivat vaihtoehtoja, kokeilivat kitkoja, mutta eivät vaivautuneet opettelemaan miten niillä ajetaan tai kokeilivat niitä liian aikaisessa kehitysvaiheessa, siirtyivät takaisin nastoihin ja vannovat niiden nimeen.
Kehityshaara B:
Sittemmin tietyt ihmiset kypsyivät nastarenkaisiin, hakivat vaihtoehtoja, kokeilivat kitkoja, opettelivat ajamaan niillä, kiinnostuivat rengaskehityksestä, seurasivat testejä, huomasivat nastarengaskehityksen saaneen uutta vauhtia kitkarengaskehityksen myötä, avarakatseisina päättivät vaihteeksi kokeilla nastoja josko ne vaihteeksi olisivat kitkoja paremmat.
Minäkin olin pari vuotta sitten hilkulla ostaa uudet nastarenkaat kitkojen tilalle, mutta onneksi tarjoutui hyvä tilaisuus perusteellisesti testata niitä ennen ostopäätöstä joten ostin uudet kitkat. 3-4 vuoden kuluttua harkitsen asiaa uudelleen, mutta tällä hetkellä on tyytyminen kitkoihin.
Kitkarenkaita näkyy aina vaan enemmän. Pääkaupunkiseudulla on jo 25% kitkarenkaita.
Itse siirryin kitkoihin 90-luvun puolivälissä Bridgestone Blizzakien ansiosta.Nuo renkaat jäivät mieleeni tuolloin uskomattoman hyvän jääpidon ansiosta.Olin tuolloin reilu parikymppinen pojankloppi ja kolareitta selvisin
noilla renkailla,vaikka en kyllä yhtään jättänyt mitään kelivaraa tuohon maailmanaikaan ja vauhtia oli usein jäiselläkin tiellä aivan liikaa olosuhteisiin nähden.
Juuri nuo Bridgestonen Blizzakin taisivat laukaista 90-luvulla kitkarengasbuumin-ilmeisesti ensimmäiset rengaat,joissa sovellettiin imukuppitekniikkaa.
"Itse siirryin kitkoihin 90-luvun puolivälissä Bridgestone Blizzakien ansiosta"
Itse olen kotoisin Rovaniemeltä ja kävin 15 vuotta sitten opiskelemasssa pari vuotta Iisalmessa. Tuli ajeltua viikottain sitä väliä ja yksi talvi tuli suoriudutta kuluneilla kesärenkailla. Voin väittää, että kitkarenkaillakin selviää, kun olen hengissä vielä kesärenkailla ajostakin.
Turha niitä kitkarenkaita on haukkua, kun kuitenkin suurin osa porukasta ajaa kesäisin kesärenkailla!
yritäppä pysäyttää kitkoilla auto jossa ei ole abs jarruja... ei toimi ei.. ja suomen autokanta on niin pirun vanhaa että nastat on ja pysyy..
Hyvin pysähtyy ilman ABS:ää kitkoilla. Itseasiassa ABS:llä pysähtyy huonommin etenkin jäällä. Itse ajan kitkoilla ja autolla jossa ei ole ABS:ää, enkä koskaan ole meinannut ajaa kenenkään perään vaikka ripeästi ajankin.
Piikkirenkaat ehkä tarjoavat enemmän pitoa jäällä, mutta ajettavuus on toinen juttu. On sanomatta selvää että rengas, jonka pito perustuu kumiin, on paremmin ajettava kuin rengas, jonka pito perustuu irtopiikkeihin. Kitkoilla ajaminen on dynaamisempaa.
Minulla oli aikoinaan Fiat Uno kitkoilla ja hyvin se pysähtyi silloisilla Brigdestonen Blizzakeilla 90-luvun puolivälissä. Mistäs sinä nyt sait päähäsi,että auto ei muka pysähtyisi kitkoilla ilman ABS:ia.Kumma kun tuolla alempana,joku väittää taas ABS:ia ja kitkoja hengenvaarallisiksi?
Ketäköhän teistä "asiantuntijoista" oikein uskoisi? ;-)
Hyvä! Jatkakaa viisasta ketjuanne, älkää luovuttako!
Hyvä!
Suurin murheenne tulkoon olemaan toisten autoilijoiden rengasvalinnat ja tulkoon teille tästä valkeus! Hyvä!
Nastarengasauto kun joutuu onnettomuuteen, se on sellainen että auto joko lentää kauas pellolle katon kautta ympäri, tai pyörii tiellä kuin väkkärä.
Kitkarengasauto kun joutuu onnettomuuteen, onnettomuus on sellainen, että se luisuu ojaan tai menee jarrutus pitkäksi.
Tuossa menneellä viikolla näin tilanteen kun kaksi autoa menivät peräkkäin samassa kohdassa ojaan-toinen oli nelivetomaasturi ja toinen henkilöauto.Molemmissa autoissa olivat nastat alla mutta vauhtia oli vain valitettavasti 20 km/h liikaa jäätyneellä ja uraisella tiellä.
Maasturi oli katollaan ja henkilöauto putosi ilmalennon jälkeen renkailleen sinne pellolle.Henkilöauto lunastukseen ja maasturi on juuri tutkittavana vakuutusyhtiön vahinkotarkastajalla.
Itselläni on kitkat alla ja tiesin paikan olevan pahan,mutta eipä siinä sitten näyttänyt olevan nastoistakaan hyötyä.
Tarinasi on feikki. Tuollaista tilannetta ei pääse nastarenkailla syntymään.
Etkö kestä totuutta.
Nastarenkailla voi sattua mitä vaan, koska yleisesti niiden pito-ominaisuuksia yliarvioidaan kohtalokkain seurauksin.