Ehdotan, että esikoispiireissä niin suosittu tupankanpoltto vaihdettaisiin solmion pitoon. Se olisi kyllä paljon terveellisempää ja halvempaa.
tupakka solmioon
kyselijä
7914
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tämä on ehdottoman kannatettava ajatus !
Olen vuosia sitten tehnyt jollain keskustelupalstoilla ihmetellyt ääneen, miksi ihmeessä el piireissä vedetään röökiä ihan törkeesti. Tosin vanhollisilla se on vähintäänkin yhtä suosittua. Kravattia kantava tuomitaan kyllä helvettiin välittömästi, mutta kukaan ei kanna huolta, että sadat ja sadat ihmiset myrkyttävät itseään rukoushuoneiden pihalla. Mukana on suuri joukko myös alle 18 vuotiaita, joilta Suomen laki kieltää tupakoinnin. Tutkimusten mukaan tupakka aiheuttaa yhtä suuret vierotitusoireet kuin kovat huumeet. Miksei yksikään saarnaaja kanna huolta näistä sieluista, jotka tekevät hidasta itsemurhaa ?
Täällä blogissa pyörii saarnaajia kuitenkin, niin voisiko joku ystävällisesti perustella tupakanpolton sallimisen raamatulla.
Kravattihan lisäksi pukee miestä...
Aloitetaan näin, Älkäät juopuko viinistä josta paha meno tulee.
Jatketaan näin, Älkäät polttako tupakkaa josta ei pahaa menoa tule.
Kun kirjoitat että kravattia kantava tuomitaan helvettiin välittömästi, niin olisi todella mielenkiintoista kuulla missä näin on sanottu. Eikö se ole itsestään selvä asia että kyseistä vaatekappeletta voi pitää siellä missä tilanne sen vaatii. Näinhän toimii sekä sanan julistajat että kuulijat.
Tupakasta olen itse kuullut varoituksia seurapuheissa, ja lisäksi on joskus nuorten tilaisuuksissa asiantuntijat pitääneet asiallista valistuspuhetta. Minunkin mielestäni tästä 'itsemurhasta' saisikin puhua lisää.
Kun näistä asioista keskustellaan niin ollaan kuitenkin asiallisia. Viittaan tuohon väitteeseen että solmiota pitävä tuomitaan jonnekin. Mielestäni tällainen käyttäytyminen ei ole mikään 'virallinen' linja - ja ei ainakaan ole tullut mistään 'lapista'. Se joka vähänkin pitää korviaan ja silmiään auki huomaa tämän heti.
Ei se ravatti varmastikaan väärin on, kun satun tietämään että on uskovaisia joilla on jopa kaksi sellaista.
Uusi idea siis !
Tuhkakuppi solmiossa kiinni, niin ei tarvii karistella jokapaikkaan, eikä heitellä stumppeja.
Kuka käy patentoimassa?
Selität vaan että" tässä se on tuhkakuppi solmio eli tuhkisskraga"
Voisiko kravatin pitää paidan alla niin ei kukaan näe ja kuitenkin on tunne että on kuin muut kun on oma kraka.
monta kertaa kysyneet kuinka ihmeessä meillä hyväksytään tupakointi.
Täytyy sanoa, että monta kertaa hävettää.Onhan se syntiä siinä missä joku muukin riippuvuus.