Aihe ei taida olla uusi tällä palstalla, mutta varmaan ongelma, joka ei helpolla poistu. Ujouteenhan liittyy suuresti tuo itsensä jatkuva tarkkailu ja itselläni se on edennyt jo aika pahalle asteelle. Olen alkanut havainnoimaan minusta otetuista valokuvista, etten koskaan oikeastaan näytä kovinkaan rennolta. Olen jotenkin kovin tietoinen itsestäni muiden ympärillä olijoiden pitäessä hauskaa ja näyttäessä kuvassa rentoutuneelta.
Mietin paljon eleitäni ja asentojani. Joku, jolla ei ole tätä ongelmaa, kummastelee varmaan sitä kuinka paljon joku voikin miettiä sitä kuinka kädet ovat etc. Olen ikään kuin esiintymislavalla jatkuvasti, vaikka en olekaan. Ongelmallista on myös se, että jouduin nuorena koulukiusatuksi nimenomaan ujouteni takia, mutta myös ulkonäköni vuoksi. Tuo ulkonäkö onkin jatkuvan tarkkailuni alla.
Elämä ei voi tällaisena jatkua, koska tämä on alituista jännittämistä. En ole lukkiutunut neljän seinän sisälle ja yritän mahdollisimman paljon mennä ulos etc. , mutta silti joka kerta huokaisen kun olen kotona, siellä saan olla oma itseni.
Mietin paljon eleitäni ja asentojani. Joku, jolla ei ole tätä ongelmaa, kummastelee varmaan sitä kuinka paljon joku voikin miettiä sitä kuinka kädet ovat etc. Olen ikään kuin esiintymislavalla jatkuvasti, vaikka en olekaan. Ongelmallista on myös se, että jouduin nuorena koulukiusatuksi nimenomaan ujouteni takia, mutta myös ulkonäköni vuoksi. Tuo ulkonäkö onkin jatkuvan tarkkailuni alla.
Elämä ei voi tällaisena jatkua, koska tämä on alituista jännittämistä. En ole lukkiutunut neljän seinän sisälle ja yritän mahdollisimman paljon mennä ulos etc. , mutta silti joka kerta huokaisen kun olen kotona, siellä saan olla oma itseni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Koita mennä vaikka tanssitunnille, missä oikein pitää ilmaista itseään. Samalla rentoutuu mieli kuin kehokin, psykofyysisesti. Ainakin mulla on auttanut. Mäkin aika paljon jotenkin itseäni vahdin ja valokuvat on mulle painajaista ollut myös. Ja mäkin voin olla oikeastaan aivan oma itseni kotona helposti.
kun pääsee jännitteistä eroon. Itse nykyäänkin vielä tarkkailen jonkin verran itseäni esim. töissä. Mutta oli aikoja, jolloin en kyennyt menemään mitenkään rennosti paikkoihin, joissa oli paljon ihmisiä. Eli edistystä on tapahtunut huimasti.
Mielestäni eniten minua on helpottanut ongelmassani se asia, että tiedostan ongelmani, mistä se johtuu. Sen jälkeen kun olen ymmärtänyt, että mistä jännittämiseni johtuu, niin olen analysoinut tilaani. Siis puran tämän ongelman palasiksi. Kun olen tehnyt sen, niin tavallaan minulle tulee itseäni kohtaan ymmärrys ja täysi hyväksyminen. Siihen oman itsenäsä hyväksymiseen menee oma aikansa. Ihmiset syntyvät erilaisiin perheisiin, joissa on eri tavalla jännitteitä. Sitten on huomioitava koulujännitykset ym. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itse jouduin lapsuuden kodissa kohtaamaan hyvin vaikeita asioita, joista johtuen menin lukkoon lukio-ikäisenä ja kaikenlaiset jännitykset alkoivat. Mutta olen päässyt suurimmasta osasta jännityksistä eroon.
Parhain keino on syöksyä kohti rohkeita tekoja. Tekee sellaista, mikä tuo itsevarmuutta. Liikunta ja terveellinen ruokavalio tuovat hyvän olon ja se näkyy ulospäin.
Itselläni on ihan tuollaista samanlaista! On muuten pirun uuvuttavaa olla siellä "esiintymislavalla" jatkuvasti, kun astuu ovesta ulos ulkomaailmaan. Haluaisin niin vain olla oma luonteva itseni, mutta ei kai se voi onnistua muuta kuin "unohtamalla itsensä", ja se taas tuntuu mahdottomalta, kun koko ajan tarkkailee jokaista ilmettä ja elettä. Rasittavaa. Niin, mutta siis oli mulla pari neuvoakin, joista ainakin hetkellisesti on ollut mulle itselle apua:
On tyhmää ajatella olevansa koko ajan joka minuutti koko maailman keskipiste: muilla ihmisillä on omat huolensa, ajatuksensa, eivät he kiinnitä sinuun huomiota niin paljon kuin päässäsi kuvittelet! (Mulla on niin, että itsetarkkailun lisäksi tarkkailen ihan hirveän paljon myös muita ihmisiä, heidän eleitä ja ilmeitä, ja kuvittelen että jotenkin pystyn tulkitsemaan mitä heidän mielessään liikkuu = TÄYSIN TURHAA TOIMINTAA: kukaan ei pysty toisen ajatuksia lukemaan ilmeiden perusteella!!--> Joten on AIVAN TARPEETONTA kuluttaa energiaa siihen, millä tavalla kätesi on missäkin tilanteessa! Totta kai se non-verbaalinenkin viestintä ihmisestä kertoo, mutta eniten kertoo se mitä sieltä suusta päästää ulos, ja miten!)
Niin, siis mua ainakin on auttanut tuo (varsin typerältä kuulostava) teesi: MINÄ EN OLE KOKO MAAILMAN KESKIPISTE. Kiusaamisen kohteeksi joutuminenhan on myös tavallaan huomion keskipisteeksi joutumista, joskin hyvin pahalla tavalla, enkä yhtään ihmettele jos sulla on siitä jäänyt jatkuva itsetarkkailu päälle. Ehkä vieläkin tavallaan pelkäät sitä seuraavaa "haukkua" ja arvostelun kohteeksi joutumista? Lapset ja nuoret osaavat olla julmia toisilleen ulkonäköön liittyvissä asioissa, mutta onneksi aikuisiässä harvaa enää kiusataan ulkonäön perusteella (tästäkin varmaan löytyy tietysti poikkeuksia). Neuvoni onkin, että laitat asian oikeeseen perspektiiviin: itsensä liika tarkkailu vie vain turhaa energiaa, koska ei ne eleet ja ilmeet kerro kaikkea! Ehkä kiusaamisen takia luulet, että ihmiset tarkkailevat sinua koko ajan kriittisesti, mutta usko minua: NÄIN EI ASIA OLE! Ulkonäkösi, eleesi ja ilmeesi kertovat sinusta vain murto-osan.