Nuoren ylipaino

Olen 16-vuotias tyttö. Olen ollut ihan normaalin laiha 9-vuotiaaksi asti, mutta siitä lähtien ole ollut hieman pyöreä. Olen tiennyt, että painoindeksini on ollut viimeiset pari vuotta ainakin noin 23-24. Nyt laskin taas huvikseen sen uudelleen. Huomasin, että painoindeksini on 24.9! Eli jos vielä yksi kilo nousee niin olen lievästi ylipainoinen. Tämä huolestuttaa minua. Vaikka minua ei ole ennen häirinnytkään hieman pyöreä vartaloni, mutta nyt se häiritsee. Voin olla pyöreä ja normaalipainoinen, mutta en ylipainoinen. En tee mitään koulun jälkeen. Loppupäivänä katson televisiota, olen koneella ja luen myös päivittäin läksyjä. Yritän kyllä nyt alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä jne. mutta en kyllä millään ehdi tunnin mittaisille lenkeille. Mutta haluaisin tietää, että mitä minun kannattaisi syödä ja miten usein? Syön usein vaikka minulla ei olisikaan nälkä. Voiko tuon tavan yrittää korjata niin, että söisin vain hedelmiä silloin kun tekee mieli syödä vaikka ei ole nälkä vai ovatko nekin pahasti?

Kaikenlaiset neuvot on tervetulleita! Jos ehdotatte liikuntaa niin ehdottakaa samalla, että minkälaista ja miten kauan sitä pitää tehdä.
8825
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Näin luki eräällä sivulla:

teini-ikäisillä, kasvunsa jo päättäneillä nuorilla vastaava BMI:n normaalialue on 18-23

Eli olen ollut jo monta vuotta ylipainoinen.

Äänestä
  • ruokavaliosta.Älä syö ikävästyneisyyteen,tai jos syöt syö hedelmiä,tai jotain kevyttä.Jos liikkua haluat käy kävelemässä.

    Äänestä

Miltä tuntuu ees tehdä mieli syödä jotain jos ei oo nälkä? Ite oon ollu alipainoinen aika kauan ja syön vaa jos on nälkä :D varmaa anoreksian partaalla kohta.. no ehkä on hyvä ettei oo tollasta tapaa

Äänestä
  • Edellinen viesti oli todelal typerä ja lapsellinen, älä välitä.

    Yritä vaan saada hiukan urheiltua, aluksi vaikka pari kertaa viikossa. Motivaatio kohdalleen; kerrot itsellesi että HALUAT liikkua ja kohottaa kuntoa, samalla painoa pudottaen. Kun lähdet liikkeelle saat hyvän fiiliksen ja tekee mieli lähteä useamminkin. Alku saattaa olla hankalaa mutta itseä vaan niskasta kiinni, nyt puhuu kokemus :)

    Syö terveellisesti, lämpimät ateriat päivässä kotiruokaa. Olet oikeassa; jos tekee mieli syödä, syö hedelmiä tai vihanneksia; kurkkua, porkkanaa, ananasta..

    Kuten jo kerrottiin,käy terveydenhoitajan juttusilla, hän kertoo tarkemmin.

    Ja muista ettei ihmeitä tehdä päivässä tai parissa, kärsivällisesti vaan! tsemppiä!

    Äänestä

  • Syömisestä tulee hyvä mieli. Se vuoksi tekee mieli syödä vaikka ei ole nälkä. Näin yksinkertaista. Minun tekee mieli herkutella silloin kun olen tosi iloinen tai silloin kun olen tosi maassa.

    Olishan se hyvä, jos ei olisi sellaisia mielihaluja. On tosi vaikea pysyä hoikkana, kun ruoka lähes koko ajan pyörii mielessä. Toisaalta sekin olisi kamalaa, jos ei osaisi nauttia ruoasta.

    Äänestä

lenkille, jos kerran on aikaa notkua telkun ääressä tai koneella?

Vähän nyt realismia peliin. Ja muista, että jos tuossa vaiheessa olet jo ylipainoinen, olet sitä kaksinverroin kolmikymppisenä, jos et nyt tartu itseäsi niskasta kiinni.

Tuollainen elämäntyyli johtaa väistämättä ylipainoon. Nyt liikkumaan, löysimys!

Äänestä

Suosittelen tosiaan keskustelua terveydenhoitajan tai ravitsemusterapeutin kanssa. Vaikea lähteä neuvomaan ihan puhtaalta pöydältä. Jos vaikka sanoisin, että syö aamulla puuroa, appelsiini, porkkana ja viili, voisit repiä hiuksiasi todeten, että olet allerginen sitrushedelmille ja juureksille, sinulla on laktoosi-intoleranssi ja puuroon jäi kammo jo päiväkoti-iässä ;). Jos tietäisi, miten syöt nyt, olisi helpompi arvioida, mikä on "turhaa" tai missä voisit vaivattomasti valita kevyemmän vaihtoehdon. Esim. monissa eineksissä on yllättävä määrä rasvaa.

Lähtökohtaisesti olisi hyvä syödä aamupala, koululounas, koulun jälkeen välipalaa, perheen kanssa tai muuten päivällinen ja illalla vielä kevyt iltapala. Tärkein muutos olisi rasvan vähentäminen, täysjyväviljaa ja hedelmiä on vaikea syödä lihottavassa määrin vaan esim. väitetty leivän lihottava vaikutus on useimmiten levitteiden, juuston ja rasvaisten leikkeleiden (makkarat, meetwurstit) syytä. Leivän päällä voisit kokeilla vaikka ketsuppia tai tomaattikastiketta ja salaattia. Jos pidät leikkeleistä, mieluiten kevyttä kalkkunaa tms.

Olet vielä nuori, joten älä päästä itseäsi laihdutuskierteeseen. Se lähinnä lihottaa pidemmän päälle ja altistaa syömishäiriöille. Voit myös miettiä luustosi ja lihaksistosi rakennetta ja esim. vanhempiesi ja sisarustesi ulkonäköä. Kaikki eivät ole luonnostaan samasta muotista valettuja, joten jos olet aina ollut ennemmin ylä- kuin alarajoilla, pidä tavoitteenasi ettei paino pääse nousemaan, äläkä yritä pudottaa sitä ainakaan radikaalisti :).

Äänestä

Tosiaan on vähän ristiriidassa tuo, että ei ole aikaa liikunnalle. Sen ajan voit ottaa tv:n katselusta tai netissä surffailusta helposti! Varsinkin viikonloppuisin on aikaa liikkua. Monet lahjakkaat nuoret urheilijat hoitavat rinnakkain sekä koulun että liikuntaharrastuksensa hyvin tuloksin, sinäkin pystyt!

Mutta tuohon ruokapuoleen haluaisin kommentoida enemmän. Kannattaa miettiä niinkin yksinkertaista asiaa, kuin että missä syöt? Jos syöt tv:tä katsellen tai kirjaa tms. lukien, saatat hotkia huomattavia määriä etkä edes tajua olevasi kylläinen. Eli syö aina keittiössä ja keskity joka suupalaan. Elä lue tai tee muutakaan. Kuulostele itseäsi, tunnet kyllä kun enempää ei mahdu.

Tuolta tuli aiemmin hyviä vinkkejä mm. säännöllisistä ruoka-ajoista ja muutenkin ruuasta, olet vielä ns. kasvuiässä, joten syö monipuolisesti! Pienistä asioista se homma lähtee liikkeelle, syö vähemmän kuin kulutat. Koita saada liikunta elämääsi; kolme tunnin harjoitusta viikossa, vähintään. Kouluterkkari varmasti neuvoo sinua eteenpäin! Tsemppiä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuori nainen kirjoitti:

Olen 16-vuotias tyttö. Olen ollut ihan normaalin laiha 9-vuotiaaksi asti, mutta siitä lähtien ole ollut hieman pyöreä. Olen tiennyt, että painoindeksini on ollut viimeiset pari vuotta ainakin noin 23-24. Nyt laskin taas huvikseen sen uudelleen. Huomasin, että painoindeksini on 24.9! Eli jos vielä yksi kilo nousee niin olen lievästi ylipainoinen. Tämä huolestuttaa minua. Vaikka minua ei ole ennen häirinnytkään hieman pyöreä vartaloni, mutta nyt se häiritsee. Voin olla pyöreä ja normaalipainoinen, mutta en ylipainoinen. En tee mitään koulun jälkeen. Loppupäivänä katson televisiota, olen koneella ja luen myös päivittäin läksyjä. Yritän kyllä nyt alkaa tekemään vatsalihasliikkeitä jne. mutta en kyllä millään ehdi tunnin mittaisille lenkeille. Mutta haluaisin tietää, että mitä minun kannattaisi syödä ja miten usein? Syön usein vaikka minulla ei olisikaan nälkä. Voiko tuon tavan yrittää korjata niin, että söisin vain hedelmiä silloin kun tekee mieli syödä vaikka ei ole nälkä vai ovatko nekin pahasti?

Kaikenlaiset neuvot on tervetulleita! Jos ehdotatte liikuntaa niin ehdottakaa samalla, että minkälaista ja miten kauan sitä pitää tehdä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu