Terps!
Joku varmaan muistaakin min polvitarinan kesältä. Salibandypelissä tapahtu siis vääntövamma (03/06), ja MRI-kuvissa toukokuussa paljastu eturistiside- ja ulompi sivusiderepeämä. Polvi tähystettiin syyskuussa, kuitenkaan mitään merkittävää ei löytynyt. Hoffan rasvaa poistettiin pieni "pliisu" ja mediaalinen plica löydettiin, mutta sille ei tehty mitään, koska se ei mennyt nivelrakoon.
Eli mitään oireita selittävää ei löytynyt.
Vieläkin, vajaa vuosi vammasta kipu on samanlaista ja häiritsee jokapäiväistä elämää ja yöunia. Vamman jälkeen en ole juossut metriäkään kunnolla, enkä siis tehnyt mitään muutakaan urheilullista, kuntoutusta lukuunottamatta. Kipu on paikallistunut ulkosyrjään, nivelraosta ylös- ja alaspäin, sekä syrjemmälle. Parhaiten kipua kuvaa kuin nivelrakoon olisi tungettu hemmetin iso fileerausveitsi.. Kipu estää pahimmillaan polven normaalin liikkeen ja vaivaa rasituksen lisäksi myös alaspäin portaita kävellessä (ylöspäin ei kuitenkaan mitään ongelmaa).
Olen osa-aikainen siivooja, ja muutaman tunnin työvuoron jälkeinen kipu on samaa luokkaa kun muutamat portaat alaspäin tai 30min kävely koiran kanssa.
Kävin tammikuun alkupuolella uudelleen ortopedillä, antoi Arcoxia-reseptin ja lähetteen uusiin MRI-kuviin. Nyt epäillään nivelen ulkopuolista vammaa. Mistään en ole tälläisesta tietoa löytänyt, eli mitä olisi voitu tällä nivelen ulkopuoleisella vammalla tarkoittaa tai onko kellään mitään kokemuksia tästä?
Kiitän vastauksista :)

Vastaukset 10
Vanhimmat
Polveni....
Kirjoittanut: ACL Poikki 24.11.2006 klo 20.07
Moikka !
Mul meni eturistiside poikki huhtikuussa lasketellessa.Toukokuussa oli leikkaus. Kävi kuten Palanderille. Leikattiin samassa paikassa, mutta eri kirurgilla,neljä viikkoa tapaturman jälkeen.
Mul on vieläkin polvi kipeänä sekä turvotusta. Nyt operaatiosta on jo yli 6kk. Vieläkin istumatyö on pahasta sekä autolla ajaminen. Kyllähän nää kivut kestää, mutta kun polvi ei tule kuntooon, kun ei voi täysin treenata kipujen takia. Aloitin vasta nyt vesijuoksun !
Tänään tuli 8 kk leikkauksesta enkä voi vieläkään ottaa edes juoksuaskeleita. Kokeilin eilen, mut ku ei, niin ei. Vesijuoksua jälleen huomenna. Sit on taas kivut pari päivää vähemmällä. Tsemppiä sulle ! PS. Keväällä nää jutut jälleen lisääntyvät !
Juu ei oo sit sullakaan ollu helppoo.. :/
Tuli mieleen, että alotit sie minkäänlaista kuntoutusta heti leikkauksesta? Ettet ois nyt vasta alottanu ton vesijuoksun myötä`? Se ois meinaan sit huonompi homma..:(
Mut jos sulla jatkuu oireet vielä, niin kannattas soitella sille leikanneelle kirurgille..
Tsemppiä sullekin ja varo näitä ah, niin talvisia peilijäitä!!
Aloitin heti fysikaalisen harjoittelun kuten määräsivät. Mut ku kaikkia liikkeitä ei voinut tehdä kipujen vuoksi. Yritetty on. On tasapainolauta, kuntopyörä, nilkkapainot ja jopa vesijuoksuvyö ostettuna omalla kustannuksella. Myös kylmää olen käyttänyt polvessani päivittäin,vieläkin.
Kyllä olen optimistinen tän suhteen, jotta ens' kesänä vois vaikka hölkätä. Mul otettiin vasta syksyllä ekat röntgen-kuvat. Seuraavax pyydän magnerttikuvat. Eihän tää normaalia kipua voi olla.
Nyt on jo uusi siirre kuitenkin kiinnittynyt, mut täytyy kuitenkin olla varovainen.
Eli mie oon sitä mieltä, että niin kauan kun susta se ei normaalilta tunnu, niin kannattaa käydä näytillä. Parempi se on varmistaa, eikä katua sitten myöhemmin..
Mutta periaatteessa sulla on samanlainen tilanne kun mulla, eli kipu ja vaivoja on pitkään vammasta.. Mulla tulee kohta puoleen vuosi täyteen eikä tiedetä mikä on vialla. Jos se nyt sitten MRI:ssä selviäis..
Mutta kannattaa käydä varmistuttamassa!
onnistuin myös katkaisemaan acl,n huhtikuussa ja leikkaukseen pääsin toukokuussa. Jalka oli tosi kipeä ja jäykkä leikkauksen jälkeen. Kuntoutuksen ja vesijuoksun aloitin kesäkuussa ja fysioterapiassa käynnit heinäkuun lopussa. Jalka on edelleen jäykkä taipuu noin.100astetta. Edelleen käyn fysioterapiassa kerran viikossa ja kuntosalilla ja vesijuoksussa, mutta jalka ei ole kunnossa. Joka askel tekee kipeää ja juosta ei voi. viime viikolla kävin röntkenissä ja leikkaavalla ortopedillä näyttämässä jalka ja tuomio oli , jalka on mikä on ja sille ei enää voi tehdä muuta kuin opetella sen kanssa vaan elämään. No pyyhettä en aio vielä kehään heittää kuntoutusta jatkan sitkeästi ja toivon mukaan se jalkakin tule edes vähän paremmaksi.
Mulla jalka taipui jo heinäkuussa 130 astetta ja ojentuu ihan ok. Pystyin jo kesällä ja myös nyt kävelemään esim. neljän kilometrin lenkkejä. Portaat kävellen alaspäin on pahasta. Mun jalassa kyllä voimaa löytyy, mutta kipu alkaa jo ärsyttämään. Mitä sulle fysiossa tehdään? Mä en saanut muuta kuin ohjeita ! En ole vielä edes voinut voimatesteissä käydä. Kommentin, jonka sait ortopediltä, on mielestäni uskomaton. Hehän ne ammattilaisia ovat !
tavoitteena on lisätä polven liikkuvuutta mahdollisimman lähelle normaali arvoja (aktiivinen fleksio 135astetta)sekä parantaa liikkuvuuden ohella lihaskordinaatiota m.guadricepsin ja hamstringinen hallinnan lisäämiseksi. terapian sisältönä on ollut aktiiviset ja passiiviset harjoitukset sekä venytykset.Hoitokertojen alussa ja lopussa on käytetty ultraääntä kudosten joustavuuden lisäämiseksi. (pakko myöntää mut on kyllä tosi kivuliasta ne harjoitu)
lihakunto on hyvä jalassa ja voimaakin löytyy mutta jokin siellä vaan mättää
Kiitti vastauksestasi. Mulle ei ole annettu tuollaisia hoitoja. Luin jo viime vuonna näitä ketjuja ja emme ole ainoita kellä kivut vaan jatkuvat ym. ym. jutut. Tätä täytyy vaan kestää. Vaatii kuulemma pitkää pinnaa ja toipumiseen menee pitkä aika !!! Mullakin kipukynnys on todella korkea, joten sääli heitä, joilla se on matala. Tsemppiä , kaikille !
Minulla on ollut vähän aikaa sietämätöntä kipua toisessa jalassa ja se on haitannut elämääni paljon, sillä en voi tehdä töitä, enkä kunnolla liikkua.
En tosiaan osaa sanoa, tohon vaivaasi mitään, muttta toivon sinulle voimia ja uskon, että kivun aiheuttaja löydettäisiin. Sillä, jos ajattelen itseäni täämänj kivun kanssa vuoden päivät, niin luultavasti olen mennyttä.
Hae apua SI-nivelen osaajalta...