tasan vuosi sitten se alkoi. painoin tuolloin 80kg(siis todella selvästi ylipainoinen, pituutta minulle on suotu vain 160cm) ja vaatekokoni oli 42-44. itku kurkussa kauppojen pukukopissa yritin saada jotain mahtumaan päälleni. se oli helvettiä.
olin syönyt illan mittaan älyttömät määrät kaikkea. pitsaa, sipsiä, karkkia, keksejä. olo oli kuvottava. työnsin sormet kurkkuun ja annoin tulla. olin yllättynyt kuinka helposti se kävikään. aloin oksentamaan aina kun olin syönyt jotain lihottavaa. oli kyllä kertoja jolloin en oksentanut. aloin lenkkeillä 2-3tunnin lenkkejä joka ilta,oli sää mikä hyvänsä. paino alkoi tippua.
tuli syksy ja syömiseni oli käynyt todella vähäiseksi. olin elänyt hyvin vähäisellä ravinnolla koko kesän. jos satuin sortumaan herkkuihin oksensin. kunnes pian huomasin etten voinut syödä mitään oksentamatta. tuli kamala olo jos maha tuntui täydeltä. ahdisti, en vain voinut pitää mitään sisälläni.
lähipiiri on ollut huolissaan laihtumisestani, puoli tututkin ovat tulleet kysymään ettei ´kai kyse ole syömishäiriöstä. mietin että vittuilevatko he, omasta mielestäni olen oikeasti enemmänkin pullea kuin hoikka.
ihmiset sanovat että olen tullut kauniiksi. se vain ruokkii halua laihduttaa enemmän. jos vielä laihdun tulenko vieläkin kauniimmaksi?
ostin tänään farkut jotka olivat kokoa 34, ne ovat niin pienet. mutta kuinka ihmeessä ne mahtuvat minulle, en voi ymmärtää.
en tiedä mikä pointti tällä kirjoituksellani on.. mutta sen voin todeta, että en minä ainakaan onnellisempi ole kuin vuosi sitten. lähes kaikki ystävyyssuhteet ovat viilenneet, itken usein, olen masentunut, väsynyt, mikään ei tunnu kiinnostavan. en jaksa käydä missään enkä tavata ketään. ruoka hallitsee elämääni, ajatukset pyörivät koko ajan siinä.
ennen olin ystäväpiirissäni se hauskuuttaja ja silloin minulla todella oli mukavaa. nautin elämästä ja nauroin maha kippurassa lähes päivittäin. nyt en edes muista että olisin jaksanut nauraa aidosti ainakaan puoleen vuoteen.
tekstistäni oli tarkoitus tulla täysin erillainen, olikin yllättävän vaikea saada tuotua asia esille, niinkuin olisin halunnut. huomaan itkeväni. jälleen kerran.
olin syönyt illan mittaan älyttömät määrät kaikkea. pitsaa, sipsiä, karkkia, keksejä. olo oli kuvottava. työnsin sormet kurkkuun ja annoin tulla. olin yllättynyt kuinka helposti se kävikään. aloin oksentamaan aina kun olin syönyt jotain lihottavaa. oli kyllä kertoja jolloin en oksentanut. aloin lenkkeillä 2-3tunnin lenkkejä joka ilta,oli sää mikä hyvänsä. paino alkoi tippua.
tuli syksy ja syömiseni oli käynyt todella vähäiseksi. olin elänyt hyvin vähäisellä ravinnolla koko kesän. jos satuin sortumaan herkkuihin oksensin. kunnes pian huomasin etten voinut syödä mitään oksentamatta. tuli kamala olo jos maha tuntui täydeltä. ahdisti, en vain voinut pitää mitään sisälläni.
lähipiiri on ollut huolissaan laihtumisestani, puoli tututkin ovat tulleet kysymään ettei ´kai kyse ole syömishäiriöstä. mietin että vittuilevatko he, omasta mielestäni olen oikeasti enemmänkin pullea kuin hoikka.
ihmiset sanovat että olen tullut kauniiksi. se vain ruokkii halua laihduttaa enemmän. jos vielä laihdun tulenko vieläkin kauniimmaksi?
ostin tänään farkut jotka olivat kokoa 34, ne ovat niin pienet. mutta kuinka ihmeessä ne mahtuvat minulle, en voi ymmärtää.
en tiedä mikä pointti tällä kirjoituksellani on.. mutta sen voin todeta, että en minä ainakaan onnellisempi ole kuin vuosi sitten. lähes kaikki ystävyyssuhteet ovat viilenneet, itken usein, olen masentunut, väsynyt, mikään ei tunnu kiinnostavan. en jaksa käydä missään enkä tavata ketään. ruoka hallitsee elämääni, ajatukset pyörivät koko ajan siinä.
ennen olin ystäväpiirissäni se hauskuuttaja ja silloin minulla todella oli mukavaa. nautin elämästä ja nauroin maha kippurassa lähes päivittäin. nyt en edes muista että olisin jaksanut nauraa aidosti ainakaan puoleen vuoteen.
tekstistäni oli tarkoitus tulla täysin erillainen, olikin yllättävän vaikea saada tuotua asia esille, niinkuin olisin halunnut. huomaan itkeväni. jälleen kerran.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kirjoituksestasi. löytyi jälleen joku joka on saanut kokea sen, kuinka tähän touhuun mukaan lähteminen ei tuo onnellisuutta.
itsekin laihdutin aikoinaan aika monia kiloja. taistelu jatkuu. tätä vuoristorataa kolmisen vuotta, ja haluaisin sen lopettaa ennenkuin oon tällä palstalla edelleen toisen kolmivuotisen jälkeen, kuten toiset täällä ovatkin.
tuntuu kamalalta ettei muista hyvin elämää ennen syömishäiriötä. tää on niin osa mua. vaikka vihaan tätä.
haluun elää täysillä. nauttia jokapäivästä. elää hetkiä jolloin voin ajatella vapaasti ja ilman ahdistusta ulkonäöstä, ruuasta, painostani.
koeta jaksaa suru85
voi kiitos