Betoniharkkojen valuista (lammi kivitalot)

Olen seurannut erilaisia keskusteluja Betoniharkkojen valuista. Onko kellään käynyt siten että on esim. Lammin harkkotalon perustusten valuvaiheen jälkeen huomannut että betoni ei olekkaan tarpeeksi mennyt onteloihin/on jäänyt tyhjää. On huomannut joko itse tai vastaava mestari. Kehuskelijoita tällä palstalla riittää, että mulla ainakin valu onnistui. Tästä ei keskusteltaisi niin paljon jos näin olisi. Miten olette korjanneet vai onko rakentamista vaan jatkettu.
134453
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

sellaisella litkulla ettei em ole mitenkään mahdollista.

Äänestä

Juu et saa onteloita aikaiseksi, vaikka yrittäisit.

Äänestä
  • Onhan se varsin yleistä, että betonimassa holvaa valettaessa kiviharkkoja.
    Ongelmaa vaan on vaikea todeta, koska vaatii porausnäytteen ottoa seinästä.
    Harkoissa käytetty hyvin huokoinen kivimateriaali imee itseensä melkoisesti kosteutta ja täten pyrkii kuivattamaan valettavaa massaa.
    Ohut valuaukko vaatii myös melkoisen raudoituksen, jotta rakenne ei nyrjähtäisi, jolloin valutilaakin jää erittäin vähän.
    Ongelmat holvamiseen liittyvät pääsääntöisesti kuivuvaan juotosbetoniin tai suurehkoon kivikokoon betonissa.
    Jäätymisongelmat talviaikaan ovat harvinaisempia, mutta niitäkin on tullut vastan.
    Asennusohjeita noudattamalla kaikki onnistuu erinomaisesti, mutta kun aina löytyy noita tyyppejä, jotka eivät lue ohjeita tai muuten pyrkivät säästämään tai oikaisemaan eri työvaiheissa.
    Holvaamisen toteaminen keskellä rakennetta on vaikeaa, koska vaatii timanttiporausta ja näytteitä.
    Korjaaminen onkin sitten vallan eri asia.
    Parasta olla huolellinen ja valvoa tehtävää työtä , koska aika vasta näyttää syntyykö rotansyömistä rungossa jotain haittaa vuosien kuluessa.

    Äänestä

  • Rakentaja Kalle kirjoitti:

    Onhan se varsin yleistä, että betonimassa holvaa valettaessa kiviharkkoja.

    Mitä tarkoitat valuharkon hyvin huokoisella kivimateriaalilla?

    "Harkoissa käytetty hyvin huokoinen kivimateriaali imee itseensä melkoisesti kosteutta ja täten pyrkii kuivattamaan valettavaa massaa."

    Siksi harkot kastellaan niin että valettaessa vesi lentää seinän sisästä. Ja siksi valubetoniharkoilla ei rakenna pakkasessa (kuin idiootit).

    "Ohut valuaukko vaatii myös melkoisen raudoituksen, jotta rakenne ei nyrjähtäisi, jolloin valutilaakin jää erittäin vähän."

    Höpöhöpö.

    Siinä puhuu joku joka ei ole nähnytkään näitä valuharkkoja.

    Valuharkkojen kuoret on paksummat kuin esim. papanalämpöharkkojen ulkokuori.

    YKSI 8mm vaakateräs tulee joka toiseen vaakareikään eikä se tosiaankaan hidasta 8mm rakeella olevan notkistetun betonin lirumista seinän sisässä!!!

    "Ongelmat holvamiseen liittyvät pääsääntöisesti kuivuvaan juotosbetoniin tai suurehkoon kivikokoon betonissa."

    Kastelu oikenlainen betoni hoitaa homman. Vibraa kannattaa käyttää korkeintaan palkkien kohdilla.

    Äänestä

Itse ainakin vibrailin valun, joten olen aivan varma että kuraa on joksenkin joka kokolossa.

Äänestä
  • Minun valvomilla työmailla betonoidaan seinää korkeudeltaan max. 3.4 metriä ja kaikki onkin onnistunut hyvin.

    Huolehdinäistä seikoista.
    -kura on riittävän notkeaa ja jos ei ole niin notkistetaan pumpun perässä oleva jäykempi betoni
    muottiharkkoihin jos näitä ei ole niin betonipumpataan takaisin pyttyyn, työ aloitetaan sitten kun betoni on riitävän notkeaa.

    -taskulamppu pitää olla jolla näkee reikiin kulkeeko betoni ja tätä työtä pitää olla valvomassa väh.rakennusmestari
    KATSO B4 1.2 BETONITYÖNJOHTAJAN PÄTEVYYS

    http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=17790

    Äänestä

  • ammattilainen kirjoitti:

    Minun valvomilla työmailla betonoidaan seinää korkeudeltaan max. 3.4 metriä ja kaikki onkin onnistunut hyvin.

    Lammin seinässä valetaan yleensä kerralla maksimissaan kaksi metriä. Harkkojen saumoita tulee siltä täältä pientä valumaa, joten koko ajan voi seurata että kuraa tulee joka paikkaan.

    Äänestä

  • ammattilainen kirjoitti:

    Minun valvomilla työmailla betonoidaan seinää korkeudeltaan max. 3.4 metriä ja kaikki onkin onnistunut hyvin.

    Huolehdinäistä seikoista.
    -kura on riittävän notkeaa ja jos ei ole niin notkistetaan pumpun perässä oleva jäykempi betoni
    muottiharkkoihin jos näitä ei ole niin betonipumpataan takaisin pyttyyn, työ aloitetaan sitten kun betoni on riitävän notkeaa.

    -taskulamppu pitää olla jolla näkee reikiin kulkeeko betoni ja tätä työtä pitää olla valvomassa väh.rakennusmestari
    KATSO B4 1.2 BETONITYÖNJOHTAJAN PÄTEVYYS

    http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=17790

    ammattilaisen puhetta!

    Äänestä

Kun tehtiin valuharkkoseinään niin ennen valua kasteltiin harkot perusteellisesti ja toden
totta sai kyllä kastella pitkään ja hartaasti, imee nimittäin vettä aivan hurjasti.

Eikä unohdettu varmistaa betonin riittävää notkeutta.

Koputtelemalla etsien ei ole löytynyt onttoa kohtaa valussa.

Jos on jäänyt onteloita niin niitä on kuulema korjailtu juotosbetonilla joillakin työmailla.

Pitää korvat auki ja lukee ohjeita niin vähintään samallalailla onnistuu kuin ammattilaisiltakin.

Äänestä

Kyllä kannattaa olla huolellinen valujen kanssa.
Kaverillani jäi seinään tyhjiä koloja, joita se muistaakseni valoi juotosmassalla umpeen, mutta aika kova homma siinä on ja turhaa työtä!
Itselläni meni yli 90 m3 vettä maatöihin ja rungon kasteluun sekä seinän pesuun valun jälkeen. Rungon kastelun aloitin yleensä edellisenä iltana ja aamulla jatkoin sitä pienin tauoin valuun asti. Joka valukerralla valoin maksimissaan 6 harkkovarvia- silloin kyllä huomaa, jos massa ei menisi joka paikkaan. Yksi syy 6 varvin valuihin oli sähkömiehen toive, jolloin hän sai laitettua helposti putkensa harkkojen sisään. Viime kesä oli todella kuuma joten huolellinen kastelu oli "pakollista" (sade ei kastellut seiniä kertaakaan. Ihan halpaa hupaa Lammin harkon kanssa ei ole touhuta, mutta tyytyväinen olen talooni. Esim. valukertoja on ollut tähän mennessä 9 kpl. anturat 1, seiniä 5 kertaa ja ontelosaumavalu 1 ja lattioita 2 kertaa. Talon koko 273 bm2 ja kaava 1 u 1/2. nyt on piippu muurattu ja väliseiniä aloitettu muuraamaan, joten voiton puolella ollaan.

Äänestä
  • Helpompi olisi valaa harkkoja, jotka eivät ime vettä, niin ei tarvitse kuivatellakkaan ennen rappausta.
    Myös kaksikertaa suurempi valuaukko on poikaa.

    Äänestä

kanssarakentaja 2003: Talon päädystä löytyi reilu kahden litran kolo minne ei ollut betoni mennyt. Isäntä kopasi vasaralla harkkoon reiän ja lappoi lapsensa leikkilapiolla kuran sisään.

kanssarakentaja 2006-2007: fiksut työmiehet eivät jaksaneet lyhentää profiiliterästä, seinään jäi vajaa 1m x 1m kohta jonne ei betonia mennyt.

Yleensä pitääpi olla jokin ahtaampi paikka ja huonoa kuraa jos tulee niitä rotankoloja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolellinen RR kirjoitti:

Olen seurannut erilaisia keskusteluja Betoniharkkojen valuista. Onko kellään käynyt siten että on esim. Lammin harkkotalon perustusten valuvaiheen jälkeen huomannut että betoni ei olekkaan tarpeeksi mennyt onteloihin/on jäänyt tyhjää. On huomannut joko itse tai vastaava mestari. Kehuskelijoita tällä palstalla riittää, että mulla ainakin valu onnistui. Tästä ei keskusteltaisi niin paljon jos näin olisi. Miten olette korjanneet vai onko rakentamista vaan jatkettu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu