olen alkanut

vaikka sillon tällöin sua ajattelenkin niin siihen ei enää sisälly samanlaista tuskaa tai hyvänolontunnetta. Mikäli olisin saanut tunteilleni vastakaikua niin tilanne olisi varmaan tänä päivänä aika erilainen. Mutta hyvä näin, voin ainakin muistella sitä kuinka olen uskaltanut kuunnella sydämeni ääntä silloin muinoin ilman että sen ajatteleminen tuottaisi ahdistusta tai muitakaan negatiivisia tuntemuksia.
41195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

pisteeseen äkkiä. vielä siihen kuluu aikaa.

Äänestä

melkein ohi menee, jos on tarkoitus. Sitä nostaa sen ihastuksensa jollekin alustalle, kunnes huomaa, että ihan tavallinenhan se on. Jokin hyvä piirre on ihastuttanut. Joskus se ihastuminen kääntyy rakkaudeksi tietysti. Elämän tarkoitus on kait juuri tätä. Siirrytään aina välillä eteenpäin. Ja tulee uusia ihmiskuvioita.

Äänestä

Senhän huomaa jo tekstistäsi! On ihan normaalia, että tunteet laantuu hieman,
jos ei saa tunnistettavaa vastakaikua. Siihen voi olla omat syynsä... :/

Tuossa alla eräs kirjoitti, kuinka ihastuksen voi mielessään nostaa alustalle.
Niin minäkin olen mielessäni tehnyt, mutta nyt, kun häntä hieman tunnen, niin
huomaan, että hän on tavallinen ihminen. KYLLÄ, hän on tavallinen, mutta silti
epätavallisen ihana! :) Hänen puheensakin on kuin musiikkia korvilleni :)

Äänestä

sillä erotuksella, että minä haluiaisin kokeilla vielä kerran oltaisko me toisillemme ne oikeat tuittu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unohtaa, kirjoitti:

vaikka sillon tällöin sua ajattelenkin niin siihen ei enää sisälly samanlaista tuskaa tai hyvänolontunnetta. Mikäli olisin saanut tunteilleni vastakaikua niin tilanne olisi varmaan tänä päivänä aika erilainen. Mutta hyvä näin, voin ainakin muistella sitä kuinka olen uskaltanut kuunnella sydämeni ääntä silloin muinoin ilman että sen ajatteleminen tuottaisi ahdistusta tai muitakaan negatiivisia tuntemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu