kalaravinnon puuttuminen

Hei!

Hiukset ohentuneet vuosien saatossa. Ajattelin, vaikuttaako asiaan, että ruokavaliooni ei kuulu lainkaan kalaa. Kuitenkin muu ruokavalioni pitäisi olla suht suositusten mukainen.

Siis, jos kipitän kauppaan ja ostan esimerkiksi kalanmaksaöljyä, niin voiko vaikuttaa hiusten kasvuun.
41117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

sinulta puuttunee välttämättömiä rasvahappoja.

Äänestä

makrillisäilykettä 3-4 purkkia ja palasteseitiä.
Ne ovat "vapaiden vesien kaloja" ja varmaan melko saasteettomia koska pyydystyspaikkoina ovat pohjoinen Atlantti ja Jäämeri - toisin kuin esim. norjalainen lohi (josta 90 % on altaissa kasvatettua) ja suomalainen kirjolohi.

Äänestä

  • merilohessa parhaat rasvat, mutta pitäisi saada sitä vapaata taimenta eikä norjalaista kassilohta, jos meinaa välttyä raskasmetallin kertymiseltä elimistöön.

    Itse syön kerran viikossa tuota norjalaista ja parina päivänä muuta, tonnikala jees, koska siinä paljon proteiinia, joka myös elintärkeää hiuksille.

    Seiti on hyvin rasvaton kala ja siksi hiustenkasvun kannalta marginaalinen.

    Jos et pidä kalasta, osta Omega tai E-epa kapseleita, saat samat aineet kompaktisti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiukset, hiukset kirjoitti:

Hei!

Hiukset ohentuneet vuosien saatossa. Ajattelin, vaikuttaako asiaan, että ruokavaliooni ei kuulu lainkaan kalaa. Kuitenkin muu ruokavalioni pitäisi olla suht suositusten mukainen.

Siis, jos kipitän kauppaan ja ostan esimerkiksi kalanmaksaöljyä, niin voiko vaikuttaa hiusten kasvuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu