KESÄTYÖT

surkeita

Olin yliopiston työnhakukurssilla, jossa oli meitä eri alojen vastavalmistuneita tai valmistumassa olevia. Olen tässä ihmetellyt miksi yliopisto-opiskelijat tekevat todella surkeita kesätöitä:

Kv. politiikkaa lukenut opiskelija oli lähinnä ollit marketin kassalla

Lääkäri tehnyt siivoushommia

Mikrobiologi ollut pakkaamassa elintarvikkeita ja olut firman varastossa

Itse olen maatalous-metsätieteellisessä, meillä kesätyöt on jo samoilla aloilla, joissa tulemme työskentelemään valmistumisen jälkeenkin. En tunne ketään, joka olisi kaupan kassana. Sen sijaan porukkaa on valtionlaitoksissa harjoittelijoina, pankissa, kaupan keskusliikkeissä ym.

Onko syynä se, että kaikki tiedekunnat ei tee harjoittelusopimuksia firmojen kanssa. Eikö pitäisi tehdä? Eihän siinä oo mitään järkeä, että hyvin koulutetut ihmiset eivät pääse treenaamaan oman alansa töitä ennekuin ovat maistereita.

11

2040

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fgrerge

      Harvapa nyt ainkaaan ensimmäisinä opiskeluvuosinaan on oman alansa hommia saanut, ellei ole jotain suhteita. Ja ne suhteillakin saadut työt käsittävät lähinnä kahvin keittämistä ja roskien viemistä. Tosin paikkana ei ole kauppa, vaan joku tutkimuslaitos. Lasketaanko se sitten oman alansa työkokemuksesksi, sitä en osaa sanoa.

      "En tunne ketään, joka olisi kaupan kassana."

      Sitten tunnet ihmisiä aika vähän.

    • ei ole alalla töitä

      Mihin ne humanistit menee valmistumisen jälkeen?

      Jos niillä on aineenopettajan sivuainekokonaisuus, opettajaksi. Jos ei, tutkijaksi tai työkkäriin. Mäkkäri on ihan hyvä vaihtoehto, kun siitä saa vähän enempi palkkaa kuin kahdesta viimeksi mainitusta ;-)

      • nytten

        Tunnen valmistuneen humanistin, joka oli työkkärissä töissä. ;) Tosin voi olla että mäkkäristä saa yhtä hyvää jos ei parempaakin kuukausipalkkaa...


      • Humboogie
        nytten kirjoitti:

        Tunnen valmistuneen humanistin, joka oli työkkärissä töissä. ;) Tosin voi olla että mäkkäristä saa yhtä hyvää jos ei parempaakin kuukausipalkkaa...

        Mä tunnen monta humanistia jotka eivät ole töissä tutkijana tai opettajana ja saavat ihan kivaa liksaa... toisaalta tiedän myös OTK, DI ja KTM tyyppejä jotka tekevät toita 2000e kuukausipalkalla. Elämä on kovaa...


    • kurssilla

      jos oman alan töitä on aina löytynyt helposti?

      Lääkärit pääsee hyväpalkkaseen duuniin, vaikka olisi siivonnut opiskelijana vessoja.


      Itse olen poiminut mansikoita, täyttänyt maalipurkkeja, pistänyt korkkeja shampoo pulloihin, tutkinut verinäytteitä. Mikään näistä ei ole ollut alaani liittyvää. Töitä on kyllä valmistumisen jälkeen riittänyt.

      • hoitsukki

        Itse asiassa pakko sanoa, että olen hoitoalalla törmännyt ihan samaan. Lääketieteen opiskelijat paiskii aivan surkeita hommia. Luulisi, että niille olisi käyttöä edes labroissa tai jossakin terveysalan asiakaspalvelussa kuten ambulanssissa, apteekissa tms. Sen mitä olen itse kesätyöntekijöiden valitsemista päässyt seuraamaan, lääkisopiskelijat karsiutuu ihan ensimmäisenä esim. hoitajien kesätyöhakijoista. "Tää on lääkiksessä, ei tuu ainakaan meille"

        En sitten tiedä, että onko tää jotakin hoitoalan kyykyttämistä, tyyliin "kyykytetään kun voidaan, kohta ne kyykyttää meitä", vai mistä on kysymys. Ihmetyttää vaan kun huippulahjakkaat ei kelpaa muuhun kuin siivoamaan tai lajittelemaan ruoka-annoksia.

        Ihan yleisesti, kommentoisin vielä, että toi työllistymisasia on varmaan pitkälti paikkakuntakysymys. Pk-seudulla on enemmän tarjontaa, mutta ei esim. Kuopion kokoisessa kaupungissa kauheesti ole "alan töitä" kaikille yliopistolaisille.


    • kesätyöt

      olivat kiven alla 90-luvulla, mutta "luonnon parissa" maastotöitä riitti hyvin. Useilla aloilla ns. kesäsesonkia ei ole. Eli ei ole niitä oikeita kesätyöpaikkojakaan.

      Oikeasti työllistyminen on sitten hieman eri asia. Suurin osa meistä on pääasiassa toimistossa ja maastotöissä vain kesäkausina. Näihin oikeisiin valmistumisen jälkeisiin töihin katsotaan todellakin mitä on kesäisin tehnyt.

      En oikein usko, että MMM -tutkinnon suorittaneita revittäisiin töihin. Positiivinen asenne ehkä auttaa työnsaannissa.

    • Kauppatieteilijä

      Vau... täytyy sitä kai sitten olla tyytyväinen. Opiskelen laskentatoimen puolella, ja olin heti ensimmäisen vuoden jälkeen alan hommissa. Löysivät minut koulun rekrysivuilta, joten en edes ole joutunut varsinaisesti hakemaan töitä. Nyt toisen vuoden jälkeen menen pomoni vuorotteluvapaan sijaiseksi (talouspäällikkö). Palkkaa maksavat 1700 euroa kuussa.

      Tosin täytyy myöntää, että muutama vuosi on aikaa kirjoituksista ja alempi tutkinto työkokemusta alla.

      • palkka

        kerran aikaisempaakin kokemusta on.


    • ex-duunari.

      Pidin lukion jälkeen välivuoden ja olin varastohommissa. Samoissa homissa oli pätkätöissä muun muassa kolmannen vuoden lääketieteen opiskelija, neljännen vuoden englannin käännöstieteen opiskelija sekä viimeistä vuotta opiskeleva melkein valmis kauppatieteiden maisteri. Kaikki vaikuttivat lisäksi ns. kunnollisilta, fiksuilta ja ahkerilta tyypeiltä. Asia olisi jotenkin ymmärrettävissä, jos opinnot menisi miten sattuu, mutta kun ei... Olisivatkohan olleet noissa töissä ihan vain rentoutumassa? Ainakin itse olen huomannut, että opiskelujen ohessa pieni irtiotto oman alan jutuista rentouttaa. Tosin en itse ainakaan enää 3 vuoden opiskelujen jälkeen alkaisi tekemään töitä 6 euron tuntipalkalla...

    • Anonyymi00011

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11053
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      79
      10218
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      47
      4271
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      3972
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      35
      3766
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3659
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3503
    8. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      8
      3476
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      53
      3193
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2915
    Aihe