Kun jaksaisi odottaa.

Itse olin torstaina leikkauksessa ja todellakin aika ennen leikkausta ja hoidon alkua oli kamalaa. Jotenkin kuitenkin sain päivät kulumaan. Otin henkisen aamukamman ja joka aamu laitoin ystävilleni sähköpostia, että enää niin ja niin monta aamua jäljellä.

Päivisin tein asioita joista nautin, ulkoilin koiran kanssa, kävelin poikaa vastaan koululle, tein hyvää kotiruokaa, pidin yhteyttä ystäviini, kävin heidän luonaan ja he kävivät täällä. Koitin pitää itkun loitolla ja mielen pirteänä.

Kävin syöpäyhdistyksen tukihenkilöpäivystyksessa, ja kaupungilla pizzalla, hain kirjastosta luettavaa jne. ja hups - yks kaks olikin jo leikkauspäivän aamu!

Ajattele asiaa niin, ettei sinun sairautesi odotusaikana muutu suuntaan eikä toiseen ja koita tehdä ennakkoon asioita, joita et heti leikkauksen jälkeen pysty tekemään. Koita saada tukihenkilö syöpäyhdistyksestä, vertaistuen merkitystä ei voi ylikorostaa!

Äkkiä se aika lopulta menee, minäkin pääsen jo viiden päivän päästä tikeistä ja dreenistä eroon, sitten voi jo vähän vapaammin liikkua, kun ei tarvi kantaa tuota pussia mukana. Laitoin löysän vyön vyötärölle ja siihen pienen muovipussin, Tungin dreenin letkut ja pussin ja haitarin sinne, niin ei roiku veriset letkut muun perheen silmissä kokoa ajan, eikä ole vaaraa, että tarttuisi johonkin kiinni.

Tsemppiä nyt kovasti, ajattele että kun nyt kestät, niin leikkauksen jälkeen on jo paljon helpompaa, kun "paha" on saatu sinusta pois.

Voimia ja jaksamista sinulle! :)