koska tää helpottaa

Meidän historia on lyhykäisyydessään seuraava: jo laitoksella vauva osoitte merkkejä siitä, että valvoo mielellään öisin. aina jos heräsin yöllä vessaan ja vauva oli lastenhuoneessa hoidossa, näin kun kätilöt kantelivat virkeää tyttöä 3 aikaan yöstä kun muut nyytit nukkuivat sikeästi. no, kotona sitten valvottiin yöt 2 kuukauteen asti. Tyttö oli jopa unikoulussa reilun 1kk iässä, mutta se oli lähinnä sitä varten, että saimme itse miehen kanssa levähtää. noin pieneltä sitä unirytmiä ei pysty säätelemään. 2 kk iässä tyttö sitten muljautti rytmin ihan itse kohdilleen ja heräsi kerran yössä vain syömään.

vajaan 4kk iässä alkoi sitten tämä tuttirumba. tyttö herää jopa 15 kertaa yössä siihen, että tutti ei olekaan suussa! suositushan on että nukahtaneelta lapselta poistetaan tutti. meillä se ei onnistuisi ikinä. tyttö ei välittömästi herää´kun tutti putoaa, mutta jossakin vaiheessa huomaa ja alkaa itkeä.

viikolla otan tytön vaunujen koppaan viereen kun tutti on helppo työntää silloin takas suuhun. viikonloppuna mieheni hoitaa tutin yhtenä yönä. muutoin tyttö kyllä nukkuu keskimäärin 9 tunnin yöunet, mutta noilla heräilyillä jää kyllä melko vähiin ítsellä =(

viime yönä alkoi potuttamaan siihen malliin, päätin etten enää ikinä tee lapsia. tyttö on kohta 5kk vanha, töihin palaan kun se ehtii juuri täyttää 9 kk. ei voi muuta kuin toivoa että sitä ennen oppisi vaikka itse laittamaan tutin suuhun. jos jollakin on vastaavía kokemuksia tai neuvoja, pliiiiiiisss!! auttakee
5987
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Juuri noin menevät yöt suurimmalla osalla vauvaperheistä ja olen pahoillani, mutta lapset voi heräillä useita kertoja yössä vielä pari kolme vuotiainakin. Omani ei nukkunut ikinä yli kahtatuntia ensimmäisen vuotensa aikana. Nyt kohta puolitoistavuotiaana nukkuu kutakuinkin sen 9 tuntia, mutta piehtaroi, itkee ja kitisee useita kertoja yössä kuitenkin. Ei tulisi mieleenkään itkeä näistä unista, tällaista se nyt vaan on. Jokainen äiti kestää tällaista menoa vuorollaan.

Mutta yhden neuvon annan. Ota se tutti kokonaan pois. Opeta nukkumaan ilman. Eli käytännössä, anna huutaa muutama yö, niin se sitten unohtuu.

Äänestä
  • Eli....koittakaa lopettaa koko tutin syönti.
    Vauvat oppivat nopeammin,kuin uskommekaan.
    Niin ja anna aikaa vauvallesi!! Kyllä tutittaolo helpottaa ja pian saat nukkua yösi kaikessa rauhassa.
    Näin ainakin lämpimästi toivotellen !!!

    Äänestä

Vaunukoppa sängyn vieressä se oli meilläkin :D ja tuttia suuhun kolme tuhatta kertaa yössä :D päätin monta kertaa etten ikinä tee enää lapsia ja annan sen yhdenkin pois mutta noh, niinpä se vain ohi mnei ja yli päästiin ja sama rumba seuraavalla.

Se tutti kannattaa varmaankin tosiaan jättää pois. Apri-kolme yöstä joutuu valvomaan huudon kanssa mutta jos saat jonkun pitämään seuraa (kaveri, sukulainen?) torkkumaan vuoroissa tms. voi olla helmpompi kestää. Kun vauva oppii nukahtamaan ilman sitä tuttia, rauhoittuu koko yö.

Meillä tuon nuoremman apuna nukahtamiseen toimi jostain napattu konsti rintamaidontuoksuisesta kankaasta sängyssä. Joskus mätkin liivinsuojia sinne koppaan :D ihan huomattavasti rauhoitti nappulaa, maidonhajuinen rätinkulma poskella! Harsorätti kasvoilla myös rauhoittaa joitakin lapsia öisin. Mene ja tajua. Minua ahdisti jos katsoakin mutta nuorimmainen piti siitä...

Iso sympatia. Minulta keinaa välillä haljeta suoni päästä kun pomppaan öisin kolme kertaa kummankin nappulan takia ylös, milloin se on jano, milloin paha uni, ei nukuta, pissa sängyssä...

Se on kai luonnon tapa näyttää keskisormea. Synnyttänyt ei unta kaipaa.

***

Äänestä
  • No se huudattaminen vasta fiksua onkin! Kannattaa varmaan vielä huutaa ite takasin et huuda kovempaa! Josko naapuritkin heräis huutamaan.

    Äänestä

  • Pekkolisti kirjoitti:

    No se huudattaminen vasta fiksua onkin! Kannattaa varmaan vielä huutaa ite takasin et huuda kovempaa! Josko naapuritkin heräis huutamaan.

    Kuka huudattamisesta puhui? Tutista luopuessa käytetään tottakai kaikki muut keinot lapsen rauhoittamiseen, sylit, tissit (jos vielä imetetään), rätit, laulu, heijaus... kyllä niitä uitakin on kuin tutti, ja vieläpä sellaisia joihin se ei jää "koukkuun" samalla tavalla.

    Jotkut lapset ovat sitten tutissa niin kovasti kiinni ettei luopuminen onnistu kuin huudattamalla. SIlloin on toki syytä miettiä kannattaako koko touhu vain yrittääkö myöhemmin uudestaan. Eihän sitä kukaan huvikseen lapsensa itkua kuuntele. Vai mitä luulet?

    Elätkö yleensäkin päälimmäisenä mielessä mitä naapurit sinusta ajattelevat?

    ***

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyttö 5kk ja väsynyt äiti kirjoitti:

Meidän historia on lyhykäisyydessään seuraava: jo laitoksella vauva osoitte merkkejä siitä, että valvoo mielellään öisin. aina jos heräsin yöllä vessaan ja vauva oli lastenhuoneessa hoidossa, näin kun kätilöt kantelivat virkeää tyttöä 3 aikaan yöstä kun muut nyytit nukkuivat sikeästi. no, kotona sitten valvottiin yöt 2 kuukauteen asti. Tyttö oli jopa unikoulussa reilun 1kk iässä, mutta se oli lähinnä sitä varten, että saimme itse miehen kanssa levähtää. noin pieneltä sitä unirytmiä ei pysty säätelemään. 2 kk iässä tyttö sitten muljautti rytmin ihan itse kohdilleen ja heräsi kerran yössä vain syömään.

vajaan 4kk iässä alkoi sitten tämä tuttirumba. tyttö herää jopa 15 kertaa yössä siihen, että tutti ei olekaan suussa! suositushan on että nukahtaneelta lapselta poistetaan tutti. meillä se ei onnistuisi ikinä. tyttö ei välittömästi herää´kun tutti putoaa, mutta jossakin vaiheessa huomaa ja alkaa itkeä.

viikolla otan tytön vaunujen koppaan viereen kun tutti on helppo työntää silloin takas suuhun. viikonloppuna mieheni hoitaa tutin yhtenä yönä. muutoin tyttö kyllä nukkuu keskimäärin 9 tunnin yöunet, mutta noilla heräilyillä jää kyllä melko vähiin ítsellä =(

viime yönä alkoi potuttamaan siihen malliin, päätin etten enää ikinä tee lapsia. tyttö on kohta 5kk vanha, töihin palaan kun se ehtii juuri täyttää 9 kk. ei voi muuta kuin toivoa että sitä ennen oppisi vaikka itse laittamaan tutin suuhun. jos jollakin on vastaavía kokemuksia tai neuvoja, pliiiiiiisss!! auttakee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu