hidastus töyssyt

jalankulkijan turvallisuutta, sillä autoilian huomio keskittyy vain seuraavaan töyssyyn eikä enää jalankulkijoihin. Itse huomasin myös tämän, kun yksi naarurini oli ajaa lapsen päälle, ja kertoi tapahtuneesta, aiemmin hänelle ei koskaan ollut käynyt näin, kun töyssyjä ei vielä ollut.
141504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihan samalla logiikalla heijastinliivit vaarantavat jalankulkijoiden/muiden omin voimin liikkuvien terveyden. Autoilijat tottuvat näkimään vain ne joilla on kirkuvan paljon heijastusta ja väriä ja ajavat yli vain yhtä heijastinta käyttävistä.

Hei halloo! Mitä jos kaikki olisimme varovaisempia liikenteessä ja pitäisimme silmät auki? Ei autoa tai muutakaan ajoneuvoa saa lähteä ajamaan jos ei näe ihmisiä liikenteessä. Ja kiire kannattaa jättää kotiin. Silloin eivät töyssyt eivätkä muut liikenteessä olijat haittaa.

Äänestä
  • "Ei autoa tai muutakaan ajoneuvoa saa lähteä ajamaan jos ei näe ihmisiä liikenteessä. Ja kiire kannattaa jättää kotiin. Silloin eivät töyssyt eivätkä muut liikenteessä olijat haittaa"

    Olen huomannut samaa. Ihminen keskittyy tehtävään. Töyssyn ylitykseen. Ottaako pohja kiini ja ned.

    Äänestä

  • tehtävästä kirjoitti:

    "Ei autoa tai muutakaan ajoneuvoa saa lähteä ajamaan jos ei näe ihmisiä liikenteessä. Ja kiire kannattaa jättää kotiin. Silloin eivät töyssyt eivätkä muut liikenteessä olijat haittaa"

    Olen huomannut samaa. Ihminen keskittyy tehtävään. Töyssyn ylitykseen. Ottaako pohja kiini ja ned.

    No ei kai sentään. Ainakin minulla on autossa jousitus sitä varten että pienet töyssyt tasoittuvat tai ainakaan eivät haittaa liikennöintiä kohtuuttomasti. Enintään sallitulla nopeudella ajaessani en ole juuri töyssyjen vuoksi hiljennellyt vaan keskittynyt juuri siihen muiden liikkujien tarkkailemiseen. Niiden suojaksihan ne töyssyt ym. hidasteet ovat. Missä hidaste, siellä jalankulkija. Aina.

    Jos auton pohja ottaa töyssyyn, vika on joko autossa tai töyssyssä. Asetuksen mukainen ajoneuvo menee ohjeiden mukaisten töyssyjen yli ihan ok, kunhan ei aja yli rajoituksen (30 tai 40, ei koskaan yli sen kun on hidasteita). Jos näin käy, kunta tai muu tienpitäjä on korvausvelvollinen. Sinun pitää vain todistaa, että ajoit laillisesti ja että vahinko todella johtui nimenomaan töyssystä.

    Eli edelleen: keskitytään siihen liikenteeseen eikä kaivella mitään muuta siinä ohella.

    Äänestä

  • pyörätiellä kirjoitti:

    Miksi muuten kenokaulaisen lättäjalka vipeltäjän on rynnättävä sinne suojatielle?
    Autoilia keskittyy esteen ylitykseen.

    Äänestä

Olen itsekin huomannut tuon saman asian. Kun autolla ajaa korokkeelle tai kavenettuun shikaaniin, niin katse keskityy edessä olevaan esteeseen, eikä ympärillä kulkeviin jalankulkijoihin. Niin se vaan on.

Toinen vaaran paikka ovat suojateiden keskikorokkeet, joissa on kiertomerkit. Merkki on tiputettu metrin korkeudelle, jolloin se peittää korokkeella seisovan jalankulkijan tehokkaasti. Lisäksi merkissä oleva kirkkaana heijastava nuoli häivyttää sen vähänkin, mitä takana seisovasta näkyisi.
Monia kertoja olen ohi ajaessani hätkähtänyt, kun siellä merkin takana olikin ihminen lymyämässä.

Äänestä
  • ... teet sen hätkähdyksen jälkeen.
    Annatko jalankulkijalle tietä vai etkö?

    Äänestä

  • Hemmo kirjoitti:

    ... teet sen hätkähdyksen jälkeen.
    Annatko jalankulkijalle tietä vai etkö?

    Kyllä silloin on jo myöhäistä tehdä mitään, kun jalankulkija on etukulman kohdalla.

    Nuo korokkeet tulisikin muuttaa siten, että kiertomerkin takana olevan jalankulkijan havaitseminen tehtäisiin helpommaksi. Merkin korkeutta muuttamalla, maalaamalla merkin tausta vaaleaksi, jota vasten tumma hahmo erottuu paremmin tms. Valaistukseen tuskin rahaa riittää.

    Ongelma on pahin vilkkaissa taajamissa, missä on myös jatkuvasti vastaan tulevia häikäisemässä valoillaan.

    Joskus tulee mieleen, että voisi se merkin takana seisojakin tehdä jotain havaittavuutensa eteen. Siirtyä lähemmäs ajorataa, käyttää heijastinta yms.

    Äänestä

  • tehdä mitään kirjoitti:

    Polkupyörällä ajaessa joskus huomaa, että korokkeellisessä risteyksessä taaempi jalankulkijan liikennevalo jää ensimmäisen liikennevalon katveeseen (ja saattaa olla punainen kun taas eka on vihreä).

    Samoin kadun varrella liikennemerkit jäävät monesti toisten liikennemerkkien katveeseen.

    Äänestä

  • Henki Hieveri kirjoitti:

    Kyllä liikennemerkit ja valot näkyvät hyvin, Nehän ovat jalankulkijoiden pään yläpuolella. Keskikorokkeillakin kiertomerkki näkyy erittäin hyvin. Sehän on melkein maassa, yläreuna noin puolessa toista metriä. Sen läpi näkeminen on hiukan hankalampaa.

    Äänestä

  • Sitten olla 1.7m korkeudessa, jotta jalankulkijat eivät näe merkin takaa syöskyviä autoja? Autoiljan kyllä pitää nähdä jalankulkija merkin takaa. Pää yli jalat ali. Ja siinä ei heijastin auta, nähtävä on!

    Äänestä

Juuri kun opittiin tekemään tasaisia teitä, joku töysykkä keksi töyssyt ! Venäjällä on tiet pelkkää töyssyä

Äänestä

katsomiseen ja huonontavat sujuvaa liikennettä.

Äänestä

Hidastustöyssyjen tarkoitus on pakottaa kiireinen autoilija ajamaan kyllin rauhallista vauhtia. Hidastamalla vauhtia pienenee riski hajottaa auto hidastustöyssyihin. Samalla pienenee autoilijan tarve tuhlata kaikki huomio töyssyihin kevyen liikenteen kustannuksella.

Suojatien liikennemerkit ovat sitä paitsi usein hyvin nähtävissä, joten on autoilijan omaa piittaamattomuutta ohittaa suojatie varomatta jalankulkijoita.

Opettelen itse vasta ajamista opetusluvalla eikä minulla ole ongelmia seurata kevyttä liikennettä töyssyiselläkään tiellä.

Äänestä

ulos tulee tunne että on parkkeerannu auton ja astuu ulos autosta ja hups voi jäädä jalka takapyörän alle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

vaarantavat kirjoitti:

jalankulkijan turvallisuutta, sillä autoilian huomio keskittyy vain seuraavaan töyssyyn eikä enää jalankulkijoihin. Itse huomasin myös tämän, kun yksi naarurini oli ajaa lapsen päälle, ja kertoi tapahtuneesta, aiemmin hänelle ei koskaan ollut käynyt näin, kun töyssyjä ei vielä ollut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu