kissaihminen

separas

Vai piti boikotoida kirjoitusta kissantappaja huvilakadulla ettei vahti vain olisi itse koira ihmisiä ja valmis hyväksyyn kissoja kohtaan väkivallan,ps:olet pelle.Ei hätää tämä terroristi(kissa uhoilia )kissaterroristi tiedetään,polupyörän suuntaviitta on valmiina koetukseen.

5

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Näkyy olevan ammattimainen kissantappaja. Saksassa käynyt kissantappokoulun. Kyllä natsit osaa osaa.


    • Anonyymi

      Taidat olla sitä finairinseisojan rotua.

    • Anonyymi

      pirkka on tuonut hyllyyn edullisen alle euron kissinrasvan leivälle ja paistamiseen...ei tarvii kasveista tehdä

    • Anonyymi

      Suomalaiset ovat maailman kissavihamielisin kansa. YouTubessa valtavasti ulkomailla kuvattuja videoita, joista näkee että kissat voivat kulkea ulkona vapaasti ilman, että ne otetaan hengiltä. Pihalla liikkuva kissa ei aiheuta samanlaista raivoa kuin Suomessa.

      Ihmettelin tätä asiaa jo vuosia sitten katsoessani BBC:n dokumenttia, jossa oli tutkittu kissan liikkumista. Monet YouTube -videot ovat vahvistaneet asian.

      Vanhan väittämän mukaan se kuinka ihmiset kohtelevat heikompiaan, lapsia, vanhuksia, eläimiä, paljastaa kansan sivistyksen tason, Suomessa taso on matala. Nähdään vanhustenhoidossa ja eläinten kohtelussa.

      Olen miettinyt tätä asiaa paljon. Perimmäinen syy on suomalaisten ilkeys ja suvaitsemattomuus. Riita ja raivo tehdään vaikka tikusta, ja sitä tikkua oikein hakemalla haetaan

      Väitän muuten, että yli 95% kissavihaajista äänestää persuja. Maahanmuuttajat ovat kissan tavoin hakemalla haettu aihe raivostua ja uhriutua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe