Nuoriko olet Sinä minua tälle matkalle sattamaan?
Ja jos, missä veneessä, mille matkalle?
*****************************************
Aamusumua
Roskalaatikon luukku oli tilava ja turhuuteni mahtuivat sinne
aamuvarhaisella mainiosti, tilaakin jäi vielä, mikä oli hyvä, sillä
sotkuja minulla kyllä riittää pois vietäviksi.
Jätin kokonaisen laatikon, laatikoitakin omistan piisalle asti, laatikon
kuoria, pahvisia ja helposti repeäviä. Sumu riippui matalalla, en
nähnyt mutta kuulin sitäkin selvemmin miten muuttosorsien parvi
ylitti taivasta vinottain, suoraan on taivasta mahdotonta ylittää,
sen tiedän kyllä etukäteen. Määränpäätä en tiedä. Nehän voivat
mennä hyvinkin kauas. Sorsat keväällä.
Ulko-ovella seisoi vanha muori, se oli nähnyt mitä vein pois
asunnostani. Se nojasi keppeihin, eikä niin ollen voinut olla
aamukävelyllä, luulen että sekin halusi olla näkemättä sumussa.
Sillä oli kummallisen siniset silmät, melkein liian terävät. Pieni ja
ohut ja valkoinen mummo, tummasuoniset kädet ja terävät silmät,
mutta merkilliseksi asian teki varmuus siitä, että kyseessä oli Se,
ei Hän. Tällä seikalla on kasvava merkitys.
Avasin sille ulko-oven ja sitten hissin ja seisoin peltisessä laatikossa
sitä vastapäätä. Peilistä heijastui vanhaa ja vanhempaa ja harmaa
villahuivi. Se haisi vanhukselle ja ehkä pikkuisen kuolemalle ja
niin vahvasti keväälle, se kysyi minulta mistä tulen.
Sanoin sille tulevani hyvin kaukaa ja se alkoi nauraa ja sanoi, että sille
oli turha valehdella; roskalaatikoltahan minä olin tulossa, vaikken
sitä tonkimassa enää käynytkään. Sen mielestä asiat piti puhua niinkuin
ne olivat. Ei se odottanut vastausta, minä vain hymyilin sille ihan
pikkuisen, ja se ymmärsi ilman sanojakin.
Se jäi pois kolmannessa ja kopautti mennessään minua kepillä polveen.
Sillä oli terävät silmät ja paljon vuosia takana ja jostakin asunnosta
kuului lapsen itku. Lapsen itku ja sitten keppien epätahtinen kopina,
vanhan kerrostalon uudessa portaikossa, ja aamu oli vielä hyvin
varhainen.
***************************************
Siinäkö kaikki?
Ja jos, missä veneessä, mille matkalle?
*****************************************
Aamusumua
Roskalaatikon luukku oli tilava ja turhuuteni mahtuivat sinne
aamuvarhaisella mainiosti, tilaakin jäi vielä, mikä oli hyvä, sillä
sotkuja minulla kyllä riittää pois vietäviksi.
Jätin kokonaisen laatikon, laatikoitakin omistan piisalle asti, laatikon
kuoria, pahvisia ja helposti repeäviä. Sumu riippui matalalla, en
nähnyt mutta kuulin sitäkin selvemmin miten muuttosorsien parvi
ylitti taivasta vinottain, suoraan on taivasta mahdotonta ylittää,
sen tiedän kyllä etukäteen. Määränpäätä en tiedä. Nehän voivat
mennä hyvinkin kauas. Sorsat keväällä.
Ulko-ovella seisoi vanha muori, se oli nähnyt mitä vein pois
asunnostani. Se nojasi keppeihin, eikä niin ollen voinut olla
aamukävelyllä, luulen että sekin halusi olla näkemättä sumussa.
Sillä oli kummallisen siniset silmät, melkein liian terävät. Pieni ja
ohut ja valkoinen mummo, tummasuoniset kädet ja terävät silmät,
mutta merkilliseksi asian teki varmuus siitä, että kyseessä oli Se,
ei Hän. Tällä seikalla on kasvava merkitys.
Avasin sille ulko-oven ja sitten hissin ja seisoin peltisessä laatikossa
sitä vastapäätä. Peilistä heijastui vanhaa ja vanhempaa ja harmaa
villahuivi. Se haisi vanhukselle ja ehkä pikkuisen kuolemalle ja
niin vahvasti keväälle, se kysyi minulta mistä tulen.
Sanoin sille tulevani hyvin kaukaa ja se alkoi nauraa ja sanoi, että sille
oli turha valehdella; roskalaatikoltahan minä olin tulossa, vaikken
sitä tonkimassa enää käynytkään. Sen mielestä asiat piti puhua niinkuin
ne olivat. Ei se odottanut vastausta, minä vain hymyilin sille ihan
pikkuisen, ja se ymmärsi ilman sanojakin.
Se jäi pois kolmannessa ja kopautti mennessään minua kepillä polveen.
Sillä oli terävät silmät ja paljon vuosia takana ja jostakin asunnosta
kuului lapsen itku. Lapsen itku ja sitten keppien epätahtinen kopina,
vanhan kerrostalon uudessa portaikossa, ja aamu oli vielä hyvin
varhainen.
***************************************
Siinäkö kaikki?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tässä oli jo jotain!
Meille on hyvin helppoa
Meille on hyvin helppoa päästä yhteisymmärrykseen
siitä, että Saarikosken idolin nimi oli Quetzalcoatl.
Tiedämme kumpikin kuka kirjoitti Arktisen hysterian.
Uskon heti, kun sanot minulle, että mitä lääke ei
paranna, parantaa rauta. Mutta loppuuko yhteisymmärrys
siihen?
Sillä kun sanot: minä olen kuutamolla, mielikuvitukseni
villiintyy täysin.Kun huomautat: Nietzsche oli suuri ajattelija,
minun mietteeni siirtyvät määrätyille alueille Sinussa.
Sitten et hetkeen sano mitään, ja siinä vaiheessa saan
valtavan erektion.
Kun puhelimesta sitten viimein kuuluu, miten Sinä
vaihdat asentoa ja sanot tekeväsi jotakin sellaista, mistä
en heti saa selvää, minä olen joutunut niin pitkälle, että
laukean kuin suihkulähde.
Ei tämä merkitse yhteisymmärryksen loppumista, vaan
nimenomaan sitä, että toinen ymmärtää toista ajoittain
enemmän kuin itseään.
Se on sellaisenaan aika paljon, kysyn, miten ihmiset
yleisesti ottaen ymmärtävät tämän? Mutta tässä taas
onkin kokonaan toinen juttu.