Matto jalkojen alta!

Opiskeluaikona siivosin kaksi vuotta. Mielestäni olen nähnyt ihan tarpeeksi sitä hommaa. Tasan ainoa työ mitä olen saanut opettajaharjoittelun lisäksi. Puhelinhommiin en lähde, siitä pitää lievä puhevika huolen.

Pointtini oli se että tässä tukijärjestelmässä on todellakin vikaa. Miksi opiskelija on niin syntinen olento, että voidaan miten vaan kohdella? Kaikille muille ihmisille esim. toimeentulotuki on itsestäänselvyys, jos ei muu auta, mutta paikkakuntani sosiaalitoimi käännytti ja käännyttää kaikki opiskelijastatuksen omaavat suoraan pois. Ei anneta edes aikoja! En tiedä onko se laitonta.

Kelan virkailijan suora neuvo oli opintojen lopettaminen, ainoa konsti saada yhtään rahaa. Todella fiksua, en valmistu hyvään ammattiin vaan elän lopunikäni yhteiskunnan tuella. Näin minua osattiin Kelalla neuvoa viisaasti, mikä siis edustaa virkamiehen kantaa tähän kysymykseen.

Kun virallinen kanta on tämä niin mitä siinä muuta enää kaltaiseni herkkä ihminen tekee kun nostaa kädet pystyyn. Antaa virran viedä, jos yhteiskunta on suunniteltu täten, niin juuri tällä tavoin siinä pitää siis elääkin.

Samaa mieltä edellisen kanssa. Itse raadoin 16-tuntisia päiviä, jotta sain gradun aikaiseksi opintotukikuukausien puitteissa.

Sen verran pitää osata suunnitella asioitaan (eikä odottaa, että valtio tulee aina pelastamaan), että opinnot sujuvat oikeaan tahtiin. Jos hidastusta tulee, ei auta muu kuin opiskella loppuaika tehden ohessa muun alan hommia (nyt se sentään on mahdollistakin, toisin kuin 90-luvun alussa, jolloin ei ollut tarjolla mitään töitä).

Oli oma valintasi, että päätit lopettaa opintosi. Keskeyttäminen olisi nimittäin myös mahdollista, samoin töihin hakeutuminen.

humanisti kirjoitti:

Samaa mieltä edellisen kanssa. Itse raadoin 16-tuntisia päiviä, jotta sain gradun aikaiseksi opintotukikuukausien puitteissa.

Sen verran pitää osata suunnitella asioitaan (eikä odottaa, että valtio tulee aina pelastamaan), että opinnot sujuvat oikeaan tahtiin. Jos hidastusta tulee, ei auta muu kuin opiskella loppuaika tehden ohessa muun alan hommia (nyt se sentään on mahdollistakin, toisin kuin 90-luvun alussa, jolloin ei ollut tarjolla mitään töitä).

Oli oma valintasi, että päätit lopettaa opintosi. Keskeyttäminen olisi nimittäin myös mahdollista, samoin töihin hakeutuminen.

No kylläpä ollaan niin marttyriä, että! Väitättekö oikeasti, ettei teidän mielestä tässä järjestelmässä mikään mättää?! Että on oikein, että opiskelijat "tienaa" huonommin kuin työttömät ja että työnteostakin sitten sakotetaan opintotuen takaisinperintänä jne jne jne jne!!! Ohhoh...

humanisti kirjoitti:

Samaa mieltä edellisen kanssa. Itse raadoin 16-tuntisia päiviä, jotta sain gradun aikaiseksi opintotukikuukausien puitteissa.

Sen verran pitää osata suunnitella asioitaan (eikä odottaa, että valtio tulee aina pelastamaan), että opinnot sujuvat oikeaan tahtiin. Jos hidastusta tulee, ei auta muu kuin opiskella loppuaika tehden ohessa muun alan hommia (nyt se sentään on mahdollistakin, toisin kuin 90-luvun alussa, jolloin ei ollut tarjolla mitään töitä).

Oli oma valintasi, että päätit lopettaa opintosi. Keskeyttäminen olisi nimittäin myös mahdollista, samoin töihin hakeutuminen.

Niin, suunnitella opiskelujaan. Ensin kun hain opiskelemaan ja vaikeiden pääsykokeiden jälkeen pääsin sisään sanottiin, että töitä on. Todellisuus oli ihan toista. Töillä tarkoitettiin muutaman kuukauden tuurauksia jo aikaisemmin supistetuilla kunnallisilla työmarkkinoilla.

Siksi vaihdoin opiskelusuuntaani ihan loppuvaiheessa, koska säikähdin todellisuutta ja työtilannetta. Olisin taatusti valmistunut, mutta työttömäksi. Päätin tehdä hyvän ratkaisun ja vaihtaa alaa. Muuntokoulutus kuullosti hyvältä, saisin hyvitystä aiemmista opinnoistani. Pääsinkin pitkälle ja melkein valmistuin, mutta sitten tuli virkamiehen lausunto, ei rahaa, ei toimeentulotukea, lopeta opiskelu. Kun ei ole työpaikkoja mitä tarjota lukuunottamatta siivousta. Ei vaihtoehtoja. Sitä on edelleenkin saatavana, mutta kun olen katsellut tuntipalkkoja huomaan että minun kannattaa mieluummin tosiaan olla vaikka työtön. Vaikkakin umpikuja jatkuu, mutta silti. Ei se ole ylpeyttä, mutta en tosiaan pysty olemaan mikään selviytyjä tai sissi, joka siivoaa hampaat irvessä vaikka fyysisesti kuvottaa.

Systeemin viesti minulle on ollut se että olen epäonnistunut. Ja siltä minusta tuntuu, ei mitään tukea muuntokoulutukseen. Miten asian koen alunperin on se että minulle valehdeltiin ensikädessä opiskelujen suhteen. Luulin pääseväni akateemiseen ammattiin jolla on jotain merkitystä. Höpön höpön.

Yhteiskunta ja sen lait ja toimintatavat ovat ristiriitaisia. Viime viikolla työnvälityksesä minulle sanottiin että voin hakea vuoden kulttua ! johonkin ohjelmaan missä akateemisen taustan omaavat saavat jatkaa opiskelujaan työmarkkinatuella. Se siis tosin vaatii kahden vuoden elämistä yhteiskunnan tuella kunnes taas tämän kaltaisen statuksen saavuttaa. Nyt, kun kaikki on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa se ei käy päinsä. Odotan innolla, mutta mitä vittua teen tämän vuoden sitten? Jos nyt opiskelen työmarkkinatuki peritään takaisin. En voi kun odottaa virkamiespäätöstä masentuneena, tylsistyneenä ja luultavasti vuoden kulttua en enää ole edes opiskelukunnossa tämän masennuksen takia.

Todennäköisintä on että en opiskele enää koskaan ja veivin heitän suht pian. Pahinta on se että uskoo virkamiehiä ja systeemiä, pitäisi olla agressiivisempi ja vaatia oikeuksia vaikka mielekkääseen työllistämistyöhön enemmän. Minun luonteelleni se ei vaan käy

humanisti kirjoitti:

Samaa mieltä edellisen kanssa. Itse raadoin 16-tuntisia päiviä, jotta sain gradun aikaiseksi opintotukikuukausien puitteissa.

Sen verran pitää osata suunnitella asioitaan (eikä odottaa, että valtio tulee aina pelastamaan), että opinnot sujuvat oikeaan tahtiin. Jos hidastusta tulee, ei auta muu kuin opiskella loppuaika tehden ohessa muun alan hommia (nyt se sentään on mahdollistakin, toisin kuin 90-luvun alussa, jolloin ei ollut tarjolla mitään töitä).

Oli oma valintasi, että päätit lopettaa opintosi. Keskeyttäminen olisi nimittäin myös mahdollista, samoin töihin hakeutuminen.

Niin, suunnitella opiskelujaan. Ensin kun hain opiskelemaan ja vaikeiden pääsykokeiden jälkeen pääsin sisään sanottiin, että töitä on. Todellisuus oli ihan toista. Töillä tarkoitettiin muutaman kuukauden tuurauksia jo aikaisemmin supistetuilla kunnallisilla työmarkkinoilla.

Siksi vaihdoin opiskelusuuntaani ihan loppuvaiheessa, koska säikähdin todellisuutta ja työtilannetta. Olisin taatusti valmistunut, mutta työttömäksi. Päätin tehdä hyvän ratkaisun ja vaihtaa alaa. Muuntokoulutus kuullosti hyvältä, saisin hyvitystä aiemmista opinnoistani. Pääsinkin pitkälle ja melkein valmistuin, mutta sitten tuli virkamiehen lausunto, ei rahaa, ei toimeentulotukea, lopeta opiskelu. Kun ei ole työpaikkoja mitä tarjota lukuunottamatta siivousta. Ei vaihtoehtoja. Sitä on edelleenkin saatavana, mutta kun olen katsellut tuntipalkkoja huomaan että minun kannattaa mieluummin tosiaan olla vaikka työtön. Vaikkakin umpikuja jatkuu, mutta silti. Ei se ole ylpeyttä, mutta en tosiaan pysty olemaan mikään selviytyjä tai sissi, joka siivoaa hampaat irvessä vaikka fyysisesti kuvottaa.

Systeemin viesti minulle on ollut se että olen epäonnistunut. Ja siltä minusta tuntuu, ei mitään tukea muuntokoulutukseen. Miten asian koen alunperin on se että minulle valehdeltiin ensikädessä opiskelujen suhteen. Luulin pääseväni akateemiseen ammattiin jolla on jotain merkitystä. Höpön höpön.

Yhteiskunta ja sen lait ja toimintatavat ovat ristiriitaisia. Viime viikolla työnvälityksesä minulle sanottiin että voin hakea vuoden kulttua ! johonkin ohjelmaan missä akateemisen taustan omaavat saavat jatkaa opiskelujaan työmarkkinatuella. Se siis tosin vaatii kahden vuoden elämistä yhteiskunnan tuella kunnes taas tämän kaltaisen statuksen saavuttaa. Nyt, kun kaikki on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa se ei käy päinsä. Odotan innolla, mutta mitä vittua teen tämän vuoden sitten? Jos nyt opiskelen työmarkkinatuki peritään takaisin. En voi kun odottaa virkamiespäätöstä masentuneena, tylsistyneenä ja luultavasti vuoden kulttua en enää ole edes opiskelukunnossa tämän masennuksen takia.

Todennäköisintä on että en opiskele enää koskaan ja veivin heitän suht pian. Pahinta on se että uskoo virkamiehiä ja systeemiä, pitäisi olla agressiivisempi ja vaatia oikeuksia vaikka mielekkääseen työllistämistyöhön enemmän. Minun luonteelleni se ei vaan käy

Ex-opiskelija kirjoitti:

Niin, suunnitella opiskelujaan. Ensin kun hain opiskelemaan ja vaikeiden pääsykokeiden jälkeen pääsin sisään sanottiin, että töitä on. Todellisuus oli ihan toista. Töillä tarkoitettiin muutaman kuukauden tuurauksia jo aikaisemmin supistetuilla kunnallisilla työmarkkinoilla.

Siksi vaihdoin opiskelusuuntaani ihan loppuvaiheessa, koska säikähdin todellisuutta ja työtilannetta. Olisin taatusti valmistunut, mutta työttömäksi. Päätin tehdä hyvän ratkaisun ja vaihtaa alaa. Muuntokoulutus kuullosti hyvältä, saisin hyvitystä aiemmista opinnoistani. Pääsinkin pitkälle ja melkein valmistuin, mutta sitten tuli virkamiehen lausunto, ei rahaa, ei toimeentulotukea, lopeta opiskelu. Kun ei ole työpaikkoja mitä tarjota lukuunottamatta siivousta. Ei vaihtoehtoja. Sitä on edelleenkin saatavana, mutta kun olen katsellut tuntipalkkoja huomaan että minun kannattaa mieluummin tosiaan olla vaikka työtön. Vaikkakin umpikuja jatkuu, mutta silti. Ei se ole ylpeyttä, mutta en tosiaan pysty olemaan mikään selviytyjä tai sissi, joka siivoaa hampaat irvessä vaikka fyysisesti kuvottaa.

Systeemin viesti minulle on ollut se että olen epäonnistunut. Ja siltä minusta tuntuu, ei mitään tukea muuntokoulutukseen. Miten asian koen alunperin on se että minulle valehdeltiin ensikädessä opiskelujen suhteen. Luulin pääseväni akateemiseen ammattiin jolla on jotain merkitystä. Höpön höpön.

Yhteiskunta ja sen lait ja toimintatavat ovat ristiriitaisia. Viime viikolla työnvälityksesä minulle sanottiin että voin hakea vuoden kulttua ! johonkin ohjelmaan missä akateemisen taustan omaavat saavat jatkaa opiskelujaan työmarkkinatuella. Se siis tosin vaatii kahden vuoden elämistä yhteiskunnan tuella kunnes taas tämän kaltaisen statuksen saavuttaa. Nyt, kun kaikki on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa se ei käy päinsä. Odotan innolla, mutta mitä vittua teen tämän vuoden sitten? Jos nyt opiskelen työmarkkinatuki peritään takaisin. En voi kun odottaa virkamiespäätöstä masentuneena, tylsistyneenä ja luultavasti vuoden kulttua en enää ole edes opiskelukunnossa tämän masennuksen takia.

Todennäköisintä on että en opiskele enää koskaan ja veivin heitän suht pian. Pahinta on se että uskoo virkamiehiä ja systeemiä, pitäisi olla agressiivisempi ja vaatia oikeuksia vaikka mielekkääseen työllistämistyöhön enemmän. Minun luonteelleni se ei vaan käy

Tunnutpa olevan pinteessä. Valitettavasti en kaikkea kirjoittamaasi jaksanut lukea, mutta selvästi sinulla on hätä. Toivottavasti selviät etiäpäin ja elämäsi suuntaa muuttuu paremmaksi.

Sen verran sanoisin, että itse en kyllä lähtisi opiskelemaan jotakin oppiainetta vain siksi, että ko. ainetta opiskelleille on jossakin tietyssä hetkessä tilausta työmarkkinoilla. Silti, valitettavasti korkeakoulutus alkaa Suomessakin yhä enenevässä määrin toimimaan markkinoiden ehdoilla: kun tarvitaan dippainssejä suunnittelemaan känyköitä niin sitten koulutetaan dippainssejä suunnittelemaan kännyköitä, ja kun noita taas ei tarvitakaan niin lakkautetaan koulutus. Aika kaukana ollaan sivistysyliopiston ihanteesta tänä maailman aikana. Kurjaa!

Akateemisessa koulutuksessa -periaatteessa alasta riippumatta- on mielestäni kuitenkin kaksi hyvää tekijää: toisaalta saa erittäin laajan tietämyksen omasta oppialastaan, siis tulee asiantuntijaksi, mutta toisaalta koulutuksen laajuus muuten takaa usein sen, että työtehtäviä voi löytää myös muultakin alalta kuin vain siltä mikä juuri lähimmin ehkä vastaa suoritettuja opintoja. Tämäkin varmasti muuttuu sen myötä, että korkeakoulujärjestelmää ollaan harmonisoimassa enemmän muun maailman järjestelmiä vastaavaksi. Tutkinnon kaksiportaistaminenhan takaa juuri sen, että erinäisillä maisteriohjelmilla voidaan tarvittaessa "täsmäkouluttaa" noita kännykkäsuunnittelijoita yms. tarvittaessa, ja taas tarvittaessa voidaan muuttaa maisteriohjelman painotusta jos markkinakehitys näyttää siltä että Nokialle sujuu huonosti.

muuan hlö kirjoitti:

No kylläpä ollaan niin marttyriä, että! Väitättekö oikeasti, ettei teidän mielestä tässä järjestelmässä mikään mättää?! Että on oikein, että opiskelijat "tienaa" huonommin kuin työttömät ja että työnteostakin sitten sakotetaan opintotuen takaisinperintänä jne jne jne jne!!! Ohhoh...

Moro!

Minun mielestä tässä opiskelijan toimeentulo homassa unohdetaan muutama tärkeä asia:

1. Opiskelu on vapaaehtoista toimintaa, etenkin korkeakoulutasolla, työttömyys taas ei yleensä ole yksilön itse valittavissa.

2. Ihmisen on tarkoitus opiskella saadakseen itselleen paremman tulevaisuuden. Eli opinnotoihin käytetyt omat rahat maksavat itsensä kyllä takaisin yleensä jo muutamassa vuodessa.

3. Opintolaina järjestelmä on kehitetty juuri näistä kahdesta syystä. Takaisin perintääkin harjoitetaan siitä syystä että yhteiskunnan tuen tulisi aina olla se viimeinen oljenkorsi, ei mikään toimeentulo automaatti.

Ja lopuksi sanoisin vielä että jos tyytyy pieneen elintasoon (ei käy liikaa töissä) ja opiskelee tunnollisesti niin järjestelmä antaa mahdollisuuden valmistua ajallaan ilman taloudellista ahdinkoa.

... kirjoitti:

Tunnutpa olevan pinteessä. Valitettavasti en kaikkea kirjoittamaasi jaksanut lukea, mutta selvästi sinulla on hätä. Toivottavasti selviät etiäpäin ja elämäsi suuntaa muuttuu paremmaksi.

Sen verran sanoisin, että itse en kyllä lähtisi opiskelemaan jotakin oppiainetta vain siksi, että ko. ainetta opiskelleille on jossakin tietyssä hetkessä tilausta työmarkkinoilla. Silti, valitettavasti korkeakoulutus alkaa Suomessakin yhä enenevässä määrin toimimaan markkinoiden ehdoilla: kun tarvitaan dippainssejä suunnittelemaan känyköitä niin sitten koulutetaan dippainssejä suunnittelemaan kännyköitä, ja kun noita taas ei tarvitakaan niin lakkautetaan koulutus. Aika kaukana ollaan sivistysyliopiston ihanteesta tänä maailman aikana. Kurjaa!

Akateemisessa koulutuksessa -periaatteessa alasta riippumatta- on mielestäni kuitenkin kaksi hyvää tekijää: toisaalta saa erittäin laajan tietämyksen omasta oppialastaan, siis tulee asiantuntijaksi, mutta toisaalta koulutuksen laajuus muuten takaa usein sen, että työtehtäviä voi löytää myös muultakin alalta kuin vain siltä mikä juuri lähimmin ehkä vastaa suoritettuja opintoja. Tämäkin varmasti muuttuu sen myötä, että korkeakoulujärjestelmää ollaan harmonisoimassa enemmän muun maailman järjestelmiä vastaavaksi. Tutkinnon kaksiportaistaminenhan takaa juuri sen, että erinäisillä maisteriohjelmilla voidaan tarvittaessa "täsmäkouluttaa" noita kännykkäsuunnittelijoita yms. tarvittaessa, ja taas tarvittaessa voidaan muuttaa maisteriohjelman painotusta jos markkinakehitys näyttää siltä että Nokialle sujuu huonosti.

Aika kummallista, jos olet viittä vaille valmis maisteri (kuten itse mainitsit, gradu vain puuttuu) etkä sillä kokemuksella pysty löytämään edes alaa sivuavaa työpaikkaa.

Neuvoja:

1
Hakeudu työttömänä esim. puolen vuoden harjoitteluun. Korvaukset juoksevat ja saat sen ensimmäisen relevantin työkokemuksen.

2
Hakeudu ilmaiseen työllistämiskoulutukseen. Löytyy erilaista akateemisille räätälöityä kurssia, jopa vuoden mittaisia, joihin sisältyy myös harjoittelu.

Kyllä sinulla siis vaihtoehtoja on. On vain omasta luonteesta kiinni, juuttuuko paikoilleen valittamaan vai tekeekö asialle jotakin.

Minä voisin valittaa täällä palstalla seuraavasta asiasta:

Huomasin opintojen loppuvaiheessa saman kuin sinä: ala pieni ja työllistää huonosti. Ei ollut järjellä opintotukikuukausia alanvaihtoon, joten puristin tutkinnon valmiiksi hartiavoimin. Pistin pystyyn valtavan työnhakurumban ja kas - aktiivisuus poiki alaa vastaavan vakituisen työpaikan. No, en viihdy työssä ja nyt mietin vaihtoehtojani. Karmaisevinta on ollut huomta:

- en pääse maisteriohjelmiin, jotka tarjoaisivat sopivaa muuntokoulutusta, koska olen jo valmis maisteri
- akateeminen täydennyskoulutus maksaa Suomessa n. 20.000 mk/vuosi (huom: keskiasteen ja ammattikorkeakoulujen täydennyskoulutus on ilmaista), englannissa taas 5000-6000 puntaa/vuosi
- en pääse työvoimatoimistonkaan ilmaiseen (usein hyvin räätälöityyn koulutukseen), koska olen vakituisessa työsuhteessa
- en saa työkokemusta mistään muusta työtehtävästä, koska olen jumissa vakivirassa (vaikea lähteä tekemään vuoden sijaisuutta, koska työnantaja ei myönnä virkavapaata...en nimittäin taloudellisista syistä uskalla irtisanoutua)
- en ole oikeutettu vuorotteluvapaaseen kuin vasta 10 vuoden päästä

Mietippä, mitä vaihtoehtoja minulla on...opiskella omalla kustannuksellani kallista lisäkoulutusta (joka ei suinkaan takaa työnsaantia) tai pyrkiä uudestaan sisään yliopistoon opiskelemaan kokonaan toista tutkintoa toisella alalla (ja lukea pääsykokeisiin töiden ohessa)? Opintovapaata onneksi voin anoa nykyisestä työstäni max. kahdeksi vuodeksi. Opintotukikuukausia tosin on jäljellä vain 15. Näillä eväillä on suunnistettava eteenpäin!

Ex-opiskelija kirjoitti:

Niin, suunnitella opiskelujaan. Ensin kun hain opiskelemaan ja vaikeiden pääsykokeiden jälkeen pääsin sisään sanottiin, että töitä on. Todellisuus oli ihan toista. Töillä tarkoitettiin muutaman kuukauden tuurauksia jo aikaisemmin supistetuilla kunnallisilla työmarkkinoilla.

Siksi vaihdoin opiskelusuuntaani ihan loppuvaiheessa, koska säikähdin todellisuutta ja työtilannetta. Olisin taatusti valmistunut, mutta työttömäksi. Päätin tehdä hyvän ratkaisun ja vaihtaa alaa. Muuntokoulutus kuullosti hyvältä, saisin hyvitystä aiemmista opinnoistani. Pääsinkin pitkälle ja melkein valmistuin, mutta sitten tuli virkamiehen lausunto, ei rahaa, ei toimeentulotukea, lopeta opiskelu. Kun ei ole työpaikkoja mitä tarjota lukuunottamatta siivousta. Ei vaihtoehtoja. Sitä on edelleenkin saatavana, mutta kun olen katsellut tuntipalkkoja huomaan että minun kannattaa mieluummin tosiaan olla vaikka työtön. Vaikkakin umpikuja jatkuu, mutta silti. Ei se ole ylpeyttä, mutta en tosiaan pysty olemaan mikään selviytyjä tai sissi, joka siivoaa hampaat irvessä vaikka fyysisesti kuvottaa.

Systeemin viesti minulle on ollut se että olen epäonnistunut. Ja siltä minusta tuntuu, ei mitään tukea muuntokoulutukseen. Miten asian koen alunperin on se että minulle valehdeltiin ensikädessä opiskelujen suhteen. Luulin pääseväni akateemiseen ammattiin jolla on jotain merkitystä. Höpön höpön.

Yhteiskunta ja sen lait ja toimintatavat ovat ristiriitaisia. Viime viikolla työnvälityksesä minulle sanottiin että voin hakea vuoden kulttua ! johonkin ohjelmaan missä akateemisen taustan omaavat saavat jatkaa opiskelujaan työmarkkinatuella. Se siis tosin vaatii kahden vuoden elämistä yhteiskunnan tuella kunnes taas tämän kaltaisen statuksen saavuttaa. Nyt, kun kaikki on vielä suhteellisen tuoreessa muistissa se ei käy päinsä. Odotan innolla, mutta mitä vittua teen tämän vuoden sitten? Jos nyt opiskelen työmarkkinatuki peritään takaisin. En voi kun odottaa virkamiespäätöstä masentuneena, tylsistyneenä ja luultavasti vuoden kulttua en enää ole edes opiskelukunnossa tämän masennuksen takia.

Todennäköisintä on että en opiskele enää koskaan ja veivin heitän suht pian. Pahinta on se että uskoo virkamiehiä ja systeemiä, pitäisi olla agressiivisempi ja vaatia oikeuksia vaikka mielekkääseen työllistämistyöhön enemmän. Minun luonteelleni se ei vaan käy

*Monet muuntokoulutettavat opiskelee työn ohella.
*Ehkä olisi kannattanut valmistua siitä ekasta alasta (vaikkakin sitten työttömäksi), koska olisit saanut opintotukikuukausia lisää (yhtä tutkintoa vartenhan voi saada sen 55 (ja jos keskeyttää niin laskenta ei ala alusta vaan 55:stä vähennetään ne keskeytetyn kuukaudet), mutta jos olisitkin valmistunut siitä ekasta vaikkapa sen muuntokoulutuksen ohella tehny gradusi niin kokonaistukiaikasi olisi noussut 70! Sillä varmaan olisit saanut sen muuntokoulutuksesikin suoritettua).

Tsemppii kuiteskin. Yritä vielä löytää joku ratkaisu.