Olis kiva jos joku voisi valaista näitä mulle.. Itse tilanteessa, jossa pelkään lapsettomuutta (mitään ei ole vielä tutkittu), ja adoptiokin on mielessä käynyt, tosin viimeisenä vaihtoehtona.
Eli mistä syystä olette itse päätyneet adoptioon? Miten pystyy selviämään lapsettomuuden aiheuttamasta tuskasta niin paljon, että adoptio alkaa tuntua yhtä hyvältä kuin biologinen vanhemmuus, vai voiko niin ikinä käydä? (tässä vaiheessa epäilyttää ainakin omalla kohdalla)
Minkälainen ihminen haluaa adoptoida yksin, ilman puolisoa? Tarkoittaako se, että puolisoa ei ole, vai että esim. avoparista vain toinen on virallinen hakija? Entä jos kokee pettymyksen, kun lapsi onkin sairas tai muuten erilainen kuin on kuvitellut? Pystyykö siitä selviämään, ja miten? Poistaako adoptiolapsi koskaan oman lapsen kaipuuta?
Miksi joku haluaa adoptoida perheeseen, jossa on jo ennestään biolapsia? Miksi ihmeessä?
Eli mistä syystä olette itse päätyneet adoptioon? Miten pystyy selviämään lapsettomuuden aiheuttamasta tuskasta niin paljon, että adoptio alkaa tuntua yhtä hyvältä kuin biologinen vanhemmuus, vai voiko niin ikinä käydä? (tässä vaiheessa epäilyttää ainakin omalla kohdalla)
Minkälainen ihminen haluaa adoptoida yksin, ilman puolisoa? Tarkoittaako se, että puolisoa ei ole, vai että esim. avoparista vain toinen on virallinen hakija? Entä jos kokee pettymyksen, kun lapsi onkin sairas tai muuten erilainen kuin on kuvitellut? Pystyykö siitä selviämään, ja miten? Poistaako adoptiolapsi koskaan oman lapsen kaipuuta?
Miksi joku haluaa adoptoida perheeseen, jossa on jo ennestään biolapsia? Miksi ihmeessä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pääset noista murheista sillä samalla sekunnilla, kun saat lapsen syliin.
Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon.
Siinä ei biologia paina pätkän vertaa.
Päädyttiin adoptioon, kun ei saatu biologista lasta. Hoidot käytiin. Näin jälkikäteen ajatellen ei voi olla yhtään onnellisempi, ettei onnistunut.
Lapsi on oma, olkoon se sitten sairas tai mitä hyvänsä. Sairaita lapsia ei anneta adoptioon, ellet ole valmis ottamaan.
Tietysti piileviä sairauksia ei kukaan voi tietää, mutta niinhän se on aina lapsen kanssa.
Mun käsittääkseni avopuoliso ei voi yksin hakea. En vaan ole varma. (joku korjatkoon, jos niin on).
Tuota kysymystä en ymmärrä, että millainen ihminen adoptoi yksin.. Sellainen jolla ei ole puolisoa ainakin.
Kaikista maista ei yksinhakijat saa adoptiolupaa.
Kiinakin löi nyt rajat.
Ei kukaan voi toisen puolesta luvata että adoptio on hyvä ratkaisu.
Adoptio ei sovi kaikille!
Adoptio on pitkä prosessi ja kaikki ei senkään aikana kasva adoptioperheeksi.
Joillekin paras ratkaisu on lapsettomuushoidot, jollekin sijaisperheenä toimiminen, jollekin adoptio ja joillekin ilman lapsia elämäminen.
Kannattaa ajan kanssa miettiä mihin sinä olet valmis puolisosi kanssa. Adoptio on lopullinen ratkaisu ja siksi sitä kannattaa miettiä tarkkaan.
Uskon kyllä kun sanot että teille adoptio oli paras ratkaisu. :)
Mutta me emme voi tietää mikä on alkuperäiselle kirjoittajalle paras ratkaisu.
En puhunut prosessista, vaan siitä eteenpäin.
Jos et ole valmis käymään adoptioprosessia, niin et silloin sitä lasta syliisi saakkaan.
Siinä on iso ero.
Vastasin kysyjälle, että voiko adoptiolapsi tuntua omalta. Ei voi, vaan on ja tuntuu.
Sijaisperhe ja kokonaan lapsettomuus on eri asioita ja jos siitä olisi kysytty, niin olisi se varmaan tehty asiaan kuuluvilla palstoilla.
Olen senkin puoleen aika "puolueeton", mutta hyvä vastaaja tuohon kyseiseen kysymykseen, koska epäilin noita samoja asioita itsessäni. Pystynkö tuntemaan, että lapsi on oma jne... Kaikki mahdolliset huonot puolet kummitteli.
No olin täysin väärässä noiden pelkojeni kanssa. Nuo on niin vahvoja tunnepuolen juttuja, ettei niitä ehkä pysty näkemään sivusta.
Joo, adoptio on lopullinen ratkaisu. Niin on biologinenkin lapsi.
Ehkä tämä kysyjä tuon on ymmärtänyt, koska lasta haluaa.
En tiedä, että kuka on sopiva vanhemmaksi. Jos ei ole valmis vanhemmaksi, niin ei ole valmis adoptoimaankaan. Sillä ei ole mitään merkitystä, että onko se lapsi vänkkyrä tai mistä hyvänsä.
Kyllä minä voin luvata ja lupaan vielä uudestaankin.
Ihmetyttää vaan, että miksen voisi.
adoptoida yksin. Yksinhakijan pitää todellakin olla adoptoimassa yksin!
Ja siitä, millainen ihminen adoptoi yksin; tässä esimerkki: sellainen, joka haluaa olla äiti, perustaa perheen, elää lapsiperheen elämää, jolla on voimavaroja siihen ja hyvä tukiverkosto, joka ei ole löytänyt sitä unelmiensa prinssiä jonka kanssa voisi perustaa sen perheen. Eli ihan tavallinen ihminen, jolla on samankaltaisia haaveita elämälle, kuin monella muullakin ihmisellä!
Ja hei Kärmestys; adoptiolupa saadaan täällä suomessa, kaikki maat vaan eivät hyväksy yksinhakijoita adoptiovanhemmiksi.
Yh
Meilläkin taustalla rankat lapsettomuushoidot ihan koeputkeenx2 asti. Hoitojen aikana käytiin vuoristorataa tunteiden kanssa, ja pudottiin tosi korkealta kun ne ei taaskaan onnistunut.
Adoptio-odotus olikin sitten jotain ihan muuta, pimeän putken päässä odotti meitä vihdoin se kauan kaivattu lapsi. Hoitojen aikana siellä näkyi vain mustaa...
Jälkikäteen ajatellen olisi adoptioprosessin voinut laittaa jo aiemmin vireille, koska meillä siihen meni n.2v. Nyt meillä on mitä ihanin tyttö 2v. Thaimaasta ja emme voisi olla onnellisempia. Kyllä täytyy myöntää, että ajattelin aluksi vähän samalla tavalla-voiko adoptiolasta rakastaa kuin omaansa? Ja aikaa siihen ainakin minulla meni joitakin kuukausia, mutta nyt kun olemme olleet kotona 10kk, voin sanoa että rakastan häntä varmasti yhtä paljon kuin jos olisin saanut sen biologisen lapsen. Ei sillä biologialla enää ole väliä, hän on meidän ja me rakastamme häntä koska hän on hän, eikä kukaan muu.
itse vierailin taannoin thaimaalaisessa lastenkodissa, lapset pääsääntöisesti orpoja, pikkuvauvoja ei sillä hetkellä ollut, lastenkoti oli aika pieni, 20 paikkainen.
Itse en ole adoptoimassa koska minulla on jo kolme bio-lasta, teen lähinnä avustustyötä eri sektorilla.
itse pohdin tuota adoptioasiaa ja sitäkin onko se oikein.
Minusta lapsia voi auttaa ilman viemättä heitä omasta maastaan ja kulttuuristaan pois.Lastenkotilapsikin elää ihan hyvää elämää niissä puitteissa mitä siellä on.
Adoptio ei ole auttamista.
ettei lapsella voi olla koskaan yhtä hyvä olla lastenkodissa, jossa hoitajat todennäköisesti vaihtuvat usein, kuin kotona rakastavan perheen kanssa. Meidän tyttö on saanut asua elämänsä ensimmäisen vuoden sijaiskodissa, joten hänelle kiintyminen uuteen perheeseen oli varmasti helpompaa kuin lastenkodista tulleille lapsille. Meille adoptio oli mahdollisuus saada oma lapsi, ei avustusmahdollisuus.
olisitko itse mieluummin kasvanut lastenkodissa kuin omassa kodissa?
Jokainen lapsi on perheen arvoinen!
Jos lapsi ei saa omaa perhettään kotimaassa, niin minusta on parasta että se hänelle jossakin tarjotaan.
Lapsen kehityksen kannalta moni sellainen asia on tärkeä, joka ei millään voi toteutua lastenkodissa.
Luulisi sinun tietävän jos kerran olet kolme lasta kasvattanut.
Minä en ole kasvattanut yhtään lasta kotona, mutta silti ymmärrän jotain lapsen kehityksestä.
Oma perheeni ei ollut paras mahdollinen, mutta siellä sain luoda ensimmäiset sosiaaliset kontaktini, sain vastakaikua, fyysistä ja psyykkistä hoitoa.
Lapsi ei voi odottaa että se suosikki hoitaja tulee vuorollaan töihin. Lapsen on saatava olla koko ajan oman turvallisen ja läsnäolevan aikuisen kanssa.
(Ajattele jos vaikka oma puoliso vaihtuisi koko ajan työvuorojen mukaan...)
Lapsi ansaitsee parasta!
itse näkisin sen että lastenkotilapsilla on kuitenkin "perhe" heillä on muut lastenkotilapset siinä lähellä, hoitajat eivät niin tiuhaan vaihdu.
Et voisi kuitenkaan pelastaa kuin yhden lapsen, pelastaa ei ole oikea sana...sori.
rakkaus on aika kirjava ja monisäikeinen asia, ei voi mitata onko sinusta antamaan niin suurta rakkautta vai saisiko lapsi enemmän rakkautta asuessaan "omien" parissa, omassa kulttuurissaan...
ja sitäpaitsi, monella lastenkotilapsella on kuitenkin sukulaisia jotka saattavat alkaa etsiä lasta myöhemmin lastenkodeista ja vievät takaisin omien pariin...näin olen kuullut tapahtuvan useissa tapauksissa.
Sun ottama esimerkki on nyt jostain aika ideaalista lastenkodista ja tapauksesta. Itse olen kohdannut ja kuullut aika toisenlaisia kohtaloita. Lapsikuolleisuus lastenkodeissakin on korkea. Meidän lapsi oli jatkuvasti sairaana ja pahasti. Kaikki infektiot tulivat pahimpana mahdollisena. Hoitajat vaihtuivat ja lastenkotikin. Selvästi oli viettänyt paljon aikaa makuullaan sängyssä. Tulevaisuus näyttää mitä kaikkia jälkiä tämä aika on jättänyt.
Lapsemme syntymämaassa isommat lapset siirtyvät isoihin lastenkoteihin, jotka ovat aika pahamaineisia. Kyllä katsoisin, että adoptio on yksittäisen lapsen kohdalla hyvä ratkaisu. Mikään ratkaisu se ei ole kyseisten maiden orpolasten ongelmiin, mutta yksilötasolla se on usein paras mahdollinen (tarkoittaa siis nimenomaan mahdollisia, parempia ratkaisuja varmasti teoriassa voisi olla, mutta ne eivät ole syystä tai toisesta mahdollisia) ratkaisu.
on meillä. Ja adoptio on aina ollut minulle ihan selvä asia. Olisin voinut ihan hyvin adoptoida kaikki neljä. Biologia ei liity tähän mitenkään. Lapsettomuushoitoja en edes hyväksy, sori. Se on luonnotonta. Vakuutan, että adoptio-lapsi on aivan yhtä rakas ( ei saa olla rakkaampi) kuin bio-lapsi. Kaikkia lapsia on kohdeltava äärimmäisen tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti. Ei saa olla mustia lampaita eikä lellikkejä. Kysyit: " Poistaako adoptiolapsi koskaan oman lapsen kaipuuta?" Vastaan: ADOPTIOLAPSI ON OMA LAPSI! Me halusimme adoptiolapsen, koska halusimme vielä yhden lapsen.
Olet varmana ihana äiti:)
Nuo sinun kysymykset ovat minulle ihan yhtä kummallisia kun sinulle ajatus adoptiosta.
Meillä ei ole mitään lapsettomuuden tuskaa, koska emme koskaan valinneet adoptiota siksi, ettemme olisi voineet saada vauvaa omasta massusta.
Näin me ihmiset erilailla asioista tunnemme. Ja hyvä niin. Sinulle adoptio ei varmaan koskaa ole tie tulla vanhemmaksi. Käsittelet adoptiota vielä hyvin itsekeskeisesti, etkä pysty näkemään mitä adoptiolapsi tarvitsee sinulta ja mihin hänellä on oikeus ja tarpeet.
Kysyit siitä jos kokee pettymyksen, lapsi on sairas tms. Minä näen, että nuo aivan samat asiat liittyy raskauteen ja sitäkautta lapsen saamiseen. Lapsi voi olla sairas, jos sen kokee ongelmaksi niin sitten varmaan pettyy. Samalla tavalla olen kuullut ystävieni, jotka siis ovat lapsensa synnyttäneet, puhuneet siitä kuinka lapsi tuntuu vieraalta, eikä ollenkaan rakkaalta. Niin synnytyksen kuin adoptionjälkeiseen masennukseen on hyvä tutustua mm. kirjallisuuden avulla, ennen lapsen saantia. Niin vaan joskus käy, ja niin vaan niistä selviää. Aika tekee tehtävänsä usein molemmissa tapauksissa.
Minulle kyllä adoptiolapsi on poistanut omanlapsen kaipuun, koska adoptiolapsi on minulle se omalapsi. Hän ei tullut kenenkään paikalle, vaan ihan omalle sijalleen.
vuosien saatossa...Sinä olet aivan alkumetreillä, kuten itse sanoit olevasi vasta vaiheessa jossa pelkäät lapsettomuutta (perustuen mihin?). Tämä näkyy myös "vihreistä" ajatuksistasi.
Lasta täytyy yrittää aktiivisesti vuosi, ennenkuin lapsettomuudesta voidaan edes puhua. Tämän jälkeen seuraa joskus aikaavievätkin tutkimukset. Hoitoja tehdään pienimuotoisista edeten aina rankimpiin...Tässäkin saattaa mennä vuosia...Ja jos hoidot ei onnistu, usko pois adoptio almaa varsin monelle tuntua hyvältä ajatukselta! Adoptioprosessikin kestää vuosia ja sinä aikana käydään läpi adoptioneuvontaa, joka auttaa kasvamaan adoptiovanhemmuuteen. Joten aikaa on sopeutua ajatukseen.
Kuten näet, olet aivan lähtöviivoilla. Anna ajan kulua, niin näkemyksesikin muuttuvat. Voit myös miettiä esim. mahdollisia sisarustesi, ystäviesi tai kummilapsiasi, pystytkö rakastamaan heitä? Uskotko että jos joku ko. lapsista muuttaisi teille ja kasvattaisit hänet, niin tuntuisiko hän "omalta"? ...Ja kuitenkaan hänellä ei ole biologista perimääsi...Adoptiovanhemmat ovat juuri tällaisia vanhempia; he eivät koe biologista perimäänsä ainutlaatuisena.
Uskotko kokevasi pettymyksen jos synnyttämäsi lapsi on sairas tai muuten erilainen kuin olit kuvitellut...Ei se adoptoidun lapsen kohdalla ole sen kummallisempaa. Se pystytkö tästä selviämään on täysin yksilöllinen asia, sillä ei ole tekemistä sen kanssa, onko lapsi adoptoitu vai ei..
Kysyt myös, poistaako adoptiolapsi oman lapsen kaipuun? Adoptiolapsi ON oma lapsi (ihan jopa oikeuden päätöksellä ;). Hänellä ei ole biologista perimääsi, mutta muuten hän on kyllä aivan biologisen lapsen asemassa sekä henkisesti että juridisesti(nimi, perimäoikeus jne). Jos koet, että adoptiolapsi ei olisi oma lapsesi, niin adoptio ei taida olla sinun juttusi...