Sattui tuossa SK:ssa silmiini Heljakan vaalimainos, jossa korostettiin sisua. Sisu on Suomalaista ja hyvä asia, mutta kannattaisi olla pikkuasioissakin tarkka. Hän kertoo, että Arkadianmäellä ei kasva ruohoa, miksi sinne tulisi lampaita valita. Vanhana stadilaisena nousi karvat pystyyn, sillä, niin kauan kuin minä muistan ja se on ennen Heljakan maailmaantuloa, on eduskuntatalon edessä, siis Arkadianmäellä kasvanut joka kesä ruohoa, kaunis nurmikko,jossa on myös kukkaistutuksia,kerran jopa olympiarenkaat. Poliittisille henkilöille, etenkin valituille kansanedustajille muotoutuu tapa, puhua muunnettua totuutta, tai paremminkin puhua ilman asiasisältöä, jollainen lähinnä tämäkin kirjoitus on. Valehtelu jo vaalimainoksessa ei anna positiivista kuvaa henkilöstäsi.
Poliitikkojen puheet
7
551
Vastaukset
- nainen kun
oli putkassa?
- Funtsaaja
Sama emäntä, siis mallikansalainen, selvää edustaja-ainesta.
- kääkkä.
Suunsoitto on politiikon ominaisuus ja orjat tekee työn! Näin oli jo antiikin aikana.
Katsokaapa Mel Brooksin elokuva mieletön maailmanhistoria. Siinä sanotaan aivan suoraan mitä on poliitikon työ,työttömän poliitikon,eli senaattorin hakiessa työttömyyskorvausta kassasta.Tiukkailmeinen virkailija tenttaa senaattoria, ettei hän ole vain tehnyt pimeästi töitään. Kysely menee suurinpiirtein seuraavasti, Oletko puhunut paskaa eilen, toissapäivänä,tai viimeviikolla, joka väliin senaattori sanoo en,vrt. nykyinen kaavake, työtön työtön jne.kysely jatkuu, aiotko puhua tänään paskaa tai huomenna, entä ensiviikolla.Siis jo Rooman valtakunnan aikanakin poliitikot puhuivat pelkkää paskaa. Tietenkin esitetty on satua filmissä, mutta totista totta oikeasti.
- äänestäjä
veka kirjoitti:

...tätä naista Siis Heljakkaa en ikinä äänestä..
- Sinne Vuan
Vierivä kivi ei sammaloidu. Onko tämä nyt tahatonta vai tahallista mainontaa ja PR: ää? Tämä Kivinainen on nyt kuitenkin kaikkien palstojen puheenaihe. Nyt on nukkuvatkin heitetty hereille.
- Lysmiaho
ei tekis tuollaiselle bolseviikille pahaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen886083Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,3085397Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk523385Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään123095Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1062749Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t101720Sinä olet minun forEver
Sinä olet minun sielussain, sydämessäin, huulillain, sinä olet ain, Sinä olet vieressäin, kainalossain, sylissäin, ain,211620Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.171608Vihervassarit
Vihervassarit sitä, vihervassarit tätä. Minulla on paha mt-ongelma. Se tuli lobotomian jälkioireina. Vihervassarit tät331477Mies joka vetäytyy osoittaa teoillaan
Ettei halua olla tekemisissä. Mies joka ei vastaa viesteihin, ei halua sua. Mies joka jättää sut epätietoisuuteen, ei1831142