Masennus syynä

Voisiko olla syynä masennus lihoamiselle ?En tarkoita kaikkia ihmisiä.
8458
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

On kai se joskus niinkin kuin sanot.

Varsin usein on kuitenkin niin että masennus on lihavuuden sauraus, ei sen syy. Lihavuus ja sen myötä tuomat sosiaaliset paineet saattavat ajaa ihmisen masennukseen. Lihavuuteen pitäisi puuttua jo ennen kuin se alkaa haitata mielenterveyttä. Mutta kukas siihen puuttuisi? Kukas voisi olla se avainhenkilö?

Eiköhän suurin osa lihavista ole kuitenkin lihavia siksi etteivät liiku tarpeeksi ja syövät liikaa.

Äänestä

ihminen syö suruunsa ja lihoo. Voi olla myös niin, että masentunut laihtuu, koska ruokahalu häviää. Yksilöitä olemme tässäkin.

Äänestä
  • kokemusta nimittäin on, elikkä aina kun on mennyt " huonosti ", eli ei nyt mitenkään nimenomaan masennusta, mutta kaikki on kuitenkin mättänyt, niin ei maistu ruoka, ei, ja sitten sitä vaan laihtuu. Sitten kun asiat on mallillaan ja niinkuin vaikka nyt, että on onnellinen parisuhde ja muutenkin asiat kunnossa, niin meikäläinen se vaan lihoo. No, se on varmaan tämä kotielämä, perheelle hyvää ruokaa jne. jne.

    Äänestä

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että ainakin minulla lihominen on ollut oire, ei syy. Varmaan on toisinkinpäin, mutta masennukseen kuuluu yhtälailla syömättömyys kuin liika syöminen.

Laihtumiseen auttaa, kun masennusta hoidetaan. Kuka saa apua, kuka ei, mutta kannatta hakea, sillä kukaan ei sitä kotiin tule tarjoamaan.

Äänestä

Voi olla ja onkin. Masennus aiheuttaa sellaista "tapasyömistä", jolla masentunut ihminen hakee jotain "vaihtelua" tylsään elämäänsä.

Äänestä
  • Ihminen syödä mässyttää ja lihoo lihomistaan, ja sittenkun yks kaks huomaa että onkin lihonut eikä kilot karisekaan tuosta vaan, vaan pitää tehdä töitä sen eteen, niin sitten iskeekin masennus ja syöminen senkun jatkuu ja tuo "vaihtelua".

    Äänestä

  • herra lääkäri kirjoitti:

    Ihminen syödä mässyttää ja lihoo lihomistaan, ja sittenkun yks kaks huomaa että onkin lihonut eikä kilot karisekaan tuosta vaan, vaan pitää tehdä töitä sen eteen, niin sitten iskeekin masennus ja syöminen senkun jatkuu ja tuo "vaihtelua".

    "Herra lääkäri" ei taida ollakaan "Herra lääkäri", koska ei tunnu tietävän syömishäiriöstä nimeltä BED. BED on tulos laihduttamisesta, lihomisesta, laihduttamisesta ja... sekä myös masennuksesta. Eli ensin on masennus (toistuva masennus), ahdistukseen ja masennukseen käytetään ruokaa "lääkkeenä". Sitten lihotaan. Parempina aikoina laihdutetaan, taas uusi masennusjakso ja ahmimista.

    Ennen kuin itse tajuaa tarvitsevansa apua, on voinut kulua vuosia, ja paino on jojotellut, milloin missäkin lukemissa. Kun saa oikeanlaista hoitoa, oikeanlaiselta lääkäriltä, on mahdollista parantua, mutta se vaatii aikaa, yleensä useamman vuoden, jonka asian "Herra lääkärin" pitäisi tietää.

    Äänestä

masennus voi todellakin olla syynä lihomiselle, sillä masennuslääkkeet lisäävät ruokahalua. Masentunut saattaa syödä myös suruunsa, mutta useimmat ilmeisesti laihtuvat masentuneina kun ruoka ei maistu. Toki liika energiansaanti ja vähäinen liikunta ovat lihomisen syitä, mutta masennus voi ajaa siihen että omalla terveydellä ei ole vitunkaan väliä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lihoamiselle ? kirjoitti:

Voisiko olla syynä masennus lihoamiselle ?En tarkoita kaikkia ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu