Humalaton Helmikuu?

Niinpä se näyttää olevan että kaikenlaiset vakkariketjut tappavat muun keskustelun palstoilla, onhan tuo huomattu naapurissakin.

Sinällään tipaton tammikuu on ihan hauska idea. Taitaa vain monillakin mennä niin että kun aikansa kuivistelee niin sitten kun alkaapi pämppäämään niin mopo menee lepikkoon, kauas sinne.

Itsellä menee ihan ok. Tekemistä on sen verran että ei voi olla jurrissa koko aikaa. Kirkkaat on jääneet ihan muutamaan pulloon, toki toinen "kotiviini" saavillinen on pian loppusuoralla kuluvalle vuodelle.

Sen olen hokannut, notta kun ei vedä jurriin itseään vaikka tissutteleekin aika paljon, elo on lutuskaisempaa. Ei juuri ole kankkusia, eikä käyntiin pääseminen aamuisin ole mikään ongelma. Yöunet ovat aika vilkkaita, ei mitään painajaisia, ihan normaaleja flashbackkejä ja haave-unia.

Nyt oli kosteempi viikonloppu ( enenpi hönössä kuin vesipoikana). Aamusta kaks kuppia vahvaa sokerikaffia, 400mg ibuprofeiinia, C-vitamiini monivitamiini poretapletti, päivän annos magneseumia ja kalanmaksaöljy-kapseli. Ja duunia on paiskottu ysistä asti oikein tehokkaasti. Pitää mennä kokkailemaan jotain lounasta, onkin jo nälkä.

Kuivistelkaa vaan, hyvää se tekeepi. Muistatte sitten vaan kun taas joskus otatten niin tatsi on mennyt ja nuppi sekoaa tosi herkästi. Vähän sama asia kun on pikkujouluissa kun amatöörijuopot vetää sen toisen känninsä kalenterivuodessa...

Kandee mennä jonnekin korpimettään, kahlituttaa ittensä ikikuuseen, tilata hakija seuraavaksi illaksi ja sitten vetää sitä tenttua. Siten ei ainkaan tule töpeksittyä. Ainiin.. ilman kännykkää tottakait >;p
2219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuleepa halavaks sitte känni ko on tatsi karonnu.

Äänestä

...karkaa mopo käsistä jos muutenkaan ei tuo viina ole tullut vakiokaveriksi ja sitten on kuukauden täysin juomatta.
Ehkä tietty sellasilla jotka tosiaan on tottunu ottaan joka päivä ja sitten on kuukauden juomatta ja kerralla vetää koko kuukauden viinat jälkikäteen...se ongelma sitten voikin tulla.
Onneksi me kaikki ei kuitenkaan olla vielä viinan orjia totaalisesti =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tuskimpa vain. kirjoitti:

Niinpä se näyttää olevan että kaikenlaiset vakkariketjut tappavat muun keskustelun palstoilla, onhan tuo huomattu naapurissakin.

Sinällään tipaton tammikuu on ihan hauska idea. Taitaa vain monillakin mennä niin että kun aikansa kuivistelee niin sitten kun alkaapi pämppäämään niin mopo menee lepikkoon, kauas sinne.

Itsellä menee ihan ok. Tekemistä on sen verran että ei voi olla jurrissa koko aikaa. Kirkkaat on jääneet ihan muutamaan pulloon, toki toinen "kotiviini" saavillinen on pian loppusuoralla kuluvalle vuodelle.

Sen olen hokannut, notta kun ei vedä jurriin itseään vaikka tissutteleekin aika paljon, elo on lutuskaisempaa. Ei juuri ole kankkusia, eikä käyntiin pääseminen aamuisin ole mikään ongelma. Yöunet ovat aika vilkkaita, ei mitään painajaisia, ihan normaaleja flashbackkejä ja haave-unia.

Nyt oli kosteempi viikonloppu ( enenpi hönössä kuin vesipoikana). Aamusta kaks kuppia vahvaa sokerikaffia, 400mg ibuprofeiinia, C-vitamiini monivitamiini poretapletti, päivän annos magneseumia ja kalanmaksaöljy-kapseli. Ja duunia on paiskottu ysistä asti oikein tehokkaasti. Pitää mennä kokkailemaan jotain lounasta, onkin jo nälkä.

Kuivistelkaa vaan, hyvää se tekeepi. Muistatte sitten vaan kun taas joskus otatten niin tatsi on mennyt ja nuppi sekoaa tosi herkästi. Vähän sama asia kun on pikkujouluissa kun amatöörijuopot vetää sen toisen känninsä kalenterivuodessa...

Kandee mennä jonnekin korpimettään, kahlituttaa ittensä ikikuuseen, tilata hakija seuraavaksi illaksi ja sitten vetää sitä tenttua. Siten ei ainkaan tule töpeksittyä. Ainiin.. ilman kännykkää tottakait >;p

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu