Luonnollista metsänhoitoa tarvitaan

Nykyinen avohakkuumenetelmä on perskasta. katsokaa kun pohjoisen puu kasvaa 150 vuotta ennen korjuuta, millaisia aukkoja pohjoisen metsät ovat kohta, kun tätä jatketaan. Puut kaadetaan metrin kannolle, ja sata vuotta on maa sileänä raiviona. Eläinten luonnolliset elinolot pilataan, ja ne häädetään etelämmäksi tuhoja tekemään ihmisolojen sekaan. Siitä tämä susijupakkakin tulee etelässä.Yrittäjien mootorikelkka ja -koirasafarit menee pieleen, ja yrittäjyys tapetaan luonnonvastaisella puunhoidolla.Matkailuyrittäjien ympäristö pilataan, ja turisteille näytetään pelkkää aukkoa luppopuuston ja luonnollisen aarniometsän sijaan. Kohta matkailu kuuolee pelkästään laskettelurinteiden ympäristöön, ja samoiluluonto pilataan luonnottoman metsänhoidon keinoin kokonaan. Metsien hoito pitäisi antaa luontoammattilaisten, poromiesten ja matkailuyritysten hoitoon pois puufirmoilta ja metsähallisukselta.
12741
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

ja höpö höpö

Äänestä

Ei lapin metsiä matkailun ehdoilla pidä hoitaa.Kelkkailu pitäisi kieltää muutenkin.Ajelkoot etelän reiteillä joutilaat saastuttajat. Puuta tarvitaa, ja valtio myy omansa halvasta rahasta. Ei sinne luonnonsuojelua tarvita.

Äänestä

kun metsä hakataan naapurista. Harvat siitä näystä kauheasti tykkää... Avohakkuu on kieltämättä ruma ilmestys. Jotkut on jopa väittänyt että jatkuva kasvatus olisi parempi! En tiedä, mutta olishan se maisemallisesti hienoa kun olisi yhtenäisiä metsiä.

Kohtuus kaikessa! Minun puolestani joutaa metsiä hakata, jos jotain säästyykin. Nykyajan meininki ei taida kyllä paljoa säästellä.

Äänestä

Jänkämetsä saatta viedä uudistumiseensa 150 vuotta mutta etelämmässä kierto on huomattavasti nopeampaa. Olen ollut itse istuttamassa männyntaimia 40 vuotta sitten ja nyt noista taimista kasvaneessa metsässä on hakattu harvennushakkuuna ns. pikkutukkia jonka läpimitta nelimetrisenä on yli 11 cm.
Toiset neljäkymmentä vuotta niin tuolta alueelta hakataan päätehakkuuna järeää tukkipuuta, ellei sitten sitä ennen aluetta rauhoitettu ns. "ikimetsänä".

Äänestä
  • Joo, kyllähän puut kasvavat onneksi. Eipä Suomessa ole pelkoa siitä, että metsät loppuisivat. Se on vaan se laatu, mistä luonnonsuojelijat ovat huolissaan.

    Älä pelkää! Ikimetsää tuosta istuttamastasi metsästä ei tule ainakaan 300 vuoteen. Senkun hoidat sitä!

    Äänestä

  • Bieggaolmmai kirjoitti:

    Joo, kyllähän puut kasvavat onneksi. Eipä Suomessa ole pelkoa siitä, että metsät loppuisivat. Se on vaan se laatu, mistä luonnonsuojelijat ovat huolissaan.

    Älä pelkää! Ikimetsää tuosta istuttamastasi metsästä ei tule ainakaan 300 vuoteen. Senkun hoidat sitä!

    Tahtoopi vaan luontoväki nimitttää ikimetsäksi jokaisen yli satavuotiaan tureikon voidakseen vaatia sitten sen suojelemista.
    Muutama vuosi sitten maalasivat tukkien päihin punaisella että "aarniometsää" vaikka vuosirenkaita ei tainnut aina löytyä sataakaan.

    Äänestä

  • muualla nopeampaa kirjoitti:

    Tahtoopi vaan luontoväki nimitttää ikimetsäksi jokaisen yli satavuotiaan tureikon voidakseen vaatia sitten sen suojelemista.
    Muutama vuosi sitten maalasivat tukkien päihin punaisella että "aarniometsää" vaikka vuosirenkaita ei tainnut aina löytyä sataakaan.

    Joo, en tuosta niin tiedä, mutta kyllä sen käsitän, että "neitseellisessä" metsässä voi nuoriakin puita olla.

    Ehkäpä paremman puutteessa pitää ruveta rähisemään jokaisesta yli satavuotiaasta tureikosta...

    Äänestä

  • Bieggaolmmai kirjoitti:

    Joo, en tuosta niin tiedä, mutta kyllä sen käsitän, että "neitseellisessä" metsässä voi nuoriakin puita olla.

    Ehkäpä paremman puutteessa pitää ruveta rähisemään jokaisesta yli satavuotiaasta tureikosta...

    uskalla enää kasvattaa metsiänsä tarpeeksi vanhoiksi täällä Lapissa vaan joutuvat hakkauttamaan ne aukoiksi jo "poikasina".
    Muuten siinä on heti joku viherhöperö vaatimassa aluetta suojeltavaksi

    Äänestä

  • metsänomistajat kirjoitti:

    uskalla enää kasvattaa metsiänsä tarpeeksi vanhoiksi täällä Lapissa vaan joutuvat hakkauttamaan ne aukoiksi jo "poikasina".
    Muuten siinä on heti joku viherhöperö vaatimassa aluetta suojeltavaksi

    milloin siellä Lapissa muka suojelijat on yksityismetsää halunnut suojella. Valtion metsissäkin riittää suojelusarkaa. Ei Lapissa ole yksityismailla muita suojelutyyppisiäkään riitoja ollut kuin laskettelukeskusten lähimetsät joissa ne on kyllä ihan Lapin kunnat mitkä kaavoittamalla esimerkiksi haluavat avohakkuita vähemmäksi.

    Se on vaan suomalainen yksityismetsänomistaja samanlainen kun suomalainen muutenkin. ollaan niin helevetin itseriittoista porukkaa. MINUn mehtää ette suojele! Vaikkei kukaan olisi suojelemassa koskaan ollutkaan niin varmuuden vuoksi pitää vastustaa vaan ja uskotella ittelle ja muille että kyllä se suojelija kohta tulee.

    Heheheheh-.

    Äänestä

  • valtio ne omistaa kirjoitti:

    Minäkin osaltani omistan pikkasen yhteistä valtion metsää.
    Mikä oikeus luonnonsuojelijalla on puuttua osuuteeni minua paremmin?

    Äänestä

  • minäkin osaltani kirjoitti:

    Minäkin osaltani omistan pikkasen yhteistä valtion metsää.
    Mikä oikeus luonnonsuojelijalla on puuttua osuuteeni minua paremmin?

    Kyse ei ole mistään luonnonsuojelijoiden yli-innostuksesta tai tietämättömyydessä tehdystä häiriköinnistä. On tosiasia, että se, minkä lapin metsistä näinä aikoina puuta kaadamme ei ole kovin kummoinen määrä Suomen metsien mittakaavassa. Sen voisi jättää talousmielessä kyllä kaatamattakin.
    Se haitta jonka tällä hakkuutoiminnalla saamme aikaan on kuitenkin tulevien sukupolvien kärsittävänä ainakin tuon 100-150 vuotta. Sen ajan lapin luonto on hakkuuaukkoa toisensa perässä. Siis jos nyt tajuttaisi lopettaa. Jos ei, niin aina 150 vuotta lisää jokaisen aukon kohdalle.
    Tietysti aika parantaa haavat. Lapsenlapsenlapsenlapsemme eivät ehkä enää muista, millainen lappi oli meidän vielä meidänkin aikanamme, joten ehkä se tunturialueiden aavikoituminen ei heitä tulevaisuudessa haittaa.
    Ilmaston lämpeneminen ja puuston kasvuolosuhteiden paraneminen sitä kautta on ainoa toivomme lapin metsien suojelussa. Ajelkaa siis niillä kelkoilla vähän enemmin täällä lapissa!
    Valtion osuus metsistä on merkittävä. Valitkaa siis eduskuntaan asiaa hyvin hoitava edustusto, jotka ymmärtävät kestävän metsätalouden päälle vähän enemmin kuin markkinatalouden juoksupojat ja muut EuroPellet!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jokamies jänkältä kirjoitti:

Nykyinen avohakkuumenetelmä on perskasta. katsokaa kun pohjoisen puu kasvaa 150 vuotta ennen korjuuta, millaisia aukkoja pohjoisen metsät ovat kohta, kun tätä jatketaan. Puut kaadetaan metrin kannolle, ja sata vuotta on maa sileänä raiviona. Eläinten luonnolliset elinolot pilataan, ja ne häädetään etelämmäksi tuhoja tekemään ihmisolojen sekaan. Siitä tämä susijupakkakin tulee etelässä.Yrittäjien mootorikelkka ja -koirasafarit menee pieleen, ja yrittäjyys tapetaan luonnonvastaisella puunhoidolla.Matkailuyrittäjien ympäristö pilataan, ja turisteille näytetään pelkkää aukkoa luppopuuston ja luonnollisen aarniometsän sijaan. Kohta matkailu kuuolee pelkästään laskettelurinteiden ympäristöön, ja samoiluluonto pilataan luonnottoman metsänhoidon keinoin kokonaan. Metsien hoito pitäisi antaa luontoammattilaisten, poromiesten ja matkailuyritysten hoitoon pois puufirmoilta ja metsähallisukselta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu